Autosta tehty kaupat viime viikon alussa, myyjä sanoi auton olevan satamassa ja toimitusajan kaksi viikkoa. Mikä mahtaa olla todellinen aika. Kokemuksia?
Toimitusaika
Epätietoinen
141634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kauppias lupaili huhtikuun 4. päivä tilaamalleni Corollalle toimitusajankohdaksi toukokuun loppu. Kävin keskiviikkona kyselemässä tilannetta ja aikataulu tuntuu pitävän; auto on satamassa ja luovutus ensi viikon aikana.
Joo, vapunattona kävin tilaamassa uuden Yariksen. Sanottiin että auto Hangossa ja kestää kaksi viikkoa. Viimeisimmän tiedon mukaan auto eritelty ja toimitus olisi ensi viikolla. Eli neljä viikkoa.
Riippuu auton väristä. Kun kyselin tarjousta uudesta Corollasta (Wagon D4D), myyjä tarkisti asian. Esim. punainen perusväri - toimitus viikolla 24. Stellar Blue viikolla 34. Muut värit tältä väliltä. Lähinnä heinä-elokuussa.
Mutta tilanne on tietysti hetkittäinen. Aina kun uusi auto myydään, se on poissa jo laivassa tai maahantuojalla olevien listalta.
Jos myyjä on autosi kaupantekotilanteessa varannut sinulle, niin toimitusajan luulisi pitävän. Ellei näin ole niin sitten... hyviä syyskelejä.
..tuli päivälleen sovittuna aikana.. kaupanteossa.. tarkasti koneelta ja varasi auton..oli oikean väristä tulossa juuri japanista.. ja tuli juuri oikeana pvänä hankoon..toimitus 2 pvää jälkeenpäin.. hyvin toimii.. ja erittäin tyytyväinen HB:n.. ajettavuus hyvä... ja suht hiljainenkin michelinin renkailla... Edellinen toyota kesti kuin unelma ilman minkäänlaisia pikkuvikoja 9,5 vee ja myin sen n. 200 000 ajattuna hyvässä kunnossa pois työkaverilleni.. ei edes alkavaa ruostetta missään..
Minä tilasin Yarikseni lokakuun lopussa viime vuonna ja myyjä lupasi toimituksen 2-3 viikon päähän. Auto tulikin sitten kuitenkin jo viikon kuluttua. Punaista olisin saanut odottaa kolme kuukautta, mutta sähkönsininen oli maassa ja saatiin nopeasti paikkakunnallemme.. Eli riippuu väristä. Minulla oli tuuri, kun sain jopa luvattua nopeammin..
Luvattiin 3 kk, tuli viikkoa aikaisemmin.
Luvattiin 4kk, meni 3kk. Autona Yaris T Sport. Nyttemmin auto vaihtunut jo isompaan, hiljaisempaan ja nopeampaan :P
-Jönssi
Mulla vois kestää aika pitkään auton tulo, koska väri sattuu olemaan hopea(nyk.trendiväri?) wagon versio corollasta sekä diesel.
Tuon lisäksi kannattaa kysäistä myyjältä ilmastointilaitteen tilanteesta.
Nykyään taitaa kyllä olla niin, että ilmastointilaitteet asennetaan suoraan tehtaalla, koska ne kuuluvat molemman Gorilla varustelutason vakiovarusteisiin (!?) Sain omani (1.6 STW Terra Graniitti) n. 2 kk:n toimitusajalla, mutta niin, että manuaali-ilmastointilaite asennetaan jälkiasennuksena myyntiliikkeessä. Tuohon aikaan Gorillan ilmastointilaitteet olivat ns. finito valmistajalta, eivätkä kuuluneet vakiovarusteluun.
Olen nyt ajellut noin 1 kk ilmastointilaitetta odotellessa, mutta tuskaa on onneksi lieventänyt pienet kylkijäiset, jota kaupanteossa ilmastointilaitteen odottelua vastaan sain. Kohta alkaa tosin olemaan tarvetta ilmastoinnille, kun säät alkaa (toivottavasti) parantua ;-)
Corolla wagon cool blue D4d, tehdastoimitus 4kk.
Tilasin 29.01 ja saan ilmeisesti kesäkuun toisella viikolla, siis vähän yli 4kk. Huomioi että Wagon D4d on aina tehdastilaus.
..kaikesta. Eli minkämallinen auto,väri ja varustetaso ratkaisee. Sedanit ja HB:t saa nopeammin kuin versot ja wagonit. Väreistä sininen lienee tällä hetkellä olevan hitain.
Itse ostin 1.6 Sol Wagonin SummerRed:inä toukokuun ekalla viikolla ja auto tulee liikkeeseen juhannusviikolla, jonka jälkeen siellä aloitetaan lisävarusteiden asennus(ilmastointi on vakiona jo tehtaalta lähdettäessä huhtikuun alusta alkaen lähteneissä kaaroissa) ja auto luvattiin viikon sisällä mulle käyttöön. Lisävarusteina otin kaiken muun mahdollisen paitsi TTE:n turhia härdeleitä. Saa nähdä saako ajaa kesän kuumimmat päivät uudella viileällä autolla vai grillataanko mun*a vanhassa kaarassa...
Tilattiin uusi yaris verso viime vkon tiistaina ja lupasivat sen 17.6. eli n. 1kk
Tilasin omani 2002 helmikuussa ennakkoon ja sain sen ensimmäisestä erästä. Toimitusajaksi sanottiin toukokuun alkupäivä päivän tarkkuudella ja se piti täsmälleen. Hienoa logistiikkaa ja tuotannon hallintaa kyllä.
Auto on pelannut täysin moitteettomasti vaikka on rullannut liukuhihnalta ensimmäisten joukossa. Hienoa tämäkin.
Tilasin corolla sedan 4d4 17.3 ja toimistus olis tällä viikolla eli vko 22.. saa nähdä pitääkö