Jompi kumpi

Ihmettelen suuresti miksi täällä vedotaan aina kun joku on pudotuksessa niin heistä aletaan puhumaan että onko ne romaneja,itse olen romani ja olen bb fani,ja sen voin vaan kertoa että ikinä ei tule olemaan eikä menemään romani tuohon ohjelmaan,ei siksi että kyseessä olisi huono ohjelma vaan siksi että romani kulttuurissa ei esiinnytä yleisesti alasti (vähissä vaatteissa) eikä puhuta rivoja,kivahan tuollaiseen ohjelmaan olisi mennä,mutta kun meillä on tälläinen kulttuurisääntö.Ja tän päivän putoajista sen verran että minun mielestä Satu saisi tippua nyt ja Heka ens viikolla.
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Romanit ovat tässä suhteessa (kerrankin) fiksumpia kuin valtaväestö. Mielestäni tänä vuonna BB:ssä ollaan muutaman kerran menty niin alle kaikkien tasojen. Esim banaanin ja porkkanan tunkeminen toisen perspuoleen, ensinnäkin RUUALLA EI LEIKITÄ ja toiseksi esineiden työntely toisen pyllyyn ei ole hauskaa (olkoonkin vaikka vaan persvakoon).

Satu tänään kotiin, jotta tyttöraukka ei romahda täysin. Ens viikolla toivottavasti äänestykseen joutuu Maxine, täys kakara! Max:n jälkeen talosta vois poistua Heli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ainar kirjoitti:

Ihmettelen suuresti miksi täällä vedotaan aina kun joku on pudotuksessa niin heistä aletaan puhumaan että onko ne romaneja,itse olen romani ja olen bb fani,ja sen voin vaan kertoa että ikinä ei tule olemaan eikä menemään romani tuohon ohjelmaan,ei siksi että kyseessä olisi huono ohjelma vaan siksi että romani kulttuurissa ei esiinnytä yleisesti alasti (vähissä vaatteissa) eikä puhuta rivoja,kivahan tuollaiseen ohjelmaan olisi mennä,mutta kun meillä on tälläinen kulttuurisääntö.Ja tän päivän putoajista sen verran että minun mielestä Satu saisi tippua nyt ja Heka ens viikolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu