Merkkipäivä

Laitanpa minäkin yhden kirjoitelmistani kommentoitavaksenne. Itse pidän alkua melko onnistuneena, mutta loppua pitäisi miettiä enemmän, se on vähän turhan nopeasti huitaistu. No, pitemmittä puheitta:

Merkkipäivä

Seitsemänkymmentä tulee täyteen tänään. Ajatus tulee mieleeni kuin lapsena herätessä välitön tietoisuus siitä, että on jouluaatto. Mutta nyt tietoisuus ei ole samanlaisen iloisuuden kyllästämä, vaan kaihon ja surun sävyttämä. Seitsemänkymmentä, enkä vieläkään tiedä vastauksia, tuskin kysymyksiäkään.

Rakas vaimoni on silittänyt paitani ja tuonut sen sekä eilen pesulasta haetun tumman juhlapukuni sängyn viereen tuolin selkänojalle. Hän on valinnut myös kravatin, viininpunaisen. Yleensä en saa näin ylellistä palvelua – enkä kaipaakaan – ja siksi tämä kaikki sykähdyttää sydäntäni aivan erityisellä tavalla. Nelikymppisenä en uskonut vaimoni olevan rinnallani enää tässä vaiheessa. Niin huonosti elin silloin, enkä tiedä, jäikö hän vain siksi, ettei saanut lähtöä aikaiseksi.

Puen housut jalkaani ja menen kylpyhuoneeseen. Peseydyttyäni valitsen parasta deodoranttia ja ajettuani partani sivelen hieman hyvältä tuoksuvaa after shavea, työmatkalla Münchenin lentoaseman tax freestä ostettua kallista laatua. Palaan makuuhuoneeseen ja saatan pukeutumiseni loppuun. Vaimo tekee juhlavalmisteluja, vaikka pitopalvelu on tulossa eikä hänen mielestäni kuuluisi laittaa tikkua ristiin.

Tältä siis tuntuu olla seitsemänkymmentä. Ei paljon kummempaa kuin eilen, ja vain fyysisesti erilaista kuin kolmikymppisenä. Voimani ovat heikentyneet ja kehoni on hauraampi, ajatuksenikin ovat monilta osin muuttuneet mutta perimmäinen epätietoisuus tästä kaikesta kalvaa samoin kuin ennen. Vaikka kuvittelin joskus, että vanhuus tuo viisauden ja antaa vastaukset – ne vastaukset, joiden kanssa olisin valmis kohtaamaan kuoleman.

Aamukahvi on valmiina. Puolisoni toivottaa onnea ja halaa. Kiitän ja istuudun pöytään. Kuinka monta aamukahvia vielä? Tuntuu käsittämättömältä, että tämä tuttu rituaali – kuuma juoma mukiin, sokeria ja maitoa sekaan – ei jonkin päivän jälkeen enää toistuisi koskaan. Kuinka monta halausta vielä? Kuinka monta keskustelua lastemme ja lastenlastemme elämästä, päivän politiikasta ja yhteiskunnan ilmiöistä, kuinka monta riitaa ja sopua? Ensimmäiset juhlavieraat tulisivat parin tunnin kuluttua.

* * *

Ovikello soi. Siellä on ystäväni opiskeluajoilta vaimonsa kanssa. Saan tietenkin onnittelut ja lahjan, se on lahjakortti kalastusliikkeeseen. Näissä kultaisissa vuosissa on se hyvä puoli, että ehtii käymään kalassa. Lahjavalinta on hyvä.

Tupa täyttyy vähitellen. Entisiä työtovereitani, joista suurin osa on jo eläkkeellä, naapureita, läheisiä ja vähemmän läheisiä ihmisiä, joihin olen vuosikymmenten varrella tutustunut, sekä heidän puolisoitaan, joita kaikkia en tunne. Pian he kaikki jo istuvat juhlasalissa aterioimassa.

Istun pöydän päässä, kuten päivänsankarille sopii. Kun alkupalat on syöty, katson hetken olevan oikea.

”Hyvät ystäväni! Kiitos, että olette tulleet juhlistamaan merkkipäivääni. Uskoisin, että tämäntapainen aloitus on kuultu monien seitsemänkymmentävuotispäivien juhlapuheissa. Seison vilpittömästi noiden sanojeni takana ja olen aidosti kiitollinen siitä, että näin valtava joukko on täällä tänään. Mutta varoitan, tähän taitaa jäädä juhlapuheeni konservatiivinen osuus. Sillä välittämättä yleisistä tavoista tahdon viimein sanoa, mitä ajattelen ja mikä sydäntäni painaa. Ihminen elää tämänhetkisen vallitsevan käsitykseni mukaan kerran, eikä tämä tilaisuus välttämättä toistu.”

Noiden sanojeni jälkeen yleisö on hiljaa eikä kuulu kohahdusta, jota jokin osa minusta ehkä on odottanut, vaikka tiedänkin, että nämä ihmiset ovat tottuneet monenlaisiin asioihin eikä heitä vähällä hätkäytettäisi. Muutamat kulmakarvat ehkä kohoavat aavistuksen verran merkkinä siitä, että aivot noiden kulmakarvojen takana tajuavat odottaa jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

”Se, mistä aion puhua, kuulostanee monien mielestä kypsymättömältä haihattelulta. Ajattelette, kuinka mies tuolla iällä viitsii pohtia kysymyksiä, joita kuusivuotiaatkin esittävät. Mutta ystäväni, pohdin niitä vieläkin, koska en kuusivuotiaana saanut minua tyydyttävää vastausta! Lisäksi hieman myöhemmällä iällä eteeni tuli isompi ongelma – ongelma, jota en osaa vieläkään muotoilla kysymykseksi.”

”Voisiko sitä kutsua elämänongelmaksi, josta Wittgenstein sanoi, että tuon ongelman ratkaisu näyttäytyykin sen ongelman häviämisenä: kun kaikki kysymykset on kysytty, ei elämänongelmaa ole vielä edes sivuttu, mutta koska tällöin ei ole yhtään kysymystä jäljellä, on elämänongelma hävinnyt? En kuitenkaan niele tuota purematta, ja tuskin nielee kukaan teistäkään. Entä, jos on sittenkin olemassa kysymys, joka edes hiukan sivuaisi elämänongelmaa?”

Tiedän heti, ketkä ystävistäni ja tuttavistani ovat tässä vaiheessa erittäin kiinnostuneita ja ketkä ovat ikävystyä kuoliaaksi. On myös kolmas ryhmä, jotka eivät kiinnostu eivätkä ikävysty, mutta joiden mielestä tällaisten asioiden pohtiminen on valtavan kiusallista ja tuskallista. Mieleeni juontuu ajatus, että tavalla tai toisella tulen tuottamaan pettymyksen kaikille näille kolmelle ryhmälle. Jatkan välittämättä ihmisten ajatuksista.

”Ongelma on juuri siinä, että en voi pukea sitä kysymykseksi, mutta silti tiedän ongelman olevan olemassa. Useimmat teistä ajattelevat tietysti, kuinka mies voi seitsemänkymmenpäiviensä juhlapuheessa pohtia tällaisia. Ajatelkaa mitä haluatte, mutta minä puhun siitä, mikä on minulle tärkeää, sillä nyt jos koska minulla on siihen oikeus. Minulla on tänään merkkipäivä, olen päivän sankari.”

Moni nyökyttelee päätään hyväksyvästi, joidenkin katse näyttää jotenkin säälivältä enkä voi olla ajattelematta, että muutama yleisön joukossa pitää minua vanhuudenhöperönä.

”Nuorempana kuvittelin, että vanhana kaikki olisi selvää, että minun ei tarvitsisi mennä hautaan epätietoisuuden vallassa. Mutta aivan viime vuosina mieleeni on hiipinyt yhä vahvempana ajatus, että olen erehtynyt. Epätietoisuus ei ole väistynyt mihinkään, vaan on päinvastoin saavuttanut entistä suuremmat mittasuhteet. Niin suuret, että pääni räjähtää."

Tehostaakseni sanojani puristan päätäni korvien kohdalta ja irvistän näyttävästi. Huitaisen nyrkillä ilmaa ja jatkan puhettani.

"Kuvitelkaa, että olette katsoneet elämänne jännittävimmän rikoselokuvan, murhamysteerin, melkein loppuun. Pian ratkeaisi, onko kartanonherran murhaaja hänen pahin vihamiehensä, vaimonsa, hovimestarinsa vai juhlissa ollut vaimon rakastaja – vaiko aivan yllättäen joku muu juhlavieraista. Tunnelman tiivistyessä äärimmilleen filmi sammuu. Hetken kuluttua teille ilmoitetaan, että esitys on päättynyt ja teidän on aika poistua, ettekä saa koskaan tietää loppuratkaisua. Siltä minusta nyt tuntuu, vaikkei meillä näissä juhlissa murhamysteeriä olekaan. Toivon, ettei täällä ole myöskään vihamiehiäni, eikä ainakaan kovin monta vaimoni rakastajaa. Suokaa anteeksi ronski huumorini.”

Tunnelma vapautuu hieman ja kuulen naurahduksia. Katson vaimoani silmiin ja huomaan hänen huumorintajunsa riittävän.

”Ettekö vaatisi, että elokuva pitää näyttää loppuun? Ettekö edes vaatisi, että teille kerrottaisiin loppuratkaisu? Mutta teille ei annettaisi mahdollisuutta, ja tämä tehtäisiin teille selväksi. Tajuaisitte, että ette koskaan saisi tietää. Juuri tältä minusta tuntuu nyt, vaikka lähtökäskyä ei vielä olekaan annettu. Tiedän sen kuitenkin olevan lähellä, ehkä vielä kymmenen, kahden- tai peräti kolmenkymmenen vuoden päässä, mutta lähellä. Ja nyt on kuitenkin kysymys aika paljon isommasta mysteeristä kuin murhamysteeristä. Kai te tiedätte itsekin, mitä tarkoitan? Jos ette, minun voi olla turha selittää, enkä oikeastaan pystyisikään siihen, koska en ole löytänyt täsmällistä muotoa niille kysymyksillekään. Pääruoka varmaankin jo odottaa, joten kiitän tarkkaavaisuudestanne, nauttikaa pöydän antimista!”

Koko illan odotan keskusteluja, joita puheeni herättäisi, mutta kaikki puhuivat vain ulkomaanmatkoista, säästä, kakkosasunnosta etelässä, politiikasta, rahasta ja muista arkipäiväisistä asioista.
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

climacus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu