On se kumma kun me tarvitsemme Keskustan politikon kertomaan meille miten toimia. Olen kateellinen keskustalle, että heidän ministerinsä on se joka kertoo tällaisesta itsestäänselvyydestä kansalle. Väyrynen on asunut niin kauan keski-Euroopassa, että hän on nähnyt millaisia ongelmia maahanmuutto tuo mukanaan. Erittäin hyvä ja harkittu viesti Keskustan ministeriltä. Perussuomalaiset, meidän on nyt ohjattava edustajiamme oikeaan suuntaan. Kähärät ja muut monikultturistien myyräntyötä tekevät tahot on saatava pikaisesti pois puolueen riveistä. Hävettää ettei tätä lausuntoa antanut Vistbacka tai Soini.
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2007/09/16/V%E4yryselt%E4 ei ulkomaalaisty%F6voimalle/200722702/382
Tässä vielä artikkeli monikulttuurisuuden kannattajille, monikulttuurisuus kun on nykyisin synonyymi sanalle islam.
Piispa varoittaa, että kristityiksi kääntyneet muslimit ovat hengenvaarassa.
Yksi Englannin kirkon vanhimmista piispoista varoittaa ihmisten elävän kuolemanvaarassa, vain siksi että he ovat vaihtaneet uskontoa.
Michael Nazir-Ali, Rochesterin piispa, jonka isä kääntyi islamista kristityksi Pakistanissa, sanoo haluavansa muslimijohtajilta Britanniassa julistuksen. Tästä julistuksesta pitäisi käydä selville perusoikeudet uskonnonvapauden harjoittamiseen, myös uskonnon vaihtamiseen.
Islamilaiset tekstit kehoittavat tappamaan käännynnäisen, vaativat rangaistusta heti. 7 maailman muslimivaltioista on lisännyt tämän myös viralliseksi valtiota sitovaksi laiksi.
Ali, josta povataan seuraavaa potentiaalista Canterburyn arkkipiispaa, on kertonut Channel 4 ohjelmassa haluavansa turvata 3000 kristityksi kääntyneen muslimin turvallisuuden.
On yleistä tämän päivän maailmassa, myös Britanniassa, että ihmiset jotka hylkäävät islamin menettävät työnsä ja perheensä, he elävät kuoleman pelossa. Usein heiltä viedään myös lapset. Muslimijohtajien tässä maassa olisi tehtävä jotain asian korjaamiseksi.
Piispa varoittaa että kuolemantapaukset tulevat olemaan välttämättömiä, ellei asiaan puututa. Olemme nähneet kunniamurhien tapahtuvan, ei ole mitään estettä niiden jatkumiselle.
Vuonna 2004 Prinssi Charles pyysi Brittiläisiä muslimijohtajia toimimaan, uudistamaan lakia Apostosyn (kääntymisen) osalta, mutta ainoatakaan uudistajaa ei ole ilmaantunut, yhtäkään lausuntoa ei ole koskaan asiasta annettu.
Tutkimukset islamilaisissa kouluissa osoittavat, että kaikissa 4 koulussa joissa opetetaan islamia, opetetaan myös rankaisemaan kuolemalla käännynnäisiä. Yhdessä kirjassa kehoitetaan leikkaamaan käännynäisen pää irti.
Tänä vuonna suoritettiin tutkimus Britti muslimien parissa, 1000 kysyttiin mielipidettä käännynnäisistä. 36 prosenttia 16-24 vuotiaista on sitä mieltä, että islamin hylkäävä on tapettava.
Eräs käännynnäinen, jota haastateltiin samassa ohjelmassa kertoi kuinka paikallinen Bradfordin muslimiyhteisö oli häntä kohdellut. Kun he saivat tietää minun kääntyneen, he sanoivat minulle näin: "Jos me olisimme muslimimaassa, Pakistanissa tai Lähi-Idässä he olisivat ensimmäisenä leikkaamassa päätäni irti." Hän jatkoi vielä sanomalla, "näin sanoivat entiset ystäväni minulle."
Epäpyhä sota ohjelman uusinta tuli tänä aamuna kello 9, Channel 4..
Guardian uutisoi aiheesta hieman lyhyemmin.
http://observer.guardian.co.uk/uk_news/story/0,,2170160,00.html
Väyrynen opettaa Perussuomalaisia?
6
476
Vastaukset
- kabinetti herra
Soinista on hyvää vauhtia tulossa kabinetti kelpoinen. Ei Soinia enää kiinnosta aito Perussuomalainen politiikka, kenttä puuhastelkoon omiaan, Soini suuntaa Eurooppaan.
- Perussuomalainen
Väyrynen ylitti itsensä, olen positiivisesti yllättynyt. Väyrynen on henkilökohtaisesti kokenut monikulttuurisen ympäristön negatiiviset vaikutukset. Sosiaalidemokraateilla on Rajamäki, Keskustalla Väyrynen. Hiljalleen alkaa näyttää siltä, että Perussuomalaiset jätetään ulkopuolelle politiikan teosta myös tällä osa-alueella.
- eihän persut
ole edes tehnyt mitään politiikkaa tuon asian tiimoilta. Väyrynen vie työt ulos, koska oma kukkaro on varmistettu. Miten lienee noiden kymmenien tuhansien ns. pienten ihmisten laita. Väyrysen järkevyys kannattaa kyllä laittaa erillaiseen valoon.
tuo jatko Korhosen yhdistämispuuhastelulle,
Ovat kai käyneet tällä palstalla ja katsoneet tätä hiekkalaatikkopolitiikka ihan kuin pennut kinaa käskenkään.
Me täällä kotkassa oltiin tänään näkyvästi esille Karhulan markkinoilla ja jaettiin puolueen rekvisiitta
ja neek ei kun perussuukkoja.- mut-ta
muistakaa viisaat ihmiset silti, että poliittista kannatusta on haaliskeltu sieltä täältä kivoilla puheilla ennenkin. Miettikää pitkään ennen kuin piirrätte raksin taas.
- Uolevi Sinisorsa
Paavo Väyrynen on KGB:n mies. Itänaapurin tiedustelupalvelu värväsi hänet soluttautujaksi 1960-luvulla. Hänelle annettiin tehtäväksi kiivetä mahdollisimman korkealle Suomen poliittisessa järjestelmässä.
Väyrynen aloitti uransa SKDL:ssä. Vasemmistokämypuolueen kannatus oli kuitenkin niin pieni, että Väyrynen katsoi päämääränsä toteutuvan paremmin toisaalla. Tämän takia Väyrynen myös loikkasi SKLD:stä KEPUun (Kuinkahan moni muuten muistaakaan, että Väyrynen aloitti poliittisen uransa SKDL:ssä?).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2689409Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52811Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2452028Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051940- 1441447
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,711438Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1311363Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931016- 71931
- 40848
