kt-osaketta. Vapautuminen olisi vasta huhtikuussa 2008. Jos löydän ostajan, niin voidaanko kaupat tehdä jo nyt?(eli rahat siirtyisivät minulle ja saisin kuitenkin asua asunnossa kevääseen asti) vai tehdäänkö kaupat aina lähempänä vapautumista.
Olen
myymässä
4586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sinun pitää kysyä ostajalta, kun sellaisen löydät. Hän on ainoa joka voi tämän estää.
Tottakai kaupat voidaan tehdä myös noin. Yleensä vaan useimmilla ei ole varaa sitoa rahojaan noin pitkäksi aikaa ilman konkreettista vastinetta. Tavallisempaa on, että kaupat tehdään ja osa kauppasummasta maksetaan etukäteen ja loppusumma sitten, kun asunto siirtyy ostajalle.
hyvin onnistuu jos ostaja suostuu ja, jos ostaja ostaa tuon asunnon sijoitusmielessä - jäät asumaan ja maksat ostajalle vuokraa ja vuokran lisäksi tietysti korkotappiotakin pitänee maksaa.
Ostajahan voisi pitää ne rahansa pankissa korkoa kasvamassa.
Harvempi ostaja kuitenkaan tälläiseen suostuu ihan koko kauppasumman osalta - yleisempää on, että osa maksetaan kauppakirjat tehtäessä ja osa hallintaoikeuden siirtyessä.
Voithan tuon laittaa kaupanteon ehtoihin. Itse ostin joskus aikanaan kämpän juuri noin, eli asuntoon pääsin noin 4 kk kaupanteosta. Sinä aikana myyjä ehti hakea itselleen siis uuden asunnon, ei ilmeisesti halunnut joutua ns. "kahden asunnon loukkuun". Asuntokauppa kuitenkin siis onnistui ihan ok, ei tullut mitään probleemia.
Ostajan kannalta, näin jälkikäteen ajatellen, pitäisi olla jonkinlaisia vakuuksia siitä että kämppä ei mene huonompaan kuntoon sinä aikana. Eli ehkäpä niin että ihan koko kauppasummaa ei maksettaisi ennenkuin asunnon hallintakin on luovutettu. Asuja "tietysti" maksaa vastikkeet siltä ajalta kuin siellä asuukin.
Korkotappiot yms. ne tietenkin otat huomioon jo suoraan kauppahinnassa, kun myyt hiukan halvemmalla niin ei tule turhaa paperinpyörittämistä.