Sijaisvanhempien sivuilla olikin sellaista soopaa jotta! Meitä bioja siellä mollataan että raikaa. Onneksi meillä on tämä oma sivu. Pysyisivät vain siellä, eivätkä tulisi tänne riekkumaan.
Kävinpäs kurkkaamassa
Hui!
20745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
siitä se haukkuminen, kun pitää itselleen perustella nämä vääryydet!
vuotta väliä, että en vilkaisekaan sille puolelle, niin tympeää tekstiä siellä on.
Ja ihan suoranaisia valheita, kuten se yksi "vanha sijari" tai mitä milloinkin nimmaria käyttävä muija, jolla "on vuosien mittaan ollut 7 sijoitettua ja jokainen tullut meille aliravittuna, kasvu pysähtynyt ym."
Kun olen omalle lapselleni apua taistellut kohta 10 v, niin tiedän kyllä lasten syömisestä ja syömättömyydestä yhtä jos toista ja aivan ehdottomasti enemmän kuin tuo valehteleva sijarikirjoittaja. Lapsella täytyy olla niin paha anorexia, että tila on pitkittynyt, eikä häntä ole OTETTU sairaalahoitoon, siis kuolema on jo lähellä ja osa sisäelimistä tuhoutunut, SILLOIN voi olla kasvu pysähtynyt aliravitsemuksen takia, mutta ei muuten.
Lapsi voi maata sairaalassa nenä-mahaletkuissa, mutta kasvu ei pysähdy, näistä tosiasioista tuo valehteleva sijari ei tunnu olevan tietoinen. Pääasia on vain vanhempien haukkuminen, vaikka valheita levittämällä.
Omalla lapsellani paino putosi 7 kg laittoman huostaanoton järkytyksiin, mutta kasvu EI PYSÄHTYNYT koko aikana. Hänellä on ongelmien syynä Aspergerin oireyhtymä.
Joihinkin kehitysvammoihin voi kuulua kasvun hidastumista, mutta sekään ei johdu vanhempien välinpitämättömyydestä, eikä lapsen aliravitsemuksesta, vaan muista tekijöistä.
toisillekin puolelle kirjoittelee fiktiivisiä juttuja joku ilmeisesti iltapäivälehtien lööppien perusteella. Nehän kirkuvat välillä myyntilukuja kasvattaakseen joistain todellisista ylilyöntitapauksista.
Tosiasia kuitenkin on, että esim. törkeät heitteillejätöt ja pahoinpitelyt ovat harvinaisia Suomessa. Niitä sattuu vuosittain, mutta ne ovat kuitenkin suht harvinaisia myös huostaanottotilastoissa.
Ja se on todistettu tosiasia, että nuo insesti-syytteet menevät lastensuojelussa buumeina, niistä höyrytään aina muutaman vuoden välein. Nyt tuolla toisella palstalla haukutaan Helinää siitäkin, että joku ämmä on muka opiskeluaikanaan nähnyt lapsia, joiden elämässä "oli paljon insestiä ja hirveyksiä". Mikä helvetin syyllinen se Helinä niihin on? Jos jotain haukkua pitää, niin haukkukoot viranomaisia, jotka eivät tehneet asialle mitään niissäkään tapauksissa.
Ja miten joku akka pystyy 100-prosenttisen varmaksi väittämään vieraista ihmisistä, mitä heidän elämässään on? Ehkä viranomaiset eivät siksi tehneet mitään, koska ei ollut aihetta puuttua tilanteeseen. Ja siitäkin katkeruutta tuo ämmä purkaa nyt Helinä-keijuun, hah!
mukaan pula! Ja niin on varmaan ollut jo todella pidemmän aikaa... asiasta ei voi olla mitään epäselvyyttä kun tuonne tavissijareitten palstalle rantautuu.
Niin on törkeitäkin paasauksia ja nimittelyjä sijaisten hoitamien ja heille sijoitettujen lasten ja nuorten vanhemmista ettei tahdo aina välillä todeksi uskoa. Ja näille "valituille"! vielä maksetaan yhteiskunnan varoista
palkkiota, kulukorvauksia, harrasterahoja jne
siitä että hoitavat ja huoltavat vieraiden perheiden lapsia.
Jotain on pahasti pielessä näissä sijaisvanhenpien valinnoissa taikka sitten tälläista valintaa ei edes tosissaan tehdä.
Kaikki kauppakeskuksen käytävillä kävelevät kelpaavat sijoitettuja lapsia hoitamaan,
kunhan vain jaksavat hokea:
"minä olen hyvä, minä olen niin hyvä...".
ja muistakin sijaishuoltopaikoista vähenisi roimasti kun lastensuojelun piiristä saataisiin pois kaikki ne perheet, jotka eivät sinne kuulu.
Tätä kautta se löytyy se sylttytehdaskin eli syyt puolustaa last.suojelutoimia silloinkin, kun mitään lainmukaista aihetta ei siihen löydy.
Kyllä sijaishuollon pitäisi tyytyä vaan niihin lapsiin, jotka on laillisin syin huostaanotettu! Huostaanoton syyt pitäisi olla niin selvään näkyvissä, että siihen ei mitään arvuuttelua ja arpomista, kyyläämistä ja kyttäämistä, eikä vanhempien "tutkimista" tarvita.
Eri asia ovat tietysti rikoslain rikkomukset, mutta silloinhan tutkinnan hoitaa poliisi, ei lastensuojelu.
suojelutoimia kannattavat sijaishuollosta rikastuvien lisäksi myös päästään vinksahtaneet ilkeilijät, joiden harrastuksiin kuuluu aiheettomien ls-ilmoitusten väsääminen.
Ja sitten täällä liikkuu tietysti niitä häiriköitä, joiden olemassa oloa aikuisten keskustelupalstoilla tutkijatkin hämmästelivät.
Mitään muuta selitystä ei pysty näkemään niille kirjoituksille, joilla kannatetaan lasten MYÖS aiheettomia huostaanottoja. Niillä vammautetaan lasta ja estetään usein myös oikea avun saaminen, mikä lapselle olisi kuulunut ihan ilman huostaanottoa, joko avokuntoutuksena tai tukena kouluun oppimisen auttamiseksi.
oman etunsa tavoittelijoita. Vaikkapa uusi nais-tai miesystävä, jolle sopii hyvin että edelliset lapset on huostassa pois pyörimästä tieltään. Ainakin naispuoliset uudet suhteet ovat erittäin hankalia. Pahimpia mollaajia kuin ikinä kukaan muu. Omat jälkeläiset on hoitamatta ja rikollisia, nämä ne on niitä haukkujia. Omat penskansa mieluusti tuovat koteihin käytämään huostassa olevien sänkyjä. Minun silmilleni tuli tällainen ihmisen kuvatus. Irvisti alkoholistin naamallaan, kun ei ollut kännykkä mukana että olisin saanut ikuistettua. Sanoin en osaa kuvailla, pitkään alkoholia nauttineen pöhöttyneen ihmisen hyökkäys oli jotain todella saastaista ja etovaa.
Perättömien lastensuojeluilmoitusten tekijät on myös yksi potentiaalinen ryhmä. Sopinee nekin edelliseen ryhmään.
missä isi ja äiti onkaan taas?
Minä itken yksin tääl ja laita sisaruksilleni syötävää!
Tulkaa pian kotiin jo, älkää olko humalssa tai huumeissa, voi rakkaat vanhemmat!
EN mä jaksa kohta enää, olen vasta 11v ja sisko ja veli, pienoisenne 6v ja 1v!
Mitä mää teen, kun aamu alkaa sarastaa?
Lämmitä mammapullon pienelle, mitä mää siihen paan?
Voi isi ja äiti!
Mää en jaksa enää, mää lähden pois, kohta!
Tulkaa jo kotiin, mua pelottaa!
Aina ennenkin mää yksin jäin! Siitä tää pelko jäi!
Mutta miten nää pienet pärjää jos mää lähden pois, sitä mää suren ja pelkään, äiti ja isi!?
itsekin rupeisin vaikka heti, omanikin hoitaisin samantien
Tulinpas sijaripuolelta kurkkaamaan biovanhempien tekstejä. Oletko sitten sitä mieltä, että täällä sijareita kohdellaan jotenkin paremmin kuin jotkut sijarit tuolla toisella puolella bionvanhempia kohtelevat. Niin metsä vastaa jne. vai olisko pata kattilaa soimaa.
Palaanpa sitten sinne, etten sinua häiritse, suonet anteeksi.
täällä ennätin raapustella vaikka mitä ja nyt vasta hokasin tän jutun. Ai että ei sais tällä puolella ollenkaan.
Minä kun luulin, et vuoroin vieraissa, kun teitä biojakin näyttää siellä sijaripuolella vierailevan, mutta poistun takavasempaan.... anteeksi
on eroa,
lapsen ja nuoren elämän ja tulevaisuuden
onneksi!
ketään kielletä tulemaan ajatustenvaihtoon, mutta ikävä kyllä muutaman sijarin esitystyyli taitaa olla sellainen ja ajatustapa niin mahdottoman kaavamainen, että ei rakentava keskustelu paljon onnistu.
että ne jotka oikein parjaavat bioja, sijari nimikkeen alla, eivät koskaan käytä nimimerkkiä.
Eli tarvinneeko heidän kirjoituksiaan mitenkään edes todesta ottaa.
jo aikaa. Mutta muuten tuollainen tolkuton kenenkään parjaaminen on sitä tasoa, että ei se ole ihan normaalin ihmisen työtä suoraan sanottuna.
Kerran yritin vastailla yhden tuollaisen kysymyksiin, mutta ketjun jatkuessa ilmeni, että oli aika sekaisin raukka parka. Aivan samaa tasoa on tuo jatkuva SYIDEN penääminen. Kun syitä ei ole ja jos joku vastaa niitä yhteiskunnallisia taustoja, mikä aiheettomiin huostaanottoihin on johtanut, niin ei tivaaja ymmärrä, vaan luulee (tai haluaa kääntää) tekstin vanhemman oman vastuun pakoiluksi.
Joskus vain ihmetyttää, mikä täyttää ihmisen tuollaisella raivolla, mutta turhaa ajanhukkaa alkaa arvailla. Täytyy toivoa vain, että hän saisi apua omaan elämäänsä, ettei tarvitsisi yrittää myrkyttää ympäristöä omalla katkeruudellaan.
ja yleensä se ärsyttää meitä teidän lapsienne "hoitajia" na kaikki turhat syytteet, että olemme "varastaneet" lapsenne ilman syytä!
Siis, eikös se mene ikinä jakeluun, että me emme ota lapsianne ikinä teiltä, vaan joku muu instanssi heidät antaa meille, väliaikasesti, yleensä!
Kun aikoinaan meillä oli lapsia, tutut kysyivät, kuin kauan he ovat teillä, kerroin, että ovat rakastettavia "lainalapsia", ja niinkauan kuin jotkut sallivat heidän olevan meillä!
Pidimme heitä perheemme jäseninä ja itse olivat todella tyytyväisiä oloihinsa kaikkein asioiden suhteen!
Kait nyt joku taas vetää "herneen nenäänsä" tästäkin jutusta, mut ei väliä, meillä kaikki meni
asioiden suhteen OK!
Jees, lapsilla on nykyisin asiat ok vanhempiensakin kanssa jne!
En spekuloi asioista enempää!
Koettakaahan muutkin, niin biot kun sijarit hoitaa "saadut elämänne hommat oikein"!
Olenko sokeaksi tullut, mutta en tässäkään ketjussa nähnyt yhtään tuollaista väitettä!
Sekö nyt oli tärkein asia tulla selittämään, että et ole varastanut kenenkään lasta.
Hyvä. Meni perille. Vaikka en ole ikinä sellaista väittänytkään.
Tämä lapsien varastamisjuttu saattoi alkaa siitä tv-ohjelmasta, jossa toimittaja kysyi sossulta, että mikä vaikutus noilla sijariksi halajavien soitoilla on, kun kinutaan lasta koko ajan. Niin sossu myönsi sen saattavan vaikuttaa huostaanottopäätökseen, että haluaa auttaa lasta (rahaa) niin kovasti haluavaa sijari-äippä-parkaa.
noin sanonut?
Eihän siinä ole mitään järkeä, kun lastenkodit on täynnä sij.perheeseen pääsyä odottavia lapsia.
Luulisi, ettei erikseen ketään tarvitsisi huost.ottaa vain siksi, että jossain perheessä on tilaa uudelle tulokkaalle. Lastenkodeista meidän lapset on kaikki tulleet. Olleet siis jo valmiiksi
yli vuodenkin huost.otettuina.
Ekojen ei onneksi tarvinnut olla kuin muutaman kuukauden, koska olimme ennestään tuttuja ja äiti halusi lapset meille.
Jos en olisi aikanaan ollut töissä lastenkodissa, tuskin olisin tähän hommaan koskaan päätynyt.
Mun ajatus on ollut vain pealstaa lapset pois lastenkodeista, ei omista kodeistaan.
ei ole kertonut, että lapset ei voi heillä hyvin tai että he ovat epäonnistuneet kaikessa tai jossakin. Minkähän vuoksi sijaisvanhemmille on täydellisyys ja itsekehu noin tarkeä asia. Itseään nostaakseenko he lapsia ottavat.
Kuitenkin he auliisti kuvaavat, millaisia sekasikiöitä ja umpihulluja heillä olevat lapset ovat, miten biovanhempien ja yhteiskunnan pitäisi kiittää heitä, kun he suostuvat näitä sekasikiökakaroita kotiinsa ottamaan.
Ja miten näiden lasten umpihullut sekasikiöbiovanhemmat pitäisi steriloida, etteivät enää lisääntyisi.
Ja sitten hups yhtäkkiä heille sijoitetut kullannuput ovatkin viihtyneet heillä erinomaisesti, ovat ihania, rakkaita ja heistä on kasvanut kunnon ihmisiä ja he tuovat lapsensakin aina sijaisvanhemmille kyläilemään, eivät koskaan biovanhempien luo. Oi oi, kuinka heillä on nyt ihania lapsenlapsia.
Taitavat olla vähintään narsisteja nuo sijaisvanhemmat.
kaikki mahdolliset sijareitten kirjoitukset yhteen.
Ihan kuin olisi vain yksi ainut sij.perhe olemassa ja yksi ainut sij.vanhempi kirjoittanut kaikki nuo jutut.
Aivan varmasti kaikkia noita juttuja löytyy, mutta eri perheissä eri tilanteita.
Toiset vielä taistelevat niiden pienempien kanssa ja varmasti tuntuu, että on niin hullun hommaa, kun vaan voi, kun saa omaa päätään lyödä seinään kerta toisensa jälkeen, silloin kun on vähänkään ongelmaisesta lapsesta kysymys. Lasten taustoissa on niin paljon, joko pelkästään traumaattisia kokemuksia ennen perheeseen sijoitusta, tai sitten ihan jotain ADHD:ta tai vast.
Yleensä lapsi alkaa oireilla ja uskaltaa näyttää tunteensa vasta vähän ajan kuluttua, kun on asettunut kunnolla taloksi ja luottamus aikuisiin on varmalla pohjalla. Just kun on saatu sisäistettyä perheen normaalit rutiinit ja niiltä osin alkaa hommat sujua, niin sitten alkaa se tunteiden purkaminen.
Sitten kun on saatu lapsi juuri rauhottumaan, ilmestyykin, tämä on siis vain esimerkin muodossa,
vaikka äiti tai isä, josta lapselle palautuu mieleen ne vanhat traumaattiset kokemukset.
Saattaapa olla jopa niinkin, että vanhemmat saavat vakuutettua lapselle, että lapsi pääsee pian muuttamaan takaisin kotiin. Lapsi kuitenki tietää, ettei kotona ole mikään muuttunut, että siihen pelon ja epävarmuuden ilmapiiriinkö hän pääsee takas ja lapsi alkaa pelätä ja oireilla sitten sitä.
Näitä keskusteluja harvoin pääsee sijarit kuulemaan ja saa vain ihmetellä, et mitä nyt on tapahtunut, kun just oli kaikki hyvin ja nyt lapsi on taas aivan outo. Voi mennä paljonkin aikaa ennenkuin asia selviää ja sitä päästään lapsen kanssa käsittelemään.
Tässä vain muutamia esimerkkejä, jotka ei niin helppoja käsiteltäviä ja äkkiä hoidettavissa.
Siinä sitte sijari saa miettiä, mitä on mahdollisesti tehnyt väärin, tai mitä ei ole huomannut ja todeta kuinka hullun hommaa tää on.
On niin monia juttuja mihin ei pysty mitenkään itse vaikuttamaan, mutta joutuu niiden kanssa kuitenkin elämään. Vaikeinta mulle on ollut se, kun lasten vanhemmat ovat kerta toisensa jälkeen lapsille antamansa lupaukset pettäneet. Useimmiten tapaamisten suhteen. Tiedätte varmaan, miten lapset sellaisesta pettyvät ja miten sen jälkeen käyttäytyvät ja oireilevat.
Sitä "kuuminta" aikaa kun eletään, jolloin lapset ovat vielä pieniä ja ohjattavia kaikessa ja odottavat vanhempiaan ja jännitävät tapaamisten onnistumista jo viikkoja etukäteen, niin kyllä osaavat olla myös todella hankalia.
Nyt taas kuten meillä ollut jo jonkin aikaa, kun lapset ovat jo isoja, eivätkä enää odota vanhemmiltaan niin paljon, joten eivät petykään ja muutenkin kaikki loksahtelee pikku hiljaa kohdalleen, niin voi jo sanoa, että kiva katsoa, miten se kaikki taisteleminen vuosia sitten ei valunutkaan ihan hukkaan, kun näyttäis, että ihan hienoja aikuisia näistä on kasvamassa. Eikö siitä saisi sitten kertoa, kun vihdoinkin huomaa jotain positiivista kehitystä lapsissaan.
Kieltämättä kun olen toisten kirjoituksia tai juttuja kuunnellut, on mullekin tullut usein sellanen tunne, että meilläkö vaan niitä ongelmia on ollut. Onko todella toisten lapset noin helppoja ja sama palkkio meille maksetaan, vaikka toinen joutuu tekemään ehkä kymmenkertaisen työn.
No, nyt on pikkuhiljaa selvinnyt, että kyllä niitä ongelmia on vähän jokaisella, jotkut vain,kieltää kaiken. Luultavasti toivovat siten antavansa itsestään täydellisen sijarin kuvan.
Toisaalta on paljon ihmisiä, jotka ei koskaan kerro yhtään mitään itsestään tai perheestään. Lähinnä keskittyvät vain toisten tekemisiin.
Minusta sekin on vähän outoa.
Taisi tulla taas aika sekava kirjoitus, mut toivottavasti saat selvää mitä ajan takaa.