Tällä palstalla joku kirjoitti tässä taannoin vihaavansa suuria koiria ja että ne pitäisi kaikki tyynni lailla lopettaa. Niitä ei siis saisi pitää lainkaan lemmikkeinä.
No, meitähän on monia ja mielipiteitä myöskin. Tuo oli mielestäni täysin limbo aloitus ja jopa kyseenalainen mielipiteenäkin, koska mitään perusteluja en muista sen tekijältä silloin saaneen. Eikä tainnut saada kukaan muukaan.
Kertoisin nyt kuitenkin täysin erilaisesta tapauksesta: Olenkin joskus maininnut naapurini chihusta, joka aina Marjan nähdessään käy tämän kimppuun kuin sika limppuun. Tosin se chihu ei kyllä muistuta laisinkaan sikaa.
Nyt Justiina tuli juuri lenkiltä Marjan kanssa ja naureskellen alkoi kertoa uudesta vihulaisesta, joka tuolla metsässä sai Marjan lähtemään karkuun.
Rotu ei tullut selville, mutta koira oli kuulemma perhanan pieni ja kiukkuinen.
Justiina oli heittänyt normaaliin tapaan Marjalle keppiä, joka olikin häntä suorana painut sitä hakemaan. Juuri samalla hetkellä kepin kimppuun oli hyökännyt 20cm korkea, vähän terrierin näköinen otus, joka pienestä koostaan huolimatta ei irrottanut kepistä sitten millään. Marja oli toisessa päässä, pikkukoira toisessa päässä keppiä ja vaikka Marja heitteli niskojaan ja pikkuista otusta sen päässä, hampaat pysyivät puussa kiinni kuin liimattuna.
No, isonpi voitti kuitenkin pian, niin kuin yleensäkin, ja lähti tulemaan keppi suussa Justiinan luokse.
Siinä samassa pikku vihulainen ärähti ja tarrasi marja-ressukkaa persuksista kiinni niin, että tämä kiljahti ja lähti karkuun. Justiina ei voinut muuta kuin nauraa.
Marja meni puun taakse piiloon ja jäi tapittamaan, mikä peeveli se oli. Taisi puraisu satuttaa meidän neidin sukuelimiä. Tosin verta ei tullut eikä muutakaan vahinkoa sattunut.
Taisi ainoastaan arvovalta saada kolauksen.
Mutta siis bointti on: Pienet koira ovat vieläkin arvaamattominpia yleensä kuin isot toverinsa.
No, meitähän on monia ja mielipiteitä myöskin. Tuo oli mielestäni täysin limbo aloitus ja jopa kyseenalainen mielipiteenäkin, koska mitään perusteluja en muista sen tekijältä silloin saaneen. Eikä tainnut saada kukaan muukaan.
Kertoisin nyt kuitenkin täysin erilaisesta tapauksesta: Olenkin joskus maininnut naapurini chihusta, joka aina Marjan nähdessään käy tämän kimppuun kuin sika limppuun. Tosin se chihu ei kyllä muistuta laisinkaan sikaa.
Nyt Justiina tuli juuri lenkiltä Marjan kanssa ja naureskellen alkoi kertoa uudesta vihulaisesta, joka tuolla metsässä sai Marjan lähtemään karkuun.
Rotu ei tullut selville, mutta koira oli kuulemma perhanan pieni ja kiukkuinen.
Justiina oli heittänyt normaaliin tapaan Marjalle keppiä, joka olikin häntä suorana painut sitä hakemaan. Juuri samalla hetkellä kepin kimppuun oli hyökännyt 20cm korkea, vähän terrierin näköinen otus, joka pienestä koostaan huolimatta ei irrottanut kepistä sitten millään. Marja oli toisessa päässä, pikkukoira toisessa päässä keppiä ja vaikka Marja heitteli niskojaan ja pikkuista otusta sen päässä, hampaat pysyivät puussa kiinni kuin liimattuna.
No, isonpi voitti kuitenkin pian, niin kuin yleensäkin, ja lähti tulemaan keppi suussa Justiinan luokse.
Siinä samassa pikku vihulainen ärähti ja tarrasi marja-ressukkaa persuksista kiinni niin, että tämä kiljahti ja lähti karkuun. Justiina ei voinut muuta kuin nauraa.
Marja meni puun taakse piiloon ja jäi tapittamaan, mikä peeveli se oli. Taisi puraisu satuttaa meidän neidin sukuelimiä. Tosin verta ei tullut eikä muutakaan vahinkoa sattunut.
Taisi ainoastaan arvovalta saada kolauksen.
Mutta siis bointti on: Pienet koira ovat vieläkin arvaamattominpia yleensä kuin isot toverinsa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Marja on saanut peräänsä keppiterroristin. Onneksi paikat säilyi kunnossa :)
Tuohon koirien arvaamattomuuteen koosta riippuen en osaa vastata kuin että. Minun mielestäni omistajasta riippuu se koiran käytös oli se sitten pieni tai suuri :)
oli osuva nimitys.
Muutenkin olet ihan oikeassa.
lauseesi allekirjoitan täysillä. Vastapelurina Marjalla oli ilmiselvästi pieni terrieri, joka ei niin vain tyytynyt tappioon. Temperamentti leimahti ja Marja parka sai tuta sen.
siinä koirassa kyllä oli.
Ihmettelen vain, taas kerran, missä oli omistaja.
Justiina ei nähnyt muita ihmisiä mailla eikä halmeilla.
Olen omin silmin nähnyt esimerkiksi venäjän toyn sisukkuuden. Ystävälläni oli myös griffoneiden lisäksi edellämainittuja, ja ollessani käymässä hänen luonaan, oli hänellä pienen pieni toyn pentu. Sisukkaasti tuo pieni terroristi roikkui ilmaiskyydissä griffonin häntä karvoituksessa, kun rihveli juoksi minua portille vastaan.
mut mitä hauskaa siinä on jos marjaa kii käydään?
bointti on siinä, että ei se suuri koira ole aina syyllinen kaikkeen, kuten yleensä oletataan.
Sitäpaitsi marja antaa varmasti takaisin, jos vastustaja on saman kokoinen, mutta pikkukoiria se on aina varonut syystä, että olen komentanut sitä niiden tarpeettomasta vahingoittamisesta.
oli pieni tai iso pitää kouluttaa!!!! Jotkut vaan pitää sitä ärisemistä ominaisuutena pienenkoiran kohdalla. Räkyttävät pikku piskithän on urbaani legenda, vaikka kyllä pienestäkin koirasta pystyy kouluttamaan ihan kelpo käyttäytyjän. Ehkä isoja koiria ohjataan aktiivisemmin koulutuksiin. Omista koiristani hankalin on ollut am.cocceri, jonka kanssa työstettävää riitti koko elämän (ei niin että olisi yleisesti hankala rotu). Helpoin on ollut ehdottomasti tämä saku, ei ärise pienille eikä isoille vaikka vastapuoli irvistäisi kuin rumasti.
pikkukoirat häiritse, eikä yleensä Marjaakaan. Sen parhaat kaverit kun ovat juuri niitä pieniä, kuten palatsikoira ja se ceesar mainoksessa esiintyvä...mikä se nyt olikaan rodultaan.
Niihin tottuneena se käyttäytyy kaikkia pieniä kohtaan samalla tavalla. Se ei kertakaikkiaan osaa eikä halua käydä sellaisten päälle.
Sakemannista ollaan samaa mieltä.
Äh,Hatami...
Eikä oo :O)
Omistajat ne on,koirista riippumatta.
Roduilla tosin omat erikoispiirteensä,koosta riippumatta nekin,mutta narunjatkojen tehtävä ne on klaarata,ja katsoa ettei niistä moppeista tule mitään terroristejä :O)
ps.Toivottavasti Marja ei saanut patoutumia metsässä lymyilevistä vihulaisista :O)))).
Ja hieno koira,kun ei pahemmin moisesta terroristista hernettä nenään ottanut ;=)
Yleensä olet tiennyt koirista jonkin verran. Nyt kerron sinulle että koira vetää herneen kirsuun tai sieraimeen, EIKÄ NENÄÄN !
Ei se tuollaisista pikkuasioista hernettä NENÄÄNSÄ vedä.
Muuten olet ihan oikeassa. Narunpäässä aina vika on. Tässä tapauksessa sitä narua ei kyllä edes näkynyt, eikä liioin sen päätä.
Kiitos hienosta korjauksesta.
Puolustuksena sanottakoon tällä kertaa,että aina ei muista olla niin "asiallinen" ;O).
Kun sitä on omilla koirilla nääs kärsäkin.Tänään juuri tuli sanottuna tolle murkullekin,"kärsä pois" kun se kirsu jatkoineen (nyt asiallisesti ) oli multasäkissä pihalla,kun kasveja istuttelin.
Ai niin,eihän Marjalla olekaan nenää,vaikka minun koirilla on kärsä.
Karmee asiavirhe,pyydä anteeksi Marjalta,ettei vaan loukkaannu.
Ei sitä aina jaksa niin vakavasti ja hienosti artikuloiden sanailla,mutta toivottavasti Marja ei nyt saa tuplasti palkoja nenäänsä,ei kun kirsuunsa,kun ensin vihulaiset yrittää syödä ja sitten joku huonosti artikuloiva vielä kehtaa nimittää hänen kirsuaan NENÄKSI :O)))))))))
Hieno rotunsa edustaja kun on :O)
kestämään kaiken kuin nainen. Sitä ei pikkuseikat paljoa paina.
Minulla on lhasa apso- shih-tzuh-sekoitus.
Ensimmäinen pieni koira perheessämme. Vähän niinkuin sattumalta..josta olen nyt kiitollinen.
Mieletön persoonallisuus. On mennyt joitakin vuosia ennenkuin olemme alkaneet oppimaan tuntemaan toisiamme.
Tottakai herra kastroitiin ,koska oli niin kiinnostunut isoista naaraista. Isoista koirista yleensäkin.
(Naapurin kaksi rotweileria on peanuts. Ne voisi nielaista ohimennen yhteänä palana.)
Hän myös karkaili herkästi ja lähti mielellään suureen maailmaan sitä nuuskimaan ja sanomaan sille raikuvan mielipiteensä. Metrin korkuisen aidan yli saattoi helposti pomppia,kiipeillä...mikä todella yllätti meidät.
Räksyttäminen kuuluu asiaan. Koirapsykologit kai selittävät sitä siten, että pieni koko korvataan ainoalla mahdollisella tavalla, ääntä käyttäen. Ja äänihän on todella mahtava lähtekseen niin pienestä koneesta.
Tottakai kokeilimme sitruunapantaa, suihkupulloja, jne. Lopulta tulimme tulokseen että hyvin varmalla äänellä sanottu EI, heti kun vieras koira tuli näköpiiriin, toimi ikääkuin ennalta ehkäisevästi. Ennenkuin herran oma adrenaliini kohosi korkeisiin lukemiin.
Nyt vähitellen olemme päässeet niin pitkälle että minun tarvitsee vain sanoa y-y ja herra EI lähde haastamaan koko maailmaa ja on jopa hiljaa. Mutta kyllä se sen voimille tuntuu käyvän. Liekö tuntee arvovaltaansa typistettävän.
Tuttujen koirien kanssa tanssii "perätanssia", omituista rytmillistä sivuittain perän nostoa/tönimistä ikäänkuin tanssien. En ole moista ennen nähnyt. Jonkinlaista tyrkiskelyä ja ystävällistä muhinointia.
Rakastaa, siis todella rakastaa kaikkia ihmisiä. Eniten kuitenkin lapsia. Mitä pienempiä sitä parempia. Vahtii heitä, seuraa kiinnostuneena heidän puuhiaan ja tunkeutuu lasten univahdiksi jalkopäähän.
Jos huomaa, että kansa nauraa jollekin tempulle, temppu toistetaan heti ja sitten silmiin katsoen odotetaan suosionosoituksia.
On oppinut Elviksen vinon hymynkin, koska vasemman ylähuulen nosto paljastaa vasemman hammasrivin tavalla, jonka vain Elvis ja koiramme osaavat.(kai elvis elää vieläkin)
Joskus kyllä oikein nauraakin ja näyttää koko hammasrivin.
Tällaiseksi on räksyttelevä piskimme kehittynyt ajan mittaan. Melko siedettäväksi perheenjäseneksi.
Tuli muuten mieleen, kun luin ketjun alustuksen, että koirat eivät ehkä "ajattele" kuten ihmiset.
Me ihmiset tulkitsemme koiriamme ihmisten tavoin.
Koirat ovat myös hyvin erilaisia persoonallisuuksia ja niiden kyky seurustella lajitoveriensa kanssa vaihtelee. Koirat tulenevat hyvin toimeen toistensa kanssa, koosta, rotusekoituksesta riippumata vapaassa olotilassa. (Mm Pietarissa olen nähnyt hyvin harmoonisia ja keskenään sosiaalisia koiria, jotka hiippailivat vapaina ilman ihmisten erityistä pedagogiaa ja kasvatusta.)
että joku perehtyy myöskin pienen koiransa kasvatukseen ja siinä samalla sen hyvinvointiin. Sillä yleensähän ne käyvät käsi kädessä.
Onnea jatkossakin.
Koirahan on usein kuin perheenjäsen. Sitä kasvattaa vähän samaan tapaan kuin lapsia. On tultava toimeen keskenään ja ympäristönkin kanssa.
Minulla on ollut suuria koiria aikaisemmin (samojedi, afgaani, tervu, labrador ja labrador-saksanpaimenkoiran sekoitus), enkä koskaan ollut edes katsonut pieniä koiria, tuskin pidin niitä koirana.
Tämän pienen tulin hankkineeksi, koska naapurustossa oli sattumalta sopivaan aikaan pari pentua ja mietin, että autoonkin voisi mahtua paremmin pieni koira jo omistamamme suuren seurana.
Nyt olen täysin muuttanut asenteeni pieniä koiria kohtaan. Ne on melkoisia tiivistettyjä koirapakkauksia. Myös tiivistettyjä persoonallisuuksia.
Kiitos onnentoivotuksesta...onnea myös sinnepäin!
Yksi tapa alistaa muita ihmisiä on vainota heitä vuosikausia. Usein lähtökohtana voi olla muiden silmissä mitätön tapahtuma. Vähitellen vaino saa pakkomielteen luonteen ja alkaa täyttää vainoajan koko elämän. Missään vaiheessa hän ei pysty tunnustamaan omaa virhettään, vaan alkaa sen sijaan nähdä itsensä uhrina. Usein kyse on jo vakavasti luonnehäiriöisistä ihmisistä.
mutta ainakin erilainen kuin tuo sinun kirjoitamasi. Joka kerta, päivästä toiseen kerrot saman jutun.
Luetko sen suoraan jostakin paperista vai miksi et osaa kewrtoa mistään muusta???