Uutisten mukaan lai-

rintaäänellä neuvoisin laittamaan ulko-oven lukkoon ennen vessaan menoa :)

Sitten, - onkohan pojan lääkitystasoa tarkistettu milloin viimeksi?

on hyväisesti samanlainen. Tästä syystä on jouduttu pistämään sekä etu- että takaoviin haat aivan ovien yläosiin. Aikanaan kun kasvaa ei tämäkään temppu enää auta koska yltää avaamaan. Toisella luokalla mutta kehitystaso eri asioissa vaihtelee lähtien 2 vuotiaasta. Hakkaa toisinaan ranteillaan täysillä esimerkiksi pöytään tai ikkunaan. Uskalsi vuosi sitten ensimmäisen kerran keinuun. Ei saa nappeja kiinni eikä sellaista vetoketjua jonka päät ovat erillään. Kengännauhat, pyörällä ajaminen jne on turhaa edes kuvitella. Paljon hetkiä jolloin ei ymmärrä puhetta tai havainnoi kunnolla ympäristöään. Opittuaan juuri kuperkeikan ja tasahypyn harrastaa niitä mieluiten sängyllä jolloin ympäristön heikon havaintokyvyn takia joutuu olemaan jatkuvan silmälläpidon alaisena.

Mitä tulee tuon toisen kommentin lääkitykseen sanoisin näin: Laitoshoidossa työtaakkaa varmasti mielellään helpotetaan umppaamalla potilaisiin pillereitä ja ties mitä insuliinia mutta omaishoitajilla on kyse rakkaasta ihmisestä. Tästä syystä pillerien käyttö on ainakin meillä äärimmäisen minimaalista. Ei tulisi mieleenkään pumpata lasta täyteen mömmöjä vaikka näin asiat varmasti joissakin paikoissa mielellään ratkaistaan...

Lissu. kirjoitti:

rintaäänellä neuvoisin laittamaan ulko-oven lukkoon ennen vessaan menoa :)

Sitten, - onkohan pojan lääkitystasoa tarkistettu milloin viimeksi?

hyvästä neuvosta!!!! Ovi on toki lukittuna, mutta se ei ole este, ainoastaan pieni hidaste näppäräsormiselle pojalle.
Lääkitystä koskevaa kysymystä en tässä yhteydessä ymmärrä...!!! Mitähän lienet tarkoittanut?

Oma lapseni kirjoitti:

on hyväisesti samanlainen. Tästä syystä on jouduttu pistämään sekä etu- että takaoviin haat aivan ovien yläosiin. Aikanaan kun kasvaa ei tämäkään temppu enää auta koska yltää avaamaan. Toisella luokalla mutta kehitystaso eri asioissa vaihtelee lähtien 2 vuotiaasta. Hakkaa toisinaan ranteillaan täysillä esimerkiksi pöytään tai ikkunaan. Uskalsi vuosi sitten ensimmäisen kerran keinuun. Ei saa nappeja kiinni eikä sellaista vetoketjua jonka päät ovat erillään. Kengännauhat, pyörällä ajaminen jne on turhaa edes kuvitella. Paljon hetkiä jolloin ei ymmärrä puhetta tai havainnoi kunnolla ympäristöään. Opittuaan juuri kuperkeikan ja tasahypyn harrastaa niitä mieluiten sängyllä jolloin ympäristön heikon havaintokyvyn takia joutuu olemaan jatkuvan silmälläpidon alaisena.

Mitä tulee tuon toisen kommentin lääkitykseen sanoisin näin: Laitoshoidossa työtaakkaa varmasti mielellään helpotetaan umppaamalla potilaisiin pillereitä ja ties mitä insuliinia mutta omaishoitajilla on kyse rakkaasta ihmisestä. Tästä syystä pillerien käyttö on ainakin meillä äärimmäisen minimaalista. Ei tulisi mieleenkään pumpata lasta täyteen mömmöjä vaikka näin asiat varmasti joissakin paikoissa mielellään ratkaistaan...

meinaatte jaksaa hoitaa heitä lopun elämänne, kun ette hyväksy rauhoittavaa lääkitystäkään?

Onko lapsenne välillä laitoshoito jaksoilla?

Lissu. kirjoitti:

meinaatte jaksaa hoitaa heitä lopun elämänne, kun ette hyväksy rauhoittavaa lääkitystäkään?

Onko lapsenne välillä laitoshoito jaksoilla?

rauhoittava lääkitys??? En todellakaan halua itselleni lasta joka tylsänä istuu paikallaan pää sumeana. INSULIINIAKO sinäkin suosittelet? Eikö normaalikin lapsi ole vilkas ja liikkuvainen, miksi autistinen ja kehitysvammainen ei saisi olla edes jossain asiassa ikäisensä kaltainen? Taidat itse olla flegmaattisen, liikkumattoman vanhuksen hoitaja jos et ymmärrä mistä OIKEASTI on kysymys vammaisen lapsen hoidossa. Ei me (yleensä) äidit joutilaana maata kaiket päivät ja nosteta turhaan hoitotukea ja omaishoidontukea. Helpommalla pääsis jos kävis töissä ja joku muu hoitais (saisi jopa palkkaakin siitä).... Miksi ihmeessä laitoshoitojaksoja pitäis olla? Omaishoidonvapaatkin on täyttä tuskaa, hirveä ikävä omaa rakasta lasta..

Äippäli-58 kirjoitti:

rauhoittava lääkitys??? En todellakaan halua itselleni lasta joka tylsänä istuu paikallaan pää sumeana. INSULIINIAKO sinäkin suosittelet? Eikö normaalikin lapsi ole vilkas ja liikkuvainen, miksi autistinen ja kehitysvammainen ei saisi olla edes jossain asiassa ikäisensä kaltainen? Taidat itse olla flegmaattisen, liikkumattoman vanhuksen hoitaja jos et ymmärrä mistä OIKEASTI on kysymys vammaisen lapsen hoidossa. Ei me (yleensä) äidit joutilaana maata kaiket päivät ja nosteta turhaan hoitotukea ja omaishoidontukea. Helpommalla pääsis jos kävis töissä ja joku muu hoitais (saisi jopa palkkaakin siitä).... Miksi ihmeessä laitoshoitojaksoja pitäis olla? Omaishoidonvapaatkin on täyttä tuskaa, hirveä ikävä omaa rakasta lasta..

rauhoittavien lääkeiden vaikutus ole välttämättä tylsistyttävä, eikä se ole tarkoituskaan. Lääkkeillä on tarkoitus saada lähes ns. normaalia käytöstä vastaava tila.

Eihän tressaantunut, väsynyt ja ehkä katkera äiti ole lapsenkaan etu...

Hoidan useampaa kehitysvammaista kuin yhtä..

Lissu. kirjoitti:

meinaatte jaksaa hoitaa heitä lopun elämänne, kun ette hyväksy rauhoittavaa lääkitystäkään?

Onko lapsenne välillä laitoshoito jaksoilla?

arvostan häntä ihmisenä ja syyttäisin itseäni siitä lopun ikäni jos joku taulapää umppaisi hänet siellä laitoksessa insuliinia täyteen...

Mitä pillereihin tulee: Arvostan häntä ihmisenä sen verran etten helpota omaa työtäni hänen terveytensä ja elämänsä riskeeraamalla kuten ne jotka omaa työtä helpottaakseen pitävät "potilaat" koko elämänsä vahvassa pillerihumalassa. Se on mielestäni henkisesti sairasta!

Liisu. kirjoitti:

rauhoittavien lääkeiden vaikutus ole välttämättä tylsistyttävä, eikä se ole tarkoituskaan. Lääkkeillä on tarkoitus saada lähes ns. normaalia käytöstä vastaava tila.

Eihän tressaantunut, väsynyt ja ehkä katkera äiti ole lapsenkaan etu...

Hoidan useampaa kehitysvammaista kuin yhtä..

siis olet laitoshoitaja?

Miten voit kutsua työtäsi "hoitamiseksi" jos pumppaat kehitysvammaiset ihmiset niin täyteen lääkkeitä että he makaavat sängyissään kuin vihannekset?

Jos tällainen on laitoshoitajien asenne en todellakaan suosittele teille mitään palkankorotuksia. IHMINEN täytyy olla aina etusijalla työssä jossa IHMISTÄ on tarkoitus AUTTAA. Ei kehitysvammainen ole eläin jota käytetään tavalla joka helpottaa sinun elämääsi ja sinun työtäsi. Olet väärällä alalla. Suosittelen psykologisia testejä kaikille "ammattilaisille" jotka kehitysvammaisten parissa työtä tekevät.

kiitos kirjoituksesta mikä kohdistuu Hoito alan asioihin

Minulla on pitkäaikainen ja vankka kokemus omaishoitajuudesta.
Olen ollut hyvin paljon tekemisisissä koulutettujen hoitajien kanssa.
Ei koulunkäynti tee kenestäkään hyvää hoitajaa.
Osa heistäkin on avuttomia nyhveröitä.
Kuten varmaan omaishoitajissakin.
Tiedän taatusti paremmin kuin kukaan lääkäri tai sairaanhoitaja oman hoidettavani tarpeet.
Tiedän myös mitkä lääkkeet ovat sopimattomia annostukseltaan ja koostumukseltaan.
Olen hoidettavan kanssa ympäri vuorokauden joten näen mikä vaikuttaa milläkin tavoin.

yli 10v kokemus kirjoitti:

Minulla on pitkäaikainen ja vankka kokemus omaishoitajuudesta.
Olen ollut hyvin paljon tekemisisissä koulutettujen hoitajien kanssa.
Ei koulunkäynti tee kenestäkään hyvää hoitajaa.
Osa heistäkin on avuttomia nyhveröitä.
Kuten varmaan omaishoitajissakin.
Tiedän taatusti paremmin kuin kukaan lääkäri tai sairaanhoitaja oman hoidettavani tarpeet.
Tiedän myös mitkä lääkkeet ovat sopimattomia annostukseltaan ja koostumukseltaan.
Olen hoidettavan kanssa ympäri vuorokauden joten näen mikä vaikuttaa milläkin tavoin.

Niinhäm me itsekukin luulemme,kotilääkäreitä/hoitajia olevamme kaikissa asioissa parhaita asiantuntijoita, jopa lääkeasioissa saatikka muussa hoidossa.Ei voi toisia tuomita ennenkuin huomaa omatkin puutteellisuutensa. Kaikissa meissä on oppimiselle ja anteeksiantamiselle oma aukkonsa. Niin laitosyksiköissä kuin kotona tehdään arvokasta työtä.

Yhtä tärkeitä ovat kotona hoitavat omaishoitajat ja laitoksessa hoitavat hoitajat. Koulutus tosiaan ei takaa, että hoitaja on pätevä, osaava, näkevä tai kuuleva. Tai hoitaako lainkaan sydämellään vai käykö vain leipäänsä tympääntyneenä ansaitsemassa. Onneksi on upeita työlleen vihkiytyneitä hoitajia ja valitettavasti myös niitä karmeita harvinaisempia tapauksia.

Usein on käynyt niinkin että lapseni omaishoitajana minä olen ollut se osaavampi puolisko hoitajan seurassa joidenkin hoitotoimien ja laitteiden käytön osalta. Puhumattakaan, että minä tiedän ja tunnen lapseni ja arvaan hänen ongelmansa ja tarpeensa kun hoitajat vaikuttavat vielä täysin sokeilta. Voihan siinä päteä omaishoitajana tavallaan jos tahtoo. Vaikka ammattilaisilla on teoriapohjaa ja käytännön koulutusta, ei ne tee täysinoppineeksi tai tositekijäksi. Työkokemuksellakaan ammattihoitajat eivät koskaan pääse siihen potilaan täydelliseen tuntemukseen kuin omaishoitaja oman yhden hoidettavansa suhteen, koska vaihtuvuuttahan potilaissa aina on ja puuttuu ne muut elämänraamit ja tuntemus ja potilaita on suuri määrä. Koulutuksesta ja kokemuksesta huolimatta ammattihoitajillekin tulee aina jotain täysin uuttakin vastaan, ettei työtä voi tehdä pelkällä rutiinilla.

Minä olen sitä mieltä myös, että omaishoitaja ansaitsee tunnustusta työstään, kunnon korvauksen tekemästään raskaasta ja sitovasta työstä, mutta siltikin minusta on väärin rinnastaa omaishoitajat ammattihoitajiin ja heidän palkkoihinsa. Miettikää esimerkiksi miten kävisi meille päteville ja kokeneille omaishoitajille jos me menisimme kehitysvammalaitokseen tai sairaalaan ja saisimme koko osaston hoidettavien hoitamisen vastuullemme? Ehkä se ei olisikaan niin helppoa kuin sen omamme hoitaminen. Lyhyt raportti hoidettavista ja ongelmista työvuoron vaihdossa. Uusia potilaita, uudenlaisia diagnooseja ja ongelmia ja yllätyksiä. Monia potilaita ja haasteita samanaikaisesti, ei vain niitä yhden läpikotaisin tutun kotipotilaan ennaltakin arvattuja ongelmia, joihin on aika usein totutut ratkaisut. Laitosrytmi painaa päälle, kiire aiheuttaa painetta ja hoidettavan asioita pitää etsiä ja haeskella potilaspapereista/koneelta kun jokainen potilas on erilainen omine erityistarpeineen ja niitä kaikkia ei opita hetkessä.

Onneksi laitostyötä tehdään vuoroissa, ja hoitajakin pääsee hakemaan omat lapsensa päiväkodista ja ottamaan vastaan koulutaksista oman erityislapsensa ja paneutumaan omaan perheeseensä. Väsymys häntäkin painaa ja lasten ja omat sairaudet päälle. Vaikka sydämellään työtänsä tekee, se on kuitenkin ammattihoitajalle ensisijaisesti ansiotyötä. He ovat vapaansa ja lomansa ansainneet. Ei omaishoitajan niitä pidä heiltä kadehtia. Omaishoitajan kuitenkin ollessa kiinni hoitotyössään useimmiten 24/7 ilman vapaitaj a lomia, on ehdottoman tärkeää tehdä roisi parannus tilapäishoitoon ja omaishoitajan jaksamiseen sitä kautta. Niin säännönmukaiseen tarpeeseen kuin satunnaiseen tarpeeseen mm. juoksevien asioiden hoitamiseen.

Kunnia ammattihoitajille ja omaishoitajille, MOLEMMILLE ! Molemmat tekevät arvokasta ja vaativaa tötä.

laitostyössä ? kirjoitti:

Yhtä tärkeitä ovat kotona hoitavat omaishoitajat ja laitoksessa hoitavat hoitajat. Koulutus tosiaan ei takaa, että hoitaja on pätevä, osaava, näkevä tai kuuleva. Tai hoitaako lainkaan sydämellään vai käykö vain leipäänsä tympääntyneenä ansaitsemassa. Onneksi on upeita työlleen vihkiytyneitä hoitajia ja valitettavasti myös niitä karmeita harvinaisempia tapauksia.

Usein on käynyt niinkin että lapseni omaishoitajana minä olen ollut se osaavampi puolisko hoitajan seurassa joidenkin hoitotoimien ja laitteiden käytön osalta. Puhumattakaan, että minä tiedän ja tunnen lapseni ja arvaan hänen ongelmansa ja tarpeensa kun hoitajat vaikuttavat vielä täysin sokeilta. Voihan siinä päteä omaishoitajana tavallaan jos tahtoo. Vaikka ammattilaisilla on teoriapohjaa ja käytännön koulutusta, ei ne tee täysinoppineeksi tai tositekijäksi. Työkokemuksellakaan ammattihoitajat eivät koskaan pääse siihen potilaan täydelliseen tuntemukseen kuin omaishoitaja oman yhden hoidettavansa suhteen, koska vaihtuvuuttahan potilaissa aina on ja puuttuu ne muut elämänraamit ja tuntemus ja potilaita on suuri määrä. Koulutuksesta ja kokemuksesta huolimatta ammattihoitajillekin tulee aina jotain täysin uuttakin vastaan, ettei työtä voi tehdä pelkällä rutiinilla.

Minä olen sitä mieltä myös, että omaishoitaja ansaitsee tunnustusta työstään, kunnon korvauksen tekemästään raskaasta ja sitovasta työstä, mutta siltikin minusta on väärin rinnastaa omaishoitajat ammattihoitajiin ja heidän palkkoihinsa. Miettikää esimerkiksi miten kävisi meille päteville ja kokeneille omaishoitajille jos me menisimme kehitysvammalaitokseen tai sairaalaan ja saisimme koko osaston hoidettavien hoitamisen vastuullemme? Ehkä se ei olisikaan niin helppoa kuin sen omamme hoitaminen. Lyhyt raportti hoidettavista ja ongelmista työvuoron vaihdossa. Uusia potilaita, uudenlaisia diagnooseja ja ongelmia ja yllätyksiä. Monia potilaita ja haasteita samanaikaisesti, ei vain niitä yhden läpikotaisin tutun kotipotilaan ennaltakin arvattuja ongelmia, joihin on aika usein totutut ratkaisut. Laitosrytmi painaa päälle, kiire aiheuttaa painetta ja hoidettavan asioita pitää etsiä ja haeskella potilaspapereista/koneelta kun jokainen potilas on erilainen omine erityistarpeineen ja niitä kaikkia ei opita hetkessä.

Onneksi laitostyötä tehdään vuoroissa, ja hoitajakin pääsee hakemaan omat lapsensa päiväkodista ja ottamaan vastaan koulutaksista oman erityislapsensa ja paneutumaan omaan perheeseensä. Väsymys häntäkin painaa ja lasten ja omat sairaudet päälle. Vaikka sydämellään työtänsä tekee, se on kuitenkin ammattihoitajalle ensisijaisesti ansiotyötä. He ovat vapaansa ja lomansa ansainneet. Ei omaishoitajan niitä pidä heiltä kadehtia. Omaishoitajan kuitenkin ollessa kiinni hoitotyössään useimmiten 24/7 ilman vapaitaj a lomia, on ehdottoman tärkeää tehdä roisi parannus tilapäishoitoon ja omaishoitajan jaksamiseen sitä kautta. Niin säännönmukaiseen tarpeeseen kuin satunnaiseen tarpeeseen mm. juoksevien asioiden hoitamiseen.

Kunnia ammattihoitajille ja omaishoitajille, MOLEMMILLE ! Molemmat tekevät arvokasta ja vaativaa tötä.

Olen aika lailla samoilla linjoilla.