laskeeko

Siis nartuillahan laskee lämmöt siihen 37.6 tiineyden lopulla, mutta laskeeko muutenkin juoksun jälkeen??
Meillä siin kaksi narttua astutettu, ultrassa toinen oli selvästi tiineenä ja toiselläkin näkyi jonkinlainen "pentu" mutta kun menimme viikon päästä tämän toisen kanssa uudestaan niin lääkäri sanoikin ettei ole mitään vaikka viikko sitten oli yksi ollut. Ja nyt ollaan sitten mitattu tämän tiineenä olevan lämpöä ja ajateltiin että koitetaan toisenkin niin samaa lämpöä näytti molemmilla. Onko siis normaalia että tiineellä ja ei tiineellä on nyt sama lämpö?? siis 37.6??
5511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei tiineeltä nartulta, paitsi jos vaikuttaa kipeältä. Lämpö laskee alle 37 asteen noin vuorokautta ennen synnytystä. Itse aloitan lämmönmittauksen siinä 50 vuorokauden kuluttua astutuksesta. Monta päivää ennen H-hetkeä lämpö heittelee siinä 37,2-37,6 välillä.
Sinuna mittailisin myös sen nartun lämpöä joka ensin havaittiin ultrassa tiineeksi ja sitten tyhjäksi.

Äänestä
  • tällä ei vaan ole vatsa juurikaan kasvanut eikä nisät, kun toinen sitten on jo kamalan kokoinen ja tissit on tosi isot.. Mutta ruoka kyllä maistuu entistä enemmin ja on kamalan hellyyden kipeä... Tiedä sitten...

    Äänestä

  • mittailla kirjoitti:

    tällä ei vaan ole vatsa juurikaan kasvanut eikä nisät, kun toinen sitten on jo kamalan kokoinen ja tissit on tosi isot.. Mutta ruoka kyllä maistuu entistä enemmin ja on kamalan hellyyden kipeä... Tiedä sitten...

    valeraskaana. Nykyään on ultrat parantuneet paljon siitä kun samassa ketjussa kerron tyhjäksi havaitun nartun synnyttäneen yhden pennun.
    Onnea penikoimiseen teille. Toivottavasti menee kaikki hyvin.

    Äänestä

Vuosia sitte astutin narttuni ja ultrassa näkyi ikäänkuin yksi ehkä kaksi pentua. Tämän pohkalta jatkettiin koiran hoitoa. Liikkeitä en saanut tunnistettua, mutta vatsa kasvoi ja H-hetki lähestyi. Lämmöt laski ja odotus tiivistyi kun narttu alkoi pedata vimmatusti. Läähätti ja petasi... mutta siinä kaikki, synnytys ei edistynyt ja maitoakin tuli. Lääkäriin pikavauhtia ja kuvattiin... TYHJÄ. Ei yhtään pentua vaan valeraskaus. Siinä sitten ajelin hämmentyneenä kotiin että näinkin voi käydä. En tiedä onko kelleen muule käynyt, mutta valeraskauskin voi siis saada lämmön alenemisen aikaan. (nyt jo naurattaa koko tapaus)

Äänestä
  • Tulos tyhjä. Vielä loppuvaiheessa varmennuksena röntgen= tyhjä. Uskottiin ja sitten jymy ylläri, syntyi 1 pentu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lämpö?? kirjoitti:

Siis nartuillahan laskee lämmöt siihen 37.6 tiineyden lopulla, mutta laskeeko muutenkin juoksun jälkeen??
Meillä siin kaksi narttua astutettu, ultrassa toinen oli selvästi tiineenä ja toiselläkin näkyi jonkinlainen "pentu" mutta kun menimme viikon päästä tämän toisen kanssa uudestaan niin lääkäri sanoikin ettei ole mitään vaikka viikko sitten oli yksi ollut. Ja nyt ollaan sitten mitattu tämän tiineenä olevan lämpöä ja ajateltiin että koitetaan toisenkin niin samaa lämpöä näytti molemmilla. Onko siis normaalia että tiineellä ja ei tiineellä on nyt sama lämpö?? siis 37.6??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu