Sain postia 50 sukulaiseltani. Hän sai syöpädiagnoosin kaksi viikkoa ennen minua. Kokopoisto jne….. Yksivuotistarkastus meni ok. Vähän sen jälkeen alkoi vaivat. Syöpä levinnyt yhteen sel-känikamaan. Nyt syöpämarkkeri on taas noussut reilusti. On ollut läheisten menetyksiä lyhyen ajan sisällä. Muita vastoinkäymisiä ihan liikaa.
Olo on neuvoton. Miksi hän? Minä olisin joutanut paremmin siihen osaan. Itkettää ja ahdistaa. Sataa ja on harmaata.
Olo on neuvoton. Miksi hän? Minä olisin joutanut paremmin siihen osaan. Itkettää ja ahdistaa. Sataa ja on harmaata.
Vastaukset 70
Vanhimmat
fiiliksen...
Sairastuimme veljeni kanssa lähes yhtä aikaa, minä olin 34 kun sairastuin rintasyöpään ja veli 32-vuotiaana keuhkosyöpään.
Veljeni eli vain kahdeksan kuukautta diagnoosin jälkeen. Vähän ennen kuolemaansa hän meni vielä naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa. Muutaman viikon päästä vietettiin sitten hautajaisia samassa kirkossa.
Minä tunsin itseni jotenkin syylliseksi.
oliko? Rintasyöpä nyt ei ole silleen itsehankittua.
voi tulla ilman tupakkaakin.
enkä oikein usko että tupakalla saa keuhkosyövän noin nuorena hankittua, kai sitä pitäisi savuttaa kauemmin.
Kova paikka se on ,kun syöpä leviää,ja tuntuu ettei edes oikeita sanoja löydy.Onneksi on hoitoja olemassa,toivottavasti jaksaa toivoa vastoinkäymisistä huolimatta parasta.
Tervehdys Lounais-hämeestä.Minäkin olen elänyt noita tunteita; jos voisi antaa elämänsä toisen puolesta, miksi hän?
Muistan ajan n.kuusi vuotta taaksepäin: äitini sairasti vaikeaa,hermostollista aivosairautta ja viimeiset hetket olivat käsillä.Sitten hänen 15-vuotias kummityttönsä kuolee autokolarissa.Äiti itkee kuolinvuoteellaan ja sanoo: kuolisin kaksi kertaa peräkkäin, jos Katariina olisi saanut
elää, mutta kuoleman ja kohtalon kanssa ei kai voi kauppaa käydä.
Niin kai se on.
Oman,tuoreen sairauteni myötä olen ruvennut ajattelemaan "syntyjä syviä': kuka sairastuu, kuka selviää,kuka kaiken määrää?Miksi jotkut saavat kannettavakseen paljon tuskaa tässä mailmassa ja jotkut elävät elämänsä läpi vihellellen?Meneekö kaikki tässä maailmassa ihan oikein?Häpeällistä kyllä, olen nyt sortunut ajattelemaan, että miksei tätä minunkin syöpääni saanut joku lapsentappaja vankilan pohjalla, mutta sitten havahdun: sehän tarkoittaisi,että minä olen itse niin kauhean hyvä, etten saisi sairastua.Syöpä on demokraattinen tauti: sitä ei voi lahjoa, se iskee niin herraan kuin narriinkin.Joka 4. sairastuu.Miksen siis minäkin?
syöpä voi iskea kehen tahansa kyselemättä etukäteen.Kaipa kaikella on tarkoituksensa vaikkei kaikkea aina ymmärräkkään.Olen omalta kohdaltani ajatellut,että kun on oikein vaikeaa,niin vaikkapa sotaa käyvissä maissa olisi vielä vaikeampaa.
kauhukirjoja, kun olen masentunut.
Stphen King ja Dean Koontz on suosikkeja.... mitä enemmän verta ja suolenpätkiä, sitä parempi.
Kerrankin voi ajatella: ei mulla sentään NOIN huonosti asiat ole!
kun näen unissani kauhuleffoja. Kerran nappasin otukselta terävän myrkkynuolen ja aloin sitä tökkimään raivoisasti takaisin....
Sitten juoksin paniikissa maanalaisia luolia pitkin huutaen poliisia ja apua...
minäkin ennen,nyt olen siirtynyt vähän iisimpään kirjallisuuteen:)Suhteellista siinä mielessä,kun ajattelee mitä kaikkea kauhuuksia maailmalla on.
elämäntarinoita, runokirjoja...ja seiska-päivää.Se lehti käy välillä ihan kauhusta, varsinkin jos on juttua matti Nykäsestä..:)
Heh.... ajatella....olishan sitä voinut käydä niin että olisit vaikka Matti Nykänen.
*tyrsk*
vai tälläisen kauhu kirjallisuus ja painajais unien keskelle tupsahdin joukkoonne!Minä arkajalka,en edes salkkareissa pysty katsomaan mitään ilkeyksiä,joku eero tai aaro niin heti laitan silmät kiinni ja sanon miehelle että joko on ohi!Surullisen kirjan luku jää kesken kun en itkulta voi jatkaa.No,painajais unia en minäkään pakoon pääse,ne on pakko katsoa!
ei sentään.Olisi juttu seiskassa,puskakuvaajat ottaneet:syöpäSaara saapuu klinikalta uuden sulhasen kanssa:)
hyvin pitkälti, kuvitellaan että jotkut vain viheltelevät läpi elämänsä, vaikka vaikeuksien kiintiö on VAKIO. Sinä et vain t i e d ä naapurin vaikeuksista, ei hän sinulle valita.
Olemme tällä palstalla keskustelleet paljon ”KAIKILLA ON OMAT VASTOINKÄYNMISET”. Sa-moin suvaitsevaisuudesta ja toisten huomioon ottamisesta. Missään vaiheessa emme ole sano-neet että JUURI ME olemme niitä jotka ovat joutuneet kärsimään.
Kerromme vain omia kokemuksia ja tuntemuksia. Jos olemme marttyyrikerho niin sitten olemme. Ei se nimi meitä hetkauta sinne eikä tänne. Tärkeintähän on että juuri SINÄ pääset näpäyttelemään OMIA totuuksiasi.
Eikös se niin ole, että kärsi,kärsi,kirkkaamman kruunun saat.Mehän se olemme joilla on vakavin sairaus,muut ei mitään.Eikä me välitetä muitten sairauksista,kunhan turhaan naukuvat ja kitisevät.
Tosiasiahan on, että on se sitten mikä tahansa vakava sairaus,kestämistä on.Toiset kokevat sen erilailla.
Masennus on ihan ilmeistä,kun joutuu vakavan sairauden kanssa kasvotusten.
Myös syöpähoidot ovat pitkiä ja rankkoja sekä voimia vieviä,eikä aina hoidotkaan paranna.
Eräs sukulaiseni kuoli viime talvena munasarjasyöpään.Leikkaamalla ei saatu kaikkea pois ja sytöstaatteja pystyttiin antamaan muutaman kerran.Noutaja tuli helmikuun lopulla ja tämä nainen oli vähän yli 40v.
Että revitään siitä, me marttyyrit.
Kun kitisen täällä niin säästyypähän perhe ja ystävät valituksen kuuntelemiselta. Näitähän ei ole kenenkään pakko lukea, mutta joskus on tärkeää saada paha olonsa purettua.
johonkinhan se on voitava kirjoittaa,ja
kanssakulkijat parhaiten ymmärtävät,kun
samoja juttuja mielessään käsittelevät,ja sitä
vartenhan tämä palsta on:)
Sitä varten nämä keskustelupalstat on että tänne puretaan sitä ahdistusta ja pahaa oloa minkä syöpä ja sen hoidot aiheuttaa. Läheisille sairaus on muutenkin liian iso taakka kannettavaksi. Eikä he ymmärrä eikä tarvitsekaan ymmärtää miltä meistä tuntuu. Ne tunteet tajuaa vain toinen samojen ”hirviöiden” kanssa taistellut. Olen käsittänyt, että tämä on juuri sitä vertaistukea varten.
Ne jotka eivät tajua mistä on kyse pysykööt omissa loorissaan. Me tarvitsemme tätä ja me kirjoitamme tänne. HYVÄ SISKOT, näin sen pitääkin mennä.
taas kerran unohdin ne POJAT. Hyvä pojat kirjoittakaa vaan tänne tekin.
rauhassa,tuntemuksiamme:)Jollei joku tykkää
ei voi mitään:)
Mitä minä olen kanssaihmisiä tuntenut elämäni aikana niin vaikeuksien kiintiö ei todella ole vakio. Kyllä joillekin tunnutaan kasaavan kuormaa paljon enempi kuin muille. Se kuorma ei välttämättä ole syöpä, on muitakin vaikeuksia vähintään yhtä pahoja.
vaikeuksien kiintiö ei takuulla ole vakio. Sen huomaa jo pelkästään näitä palstoja lukemalla. Kun on asunut kymmeniä vuosia naapurien vieressä niin kyllä heidän elämänsä tuntee aika tarkkaan. Toisille annetaan kohtuuttomaltakin tuntuva taakka kun taas toiset, varmaan onneksi suurin osa, elävät normaalia ihmiselämää. Minä itse pikku syöpineni olen selvinnyt hyvin kohtuullisella taakalla.
vakioon.Toisille annetaan läpi elämän kovia koettelemuksia,toisille ei.
vain, hyvin hiljaista on muuten, paitsi kun puolustatte oikeuttanne kirjoittaa.
kirjoittelu?
Kun katsoo säikeitten lukijamääriä niin ne ovat varsin suuria monesti, kirjoittajia on kuitenkin paljon vähemmän. Tuolla toisessa säikeessä joku asiaa ihmettelikin. Kirjoitukset kiinnostaa koska niitä luetaan mutta miksi ollaan hiljaa. Lähtekää mukaan ajatuksien vaihtoon. Moititaan että vakikirjoittajat toisilleen viestittelevät. No siltähän se näyttää kun muut eivät viitsi pyynnöistä huolimatta osallistua. Aina silloin tällöin kuitenkin näkee palautetta että näitä kirjoituksia tarvitaan, kaikesta kritiikistä huolimatta (ja kuten olen monesti sanonut, myös kritiikki on oltava sallittua, asiaton haukkuminen on erikseen.) .
Raspikurkku voisi tehdä tuosta suvaitsevaisuudesta ja itsensä kunnioittamisesta itsestään leviävän viruksen. Sen viruksen alun voisi syöttää vaikka näille sivuille. Leviäminen olisi varmaa.
Ei me syöpäläisen kanssa eläneet jatkuvasti olla koneen ääressä. On muutakin tekemistä. Kirjoi-tamme aina kun jollain on asiaa tai joku tarvitsee virtuaalista olkapäätä mihin nojata ja itkeä. Silloin kun me olemme hiljaa ne jotka valittavat ja narisevat voivat itse kirjoittaa. Näykkijöillä tuntuu olevan omakohtaista kokemusta, tai sitten he ovat olleet syöpää sairastaneen livetukena.
On helppo marista ja valittaa. Asiallinen osallistuminen on paljon vaikeampaa.
Nyt en oikein ymmärtänyt että pitäisikö olla imarreltu vai verisesti loukkaantunut ?
Teidän naisten kanssa on monesti ihan hukassa.
ihan sinun oma asia miten otat. Joka sanan kirjoitin vakavissani. En kehu enkä imartele vain jonkun mieliksi. Osaat esittää asiat selkeästi, ytimekkäästi ja ymmärrettävästi. Rivien välissä olevat piikit on kovin pehmoisia. Ja se akkojen ymmärtäminen on jo ihan toinen juttu. Ittekkän en aina itteeni ymmärrä. Välillä pitää pyytää jopa anteeksi iteltään. Keuhuksi on tarkoitettu.
saa valittaa. Syöpä on julmaa. Varovasti ojennan tän ilmapallon sinulle,että jaksaisit eteenpäin. Hali ja rutistus.
Sitä vartenhan me täällä ollaan, "kuuntelemassa" ja ojentamassa tarvittaessa olkapäätä. Kun ainut veljeni, sukutilamme isäntä ampui itsensä navetan taakse 37-vuotiaana, ajattelin, että minun olisi kuulunut olla se. Häneltä jä kaksi lasta kahdelle naiselle, jotka eivät paljon äideistä käy. Sukutila meni alaikäisille lapsille, joiden äidit määrävät tietysti kaikesta edunvalvojista ym. huolimatta. Mutta meiltä meni lapsuuden koti, mullakin oli paikka, jonne lähteä aina maalle. Jos minä olisin kuollut, vuokranantaja olisi kantanut rojut pihalle, olisi tullut paljon vähemmän vahinkoa.
Vuoden päästä tyttäreni hukkui 17-vuotiaana. Silloin varsinkin ajattelin, että miksen minä ollut se joka hukkui. Olin jo nähnyt tätä elämää ihan tarpeeksi. Tyttö olisi valmistunut kuukauden päästä ammattikoulusta ja odotti jo vappua ja kavereiden kanssa suunnitteli sen viettoa. Nousi ylös penkiltä ja horjahti jokeen ja löytyi kahden viikon päästä. Olisin sata kertaa mieluummin itse vetänyt vettä henkeen viimeisillä voimillani ja maannut vakka 100 vuotta joen pohjan mudissa, kuin ainut tyttöni, Liisa. Mutta ei, se en ollut minä. Kai minun piti elää vielä, koska syöpää en ollut vielä sairastanut.
Mutta toisen puolesta ei voi kuolla vaikka kuinka haluaisi. Jokaisella on oma kuolinhetkensä ja vaikka kuinka se on meistä epäoikeudenmukaista, niin sille emme voi mitään.
Niin, syöpä on tosiaan demokraattinen tauti, se ei katso ikää, sosiaaliluokkaa eikä varallisuutta. Ja onneksi Suomessa jokainen saa sen saman hoidon, olipa köyhä, rikas, työtön, tai tärkeässä virassa. Kaikki ovat siinä asiassa ihan yhtä arvokkaita.
Joskus ajattelen, että olenkohan minäkin niin arvokas ihminen, että kaikkien kalliitten sytostaattien lisäksi annetaan 40.000 euron edestä tätä vasta-ainetta, jonka pitäisi pitää tämä tauti pois ainakin sen kahden vuoden ajan, jona sitä annetaan. Pitänee olla tyytyväinen, että verotoimisto nosti veroprosenttia 2:lla kun menin pyytämään alennusta palkan pienenemisen takia. Tuleepahan ainakin vähän veroina maksettua yhteiskunnalle takaisin tätä kallista hoitoa.
ystävähyvä,sitävarten olemme täällä!Olen joskus ajatellut,että kun pelkäämme ja jännitämme noita kontrolleja ym.Niin miten olisi sitten,kun tulisi tieto,että nyt se on uusinut.Miten sitten suhtautuisi,meniskö shokkiin vai tulisiko rauhallinen tunne,että näinhän siinäpiti käydä?Muistan 90.luvun lopulta,kun mieheni veli sairasti syöpää.Kesällä kontrollissa kaikki hyvin,syksyllä töihin paluu.Talvella syöpä levisikin ja toukokuussa hän kuoli.Muistan,että hän ei kovasti panikoinut,oli jotenkin rauhallinen.
Tästä myös keskustelette,että miksi juuri minä.Jotenkin olemme mieheni kanssa ajatelleet,että ei tätä toisillekaan haluaisi antaa.Mutta etenkin lasten takia olemme miettineet,että miksi meille molemmille tuli syöpä.Olisi ehkä helpompi jaksaa kontrollit ja kaikki,kun vain toisella olisi.
että jos,tai kun uusii mitenköhän reagoi?Onkohan se shokki meneeköhän sekaisin,tai sitten ajattelee,että kestihän sitä hoidot,ja ehkä seuraavatkin?
Omasta puolestani voisin kertoa, että kyllä se ensimmäinen kerta oli se ainoa todellinen shokki - kun ei ymmärtänyt mitään, ei tiennyt mitään, eka ajatus oli vain "nyt se kuolema tuli".
Toinen kertakin otti kyllä aivoon mutta ei läheskään samalla tavalla - kun rutiinit jo tunsi ja oli myös selvillä siitä, että ihan hyvin tästä voi myös parantua, nou hätä.
Kolmas kerta oli sitten vähän liikaa: tuli toivottomuus - eihän tästä parane ikinä! Toisaalta enää en olekaan kolmekymppinen pikkulapsen äiti - jos tästä ottaisin ja kuolisin, menetys ei olisi läheskään yhtä suuri kuin ekalla kerralla. Joka tapauksessa ote koko asiaan alkaa olla jo realistinen, vailla turhia pelkoja äkkikuolemasta ja toisaalta turhia kuvitelmia.
Ei uusimista kannata hirveästi pelätä. Eka on se pahin.
kun kuuli sairastavansa,että nyt tuli lähtö,ajattelin että selviänköhän edes leikkauksesta.Nuorin tytärkin 10v,pelkäsi selviänkö,vaikken hänelle peloistani puhunutkaan.Enitenhän sitä pelkää miten lapsi selviää.Jos sairastuu niin hoitoihin vaan.
En muistanut miten kamalan kovilla sinä olet ollut. Olihan sulla ekalla kerralla vielä se veljen menetys. En osaa edes kuvitella sinun silloisia tuntemuksia. Sitä aukoo päätään kun katsoo asioita vain omasta näkövinkkelistä. Rintasyöpä oli minulla vasta kolmas vakava sairaus. Ensireaktio oli ”pitikö tämänkin vielä tulla?” Olin nääs odottanut että tulee se suolistosyöpä.
Aina pitäisi muistaa että toisilla on ollut kovempia kokemuksia kun itsellä.
kovia joutunut kokemaan,ja siitä huolimatta hyvän huumorintajunsa säilyttänyt:)
Onko oöosi yhtään jo helpottanut?Täälläkin satoi aamulla,nyt aurinko kurkistelee pilvien takaa.
Minäkin kuulin,että toisella siskollani on kontrollissa nämä syöpämarkkerit nousseet,ja hän jännittää taas jotain tuloksia.
Minäkin lähetän sinulle ilmapalloja,pidä niistä lujasti kiinni.Ja kokemuksesta tiedän,että itkeminen helpottaa oloasi.
Kiitos kaikille ja jokaiselle erikseen. Jo tieto teidän olemassaolosta auttaa jaksamaan. Helppoa ei ole teilläkään ollut. Kukaan ei ole päässyt ruusuilla tanssimaan. On muuten aika omituinen vertaus. Kuka sitä nyt menisi tarkoituksella piikkejä jalkoihinsa ottamaan.
Huomaan taas kerran että itselläni on paremmin moni asia. Siskoni ja veljeni menettivät onnetto-muuden seurauksena yhden lapsen. Minä olen omani saanut pitää. Joku kirjoitti jossain kohtaa suvusta ”sortin sakkia”. Tästä syöpäsukuhaarastani voisin sanoa ”hyvät, pahat (ja rumat, ei vielä silloin ollut telkkarissa), rikkaat ja köyhät. Suolistosyöpää oli jo aiemmin Sjögrenin yhteydessä. Viimeisten tietojen mukaan sitä on jo ilman Sjögreniä. Aivosyöpä viimeisessä vaiheessa. Suku on laaja, yhteydenpito meni vanhan kansan mukana manan maille. Itsemurhayrityskin oli. Siinä jouduin tukihenkilöksi. Oli onnellinen lopputulos.
Askareita tehdessäni rauhoituin jo vähän. Ilmakin selkeni ja mieliala sen mukana. Teidän viestien lukeminen aiheutti uuden räkäroiske (itku) puuskan. Nyt ne roiskeet on viety bioroskikseen. Viestit pisti miettimään; ketä minä autan tai tuen itkemällä ja ahdistelemalla? En sitten niin ketään. Viime viikolla näin unen mistä tiesin odottaa huonoja uutisia. En osannut niitä tältä taholta odottaa. Oletin tulevan sieltä aivosyövän 80 puolelta.
Alkuvuodesta tuli sellainen tunne että tällä ”levinneellä” sukulaisella kaikki ei ole kohdallaan. Laitoin sähköpostia, kyselin vain ohimennen kuulumisia. Sain vastauksen ”tuntuu että syöpä on levinnyt”. Sen jälkeen en armoa tuntenut. Vaadin häntä menemään lääkäriin. Jokaisesta nipistyksestä ja nykäyksestä piti raportoida minulle. Jos raporttia ei kuulunut kyselin sen perään. Ollaan nääs sitä ”ite minä” haaraa. Sillä tavoin sain pidettyä häneen yhteyttä. Nyt jo ilmoittaa milloin on kokeet tai muuta.
Laitan taas samanlaisen vaatimuksen. Jos ei mene niin lähden lääkesalkkuni kanssa hänen luokse. Vedän vaikka haivenista (hänellä on tukka) lääkärin pakeille. Lapset on murrosikäisiä, joten häntä tarvitaan vielä. Tukihenkilöinä EI syöpää sairastaneita ihmisiä. Ei ole aikaa lukea näitä palstoja. Vaikka lukisikin niin ei taatusti kirjoita eikä apua pyydä. Jos ei usko hyvällä niin uskoo pahalla.
Pahimmalle tuntuu aina se kun pienet lapset menettävät toisen vanhemman. Tai puoliso puolison. Turha sitä on miettiä. On totta että syöpä on demokraattinen.
Kiitos jokaiselle. Olette iso tuki ja turva.
Unohdin kertoa ystävästäni jolla on se henkitorven avanne. Nyt on jo ruokintaletku mahassa. Laitan hänelle tekstiviestejä sairaalaan. Jatkossa lisään niitä teidän ilmapalloja viesteihin. Pukumaan ei enää pysty. On minua nuorempi. Tietysti pidän myös peukkuja että selviäisi vielä tästäkin koetuksesta.
sairautta,ja kipua on ihmisillä,mutta myös toivoa ja hoitoja.Sairaalassakin kun katsoo kuhisee potilaita,kuin muurhaiskeossa.tämmöistä tämä elämä on.Pienikin tervehdys sairaalaan piristää mieltä.
Vaikka ei omalla kohdalla uusimista kovin aktiivisesti pelkäisikään niin toisten kohdalla pelkää sitäkin enemmän. Sitten kun se uusiminen tulee sitä tuntee ittensä melko avuttomaksi. Ei ole juuri muuta mahdollisuutta kun viestitellä. Välimatkat on liian pitkiä kulkemiseen. Eikä se mitään auta kun toinen ei enää voi puhua. Viestit ja kirjeet toimii paremmin yhteyshenkilönä.
Itse seurasin koko ajan suolistosyöpää. Rintasyöpä ei edes ajatuksissa käynyt. Tuli ikään kuin lisämausteena. Nyt tiedän jos senkin että lymfooma lymyää nurkan takana.
sinulle. Palloja,jotka tuovat onnea,iloa ja terveyttä. Ne ovat onnenpalloja,kevyitä,leijailevia ja tuovat kaunista musiikkia tullessaan. Ajatukseni voimalla lähetän, Jatta, sinulle näitä onnenpalloja -ne ovat kuin saippuakuplia,mutta ne eivät puhkea.
Jätän ne leijumaan sinne sinun ja sukulaistesi ja ystäviesi luokse. Onnenpallot huojuvat hellästi siellä teidän ympärillä.
Samalla,kun kirjoitan tätä,lähti rukous Jumalalle.
tässä ja nyt kauniista sanoista. Ihan tuli itku kurkkuun niin otti hellästi sydämen päälle. Siitäkin huolimatta että olen ajan saatossa kovettunut melkein suolapatsaaksi.
Hyvää viikonvaihdetta sinulle ja läheisillesi.
hyvin lämpimässä vedessä....
Koita jaksaa! :)
kauniista sanoista. Ja tietysti niistä ihanaista ilmapalloista. Ihan tuli itku kurkkuun niin hellästi sanat kävi sydämen päälle. Siitäkin huolimatta että olen ajan saatossa kovettunut lähes suolapatsaaksi.
Hyvää viikonvaihdetta sinulle ja läheisillesi.
tuli viesti kahteen kertaan. Ohjelma ilmoitti että koko helamenttu on tukossa.
suolapatsas.Olet vaan kasvamassa sellaiseksi hongaksi, joka kestää kaikki myrskyt!
heippa, Jatta ja muut!
Tässä teille oiva runo nykyihmisen elämästä:
"mä kerran ajoin kunniaa,
sain lakkiini tupsun.
Nyt tupsu mua huvittaa,
se roikkuu päässä hupsun
Mä kerran pinnan alle näin,
söi olevaista mato.
Se, mikä kiiltää päällepäin,
vie hengen niinkuin kato
Siis, miksi haalia
mammonaa ja rahaa,
sillä terveyttä ei saa,
ehkä kateutta, mieltä pahaa
Muista,aika täällä
ikuista ei lie,
elä elämän joka päivä
etsi elämään vievä tie"
-tuntematon-
Vietetään me "syöppisväki" hyvä lauantai-ilta, jookos:)
ja pistää miettimään:)Mukavia aatoksia mielessä,ja kukka rintapielessä:)
Oletpa löytänyt osuvan runon. Hyvä muistutus mikä elämässä on tärkeintä. Osui minulle kuin nyrkki silmään. Ihan kun olisit tiennyt missä mennään.
Päivällä mietin juuri näitä asioita. Tällää sukulaisellani (levinnyt) on sitä mammonaa. Silti se solidaarinen syöpä iski niin häneen kuin minuunkin. Materialla mitattuna olemme ääripäät.
Tästäpä tulikin mieleeni; mitä jos laitettais runoketju? Yksi kirjoittaa yhden värssyn, toinen toisen jne.... Olisi kiva katsoa millainen on lopputulos.
Hyvää lauantai illan jatkoa kaikille.
Tuo runoketju olisi ihan mielenkiintoinen. Vaikka tällaisella insinöörikoulutuksella ei yleensä runoutta ymmärretä mutta minä olen kuitenkin yrittänyt jotakin kirjallisuutta kahlata läpi. Oletteko huomanneet että täällä alkaa olla selvä yhteisöllisyys joka varmasti antaa voimaa elämän kolhujen kestämiseen. Tänne pitäisi vaan saada lisää porukkaa mukaan. Ei meidän ns. vakikirjoittajien runsas osallistuminen tarkoita etteikö muutkin olisi tervetulleita. Päinvastoin. Kaikki eivät tarvitse tällaista yhteisötukea mutta yrittäkööt ymmärtää että jotkut toiset tarvitsevat ja siksi tämä palsta on olemassa. Tuossa jossain väläyteltiin tapaamisia. Ajatelkaapa jos meitä olisikin monta sataa. Sänkitukkaisia naisia, rumia miehiä (ainakin yksi). Kaikki vaeltamassa korvessa ilmapallo kädessä. Moisen näyn edessä ei kukaan voi olla huonolla tuulella :-) .
monelle palsta on,ja kyllä tänne porukkaa mahtuu:)Monenlaista ihmistä iloineen ja suruineen.Korpimaisemissa ei niin nokonuukaa hiuksillakaan ole väliä,tai ulkonäöllä:)
Eikä sinun kirjoitusten edessä voi olla huonolla tuulella. Maalailit niin mahdottoman upeasti sen joukkonäyn ettei paremmasta väliä. Makeasti nauroin.
Mitä runojen kirjoittamiseen tai ymmärtämiseen tulee niin kuka voi sanoa olevansa siinäkin täydellinen. Jokainen ymmärtää runot, kirjallisuuden, taiteen, musiikin jne… omalla tavallaan. Yksi tykkää tyttärestä toinen äidistä. Kirjoitat runon sitten millaisen tahansa minä en pysty sanomaan onko se hyvä vai huono. Kolikolla on kaksi puolta.
Jesp, uusia kirjoittajia kaivattaisiin. Kyllä tänne mukaan mahtuu. Itsekin tungin joukkoon vähän aikaa sitten. Muistaakseni toivotettiin tervetulleeksi. Kukaan ei ainakaan ole pois hätistellyt. Tukena ovat olleet pahimmallakin lamakaudella. Mietin juuri äsken sitä miksi täällä ei ole miesten kirjoituksia? Taitaa ne miesten syövät olla vielä arempia paikkoja kun nämä akkojen. Olisi mielenkiintoista saada miesten näkökantoja asioista puhumiseen.
miehillä vaikeampi kirjoittaa,ei tietty kaikilla.Metastaasi ja muutamat miehet välillä kirjoittavat.Kyllä tänne miehiäkin mahtuisi.Pian täällä tutuksi tulee:)
mieleen se meidän keväinen korpivaellus.Silloin taisi olla mukana Raspikurkun lisäksi Tässä ja nyt,Ira,Lpolku,minä,,hei,keitä muita? Niin,minun belgi,Iran kissa,Tässä ja nytin kultakala.Olihan se mukava vaellus,mutta kaikki ei pitäneet,saimme moitteita.Ainakin niista korpikuusenkyyneleistä.
Niin,Vilma-tkin oli mukana.
...meillä tämän kirjoituspuolen, mutta mies pyytää aina lukemaan teidän kirjoituksianne ja kyselee teidän kuulumisianne. Hän tuumaili ihan äskettäin, että ainahan hän on naisia ihaillut... No minä kyselin, että minua ja tyttöjäkö, vai onko ilmaantunut jotain uutta? :) No, hän oli ajatellut teidän yhteishenkeänne ja niitä lämpimiä sanoja, joita teiltä riittää toisille, vaikka omakin tilanne ahdistaisi.
Aina löytyy uusia ilmapalloja!
ilmapalloista ei luovuta,joskus voi päästä
karkuun,mutta pian otettava kiinni:)
Mitenkäs teidän ilta on mennyt,onko
miehelläsi parempi olla tänään?Kaakaota
ajattelin laittaa,ja tuikut tuikkimaan:)
Leppoisat illan jatkot teille:)
2 viestiä,kone temppuilee toivottavasti ne tulevat:)
...tunnelmallista lauantai-iltaa tuikkujen loisteessa kaakaota maistellen!
Viime yö oli aika paha, mutta päivä sujui ihan mukavasti. Toivotaan, että lääke tehoaisi nyt yöllä. Lääkärin aika oli vasta marraskuulle, mutta omahoitaja sytotiputuksessa järjesti uuden ajan seuraavan syton yhteyteen.
saitte uuden ajan pikemmin,jos ole oikein vaikeaksi menee kannattaa lähteä päivystykseen.Sytostaattien
aikana en olisi nukkunut lainkaan ilman unilääkkeitä.Rankkoja ne sytostaatti hoidot.
Liitän teidät iltarukouksiini,hyvät yöt teille:)
ainakin kirjoittelee tänne.
Ihanaa että miehesi on mukana vaikka sinun välityksellä. Hän voi ottaa meidän jutuista sen mikä itsestä hyvälle tuntuu. Toivon sinun kirjoittavan hänen ajatuksia palstalle. Mitä useampia näkemyksiä on sitä laajemmalle näemme.
elämänpolkumme on erilainen.Lähtökohdiltamme olemme erilaisia ja myöskin geeneiltämme.Vain Jumala tuntee meistä jokaisen , tarkemmin kuin me itse itsemme.Hän antaa meille kasvuksi erilaisia kokemuksia.Elämässä voimme olla vain omalla paikallamme.Toinen ei voi meitä korvata,koska ei ole toista samanlaista.Siitä Jumala tykkää, että huudamme Häntä apuun silloin kun on vaikeuksia.Ne vaikeudet mitkä ovat jollain toisella, eivät ole sopivia sinun kasvuusija elämäntilanteeseesi.Jumala on kaikkivaltias ja kaikkitietävä,Hän ei tee virheitä, vaikka me vajavaiset ihmiset joskus hämmennymmekin Hänen ratkaisujensa edessä!
kauniista sanoista ja ajatuksista. Näinhän se on. Kivun ja tuskan keskellä ei aina muista mistä on kysymys. Kasvuahan tämä elämä on kehdosta hautaan.
sanat,kuin Jatta.Minä melkein olen kateellinen Seija,sinulle!Haluaisin olla yhtä luottavainen ja varma näissä asioissa.Pienen ajan tunnen sydämmessäni saakka varmuuden ja ilon.Sitten jo tuleekin epäily.Ajattelen kaikkia ihmisiä maailmassa,sotaa,kaikkea pahaa.Miksi se Jumala sallii sen kaiken?Miksi hän välittäisi minusta,miksei auta heitä,joilla on niin hirveät kärsimykset.Anteeksi,Seija,toivon ettet tykkää pahaa,kun näin kirjoitan!
ja kaikkea hyvää elämääsi.
mutta olen myöskin Raamatun pohjalta löytänyt vastauksen epäilyyni ja se epäily on jäänyt toiseksi. Nyt en enää ole moneen vuoteen epäillyt.On vain varmuus Jumalan,Jeesuksen ja Jumalan Hengen eli Pyhän Hengen olemassaolosta ja todellisuudesta.
Tunnen valtavaa rakkautta niitä ihmisiä kohtaan, jotka etsivät ja epäilevät.
Raamatussa sanotaan,että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
En todellakaan tykkää pahaa, jos etsivä ihminen ilmaisee omat ajatuksensa.
Joitain ajatuksia :
Kaikki johtajuus maailmassa tulee Jumalalta.Ihmetyttää kovasti , kuinka herkkähipiäisiä johtavassa asemassa olevat ihmiset useinkin ovat.Monetkaan heistä eivät ymmärrä todellista vastuutaan kanssa ihmisistään ja "alamaisistaan".
Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon.Hän ei vie ihmistä mihinkään väkisin.Ihminen itse saa valita mitä tekee tai haluaa, mutta Jumala tietää mikä olisi parasta.Me ihmiset vaan emme ota selvää mitä Jumala haluaisi meidän tekevän ja mitenkä toimivan.Kun annamme elämämme Jumalan käsiin ja kun Hän saa alkaa tehdä meissä työtään. niin me haluamme tehdä Hänen tahtonsa mukaan ja johan sotiminen loppuu ja kaikki muuttuu paremmaksi.Sakarja4:6...ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot. Tämä on Jumalan elämän hengen lakia ihmisille ja ymmärrän sen niin, että on parempi rukoilla jonkun ikävän asian puolesta kuin että menee nyrkit savessa tappelemaan ja huutamaan ja riitelemään.Rukoilee ensin ja menee sitten vaikka kauniisti puhumaan, mutta ottaa Jumalan kuitenkin kuvioihin mukaan!!
Jumala rakastaa toimia juuri YKSILÖIHMISEN kohdalla.Rakas MUUMI,Jumala rakastaa sinua ja haluaa toimia juuri sinun elämässäsi sinun parhaaksesi.Jokainen ihminen on Jumalan edessä ihan omana itsenään , yksilönä.Meistä yksilöistähän tässä maailmassa kaikki alkaa!