TUURIVOITTO

Ei kannata kimittäjän kannattajien täällä paukutella henkseleitään. Mäc Lääreni hävisi tahallaan jotta kohu vakoilujupakasta laantuisi. Todellisuudessa ferraarin voitolla ei ole mitään merkitystä maailmanmestaruuden ratkaisun kannalta. Ratkaisu käytiin tänäänkin sijoilla 3 ja 4 ja katsoessani ulkomaiselta kanavalta kisaa, niin eniten seurattiin myös tuota Alonson ja Hamiltonin keskenäistä kisaa. Sitäpaitsi Massa oli Räikköstä tänään nopeampi, tallimääräys esti vain ohituksen.
12835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minusta on ihan tyhmää speguloida sitä että Kimi olisi voittanut kisan tuurilla ! Kimi ei voittanut ekaa kertaa Spaassa, vaan rata on entuudesta tuttu Kimille ja voittoja on herunut ennenkin juuri tuolta radalta. Siihen, että Massa tallimääräyksen vuoksi olisi jäänyt toiseksi, tahdon sanoa että katteeton väite tuo.
Tuo formulamaailmaa kohahdattanut FIA:n päätös kyllä varmisti sen että Kimi ei juhli tänä vuonna maailmanmestaruutta, koska vaikka Mclaren menetti tallipisteet ja sai sakkoja, se ei kuitenkaan vaikuttanut Mclarenin ajajien saamiin pisteisiin ? Naurettavaa minusta, koska mistä tallipisteet saadaan, eikö kuljettajien saamista voitoista,,,jos nyt tallipisteet menetetään, eikö sen pitäisi vaikuttaa kujettajiinkin? Minusta tässä jos jossain on skaadaalin aihetta, ei Kimin radalla suoritetusta voitosta..

Äänestä

ehkä alonso on mestari mutta kyllähän ferrari oli paljon nopeampi ja kimi oli nopeampi massaa,se nähtiin jo aika ajoissa,jokaisella oma mielibide :)

mutta hieno voitto oli kimille,tuurilla tai ilman..

Äänestä

aina voitto ja olen iloinen ettei taksiautofirma pärjännyt. Eivät kai uskalla enää käyttää kepulikonsteja. Ja Massa on pelkkää massaa Kimin rinnalla, kun ollaan kunnon radalla eikä millään mikkihiirilenkillä. Kimi on paras !!!

Äänestä

Alonsolla enempi mollia :)))))

Äänestä

Eikö teillä kakaroilla ole muuta tekemistä, kuin trollata? Lisäksi yrityksenne ovat niin säälittäviä, kun ette kykene edes perustelemaan kantaanne. Lisäksi jos kirjoittaisitte kunnolla, niin voisitte saada enemmän vihaa aikaiseksi. Lähinnä suurinosa lähtee hevonvittuun katsottuaan ensimmäisen lauseen viesteistänne, koska niitä ei jaksa lukea loppuun.


Ja Kimihän ajoi reippaasti voittoon, eikä Massa päässyt lähellekkään.

Äänestä
  • TOIMI AINAKIN SUN KOHALLA, HEH HEE JA SEHÄN TÄSSÄ OLI TARKOITUSKIN.

    Äänestä

  • HA HA HAH HAAAA kirjoitti:

    TOIMI AINAKIN SUN KOHALLA, HEH HEE JA SEHÄN TÄSSÄ OLI TARKOITUSKIN.

    Ensinnäkin itselläni ei ole nokkaa, koska vain linnut omaavat nokan. Lisäksi et selvästikkään osaa lukea, koska minähän annoin vain palautetta surkeasta trollista. Ei tuollaisella pitäisi saada henkisesti "aikuismaista" ihmistä hermostumaan.

    Äänestä

Vitun tuppikulli et tiiä mitään! Räikkönen oli koko kisan ajan selvästi Massaa nopeampi, ennen varikkoäyntejä oli joka kierroksella yli puoli sekuntia nopeampi, estikö tallimääräys Massaa ajamasta kovaa? Vedä vittu päähäs ja mee veivaa volgaas.

Äänestä
  • Jos Räikkönen olisi voittanut 20 ensimmäisellä kierroksella ennen ekaa stoppia puoli minuuttia Massaa, niin lopussa eron olisi pitänyt olla yli 10 sekunttia ja nyt se oli vain 4. Vielä kun muistelet poju sitä eilistä kisaa, niin 3 kierrosta ennen maalia eroa oli reilu sekuntti. Tuli selkeä tallimääräys Massalle rauhoittaa tilanne, siitä johtui tuo 4 sekunnin kaula.

    Äänestä

  • HA HA HAH HAAAA kirjoitti:

    Jos Räikkönen olisi voittanut 20 ensimmäisellä kierroksella ennen ekaa stoppia puoli minuuttia Massaa, niin lopussa eron olisi pitänyt olla yli 10 sekunttia ja nyt se oli vain 4. Vielä kun muistelet poju sitä eilistä kisaa, niin 3 kierrosta ennen maalia eroa oli reilu sekuntti. Tuli selkeä tallimääräys Massalle rauhoittaa tilanne, siitä johtui tuo 4 sekunnin kaula.

    olisko nostanut Kimpsukka pikkaisen jalkaa kaasulta, kun tiesi, ettei tartee pahtaa täysii.


    hmmmmm ei tietenkään, koska vain Scumi osaa ajaa, sillee että voi löysätä lopussa ja sit Hamis tietenkin, vai mikä se mersu poika olikaan?

    Äänestä

Uskon että Kimistä ei tule koskaan maailmanmestaria. Nyt on jo monta saman tason kuskia eikä Kimillä pidä hermo kovassa taistossa.
Kun nuppi ei kestä niin runnoo auton rikki.
Kimi turhautuu ikuiseen kakkossijaan ja lopettaa sopimuksen umpeuduttua Ferrarilla.

Äänestä

Vai että tuurivoitto? Niin varmaan. Sä voit lässyttää mitä haluat, kaikki tietävät silti totuuden: Spa oli parempi rata Ferrarille, joten kaksoisvoitto järjesyksessä Kimi - Felipe, oli täysin odotettua. Ferrari sai jo valmistajien mestaruuden, seuraavaksi poimii Kimi Räikkönen kuljettajien tittelin. Ja Alonso saa painua sinne missä pippuri kasvaa! Formuloiden epäurheilijamaisin kuljettaja, joka häikäilemättömästi yrittää kiilata tallikaveriaan radalta jne... Juu, tosi mestari!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Alonso on mestari kirjoitti:

Ei kannata kimittäjän kannattajien täällä paukutella henkseleitään. Mäc Lääreni hävisi tahallaan jotta kohu vakoilujupakasta laantuisi. Todellisuudessa ferraarin voitolla ei ole mitään merkitystä maailmanmestaruuden ratkaisun kannalta. Ratkaisu käytiin tänäänkin sijoilla 3 ja 4 ja katsoessani ulkomaiselta kanavalta kisaa, niin eniten seurattiin myös tuota Alonson ja Hamiltonin keskenäistä kisaa. Sitäpaitsi Massa oli Räikköstä tänään nopeampi, tallimääräys esti vain ohituksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu