Yksityisiä erikoisuuksia

Pienillä paikkakunnilla tunnetaan erikoiset persoonat.
Heidän asuinympäristönsä on hyvinkin omaperäinen.
Tai he esiintyvät huomattavalla tavalla.

Pihataiteijan tai romukerääjän suhtautumnen turistivirtaan
voi vaihdella paljonkin mielialan mukaan.
Samoin naapureiden suhtautuminen ulkopuolisiin on tarkalla,
kun muutenkin se persoona on kiusallinen.
Todellista kansantaidetta. Osoitteita mainostelematta.

Yhdessä kaupungissa oli tunnettu äänekäs kauppamies.
Huuto kuului kilometrin päähän.
Työnsi polkupyörää, jossa oli maitokärryt täynnä romua.
Polkupyörässä oli omatekoisen juoman kanisteri,
josta nautittin suurin elein laulujuomaa.
Nuoriso laulatti ja yllytti häntä teatteriin torilla.
Joskus veti huutaen televisiota johdosta, kuvaputki asfaltilla.
Poliisi anoi armoa, että olisit edes hetken hiljaa siellä putkassa.
Eikä kukaan voinut mitään kaupungin tunnetuimmalle henkilölle.
Nähtävyys ja kuultavuus.

Toisessa pienessä kaupungissa oli tunnettu siisti herrasmies,
joka liikkui ja toimi nykien kuin robotti,
ja puhui sähköisellä vaisulla avaruusolion äänellä.
Yllättävää seuraa kahvilassa vieraspaikkakuntalaiselle.
11036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tosin romu-ammattilainen härmästä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunnioittaen kirjoitti:

Pienillä paikkakunnilla tunnetaan erikoiset persoonat.
Heidän asuinympäristönsä on hyvinkin omaperäinen.
Tai he esiintyvät huomattavalla tavalla.

Pihataiteijan tai romukerääjän suhtautumnen turistivirtaan
voi vaihdella paljonkin mielialan mukaan.
Samoin naapureiden suhtautuminen ulkopuolisiin on tarkalla,
kun muutenkin se persoona on kiusallinen.
Todellista kansantaidetta. Osoitteita mainostelematta.

Yhdessä kaupungissa oli tunnettu äänekäs kauppamies.
Huuto kuului kilometrin päähän.
Työnsi polkupyörää, jossa oli maitokärryt täynnä romua.
Polkupyörässä oli omatekoisen juoman kanisteri,
josta nautittin suurin elein laulujuomaa.
Nuoriso laulatti ja yllytti häntä teatteriin torilla.
Joskus veti huutaen televisiota johdosta, kuvaputki asfaltilla.
Poliisi anoi armoa, että olisit edes hetken hiljaa siellä putkassa.
Eikä kukaan voinut mitään kaupungin tunnetuimmalle henkilölle.
Nähtävyys ja kuultavuus.

Toisessa pienessä kaupungissa oli tunnettu siisti herrasmies,
joka liikkui ja toimi nykien kuin robotti,
ja puhui sähköisellä vaisulla avaruusolion äänellä.
Yllättävää seuraa kahvilassa vieraspaikkakuntalaiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu