dobberin kunto

Hei. Onko dobberit ihan ekstra energisiä? Tuttavan koirut tuntuu ettei ne väsy koskaan ja jäin tuossa pohdiskelemaan et onkos se tän rodun juttu toi mieletön energisyys? Innolla odotan vastauksia! :)
4601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näin taitaa olla.

Äänestä
  • eli minulla on ollut myös muita ns. vilkkaita rotuja.
    Dobberi näistä on kuitenkin se -ainoa-, jota ei tarvinnut innostaa ikinä. Sanoin vaikkapa, "ulos", ihan vienolla äänellä niin koira hyppää ilmaan ja tekee vielä pyörähdyksen ilmassa itsensä ympäri. Jalat sutii lattialla niin, että mikään parketti ei sitä kestä.

    Opetin koirani antamaan lattialta tavaroita. Kokeilin joskus sitäkin että, kun koira nukkui, sanoin "anna" ja osoitin lattialta jotakin sukkaa tms. taas koira hyökkää satanen lasissa antamaan mammalle tavaran. Heti koira on virtaa täynnä ja odottaa innolla uutta tehtävää. Eikä tarvinnut makkaroilla palkita muutoin kuin ihan alussa.
    Periaatteessa tuo tavaroiden noukkiminen on sellainen rauhallinen tehtävä mutta ei kyllä dobberilla välttämättä.

    Meillä ei tosin ole enää dobberia ja tosiasiassa en enää jaksa niin energistä koiraa. Ehkä jos asuisi maalla ja voisi juoksuttaa vapaana päivät pitkät metsässä samoillen.
    Hieno rotu ja aivan luttana kunhan on oikein kasvatettu, eikä anneta nousta pomoksi.

    Äänestä

  • runsaasti ja loppuun asti kirjoitti:

    eli minulla on ollut myös muita ns. vilkkaita rotuja.

    Hyviä jatkoja!

    Äänestä

  • namisuku kirjoitti:

    Hyviä jatkoja!

    lukijoille, varsinkin dobberin omistajille;)!

    Unohdin tuosta vielä tärkeän asian.
    Eli dobberi on vilkkautensa lisäksi myös vahva ja kookas koira. Vähän kuin norsu lasikaupassa.

    Eli vaikka minulla on nyt vilkas seurakoira niin tämäpä ei vahingossa pyörähtäessään kaada tuoleja. Joskus taisi kirjahyllykin heilua dobberin hiukan törmätessä siihen.
    Tämä seurakoira ei jaksa kuonollaan tökätä pikkulasta kumoon. Ei myöskään takapuolellaan.

    Sitä voimakkuutta on vaikea hahmottaa mikäli ei ole ikinä taluttanut dobberia tai ollut kylässä dobberiperheessä.

    Ehkä meni hiukan ohi mutta so not.

    Pikku poikani juuri eilen taas sanoi, että on dobberia ikävä. Niinhän meillä kaikilla välillä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mä vaan kirjoitti:

Hei. Onko dobberit ihan ekstra energisiä? Tuttavan koirut tuntuu ettei ne väsy koskaan ja jäin tuossa pohdiskelemaan et onkos se tän rodun juttu toi mieletön energisyys? Innolla odotan vastauksia! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu