kohta kaksin...

Seurustelin mielestäni hyvän, ihanan ja hellän miehen kanssa. Suhteemme kariutui mutta nyt olen huomannut olevani raskaana. En halua että hän, hänen ystävänsä tai perheensä luulee että yritän pakottaa hänet jatkamaan kanssani. Lapsi ei ole syy jatkaa jos isä ei rakasta äitiä, vai onko? Pidän lapsen, mutta kerronko hänelle?
8348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Totta kai kerrot! Lapsi tarvitsee isän. Isällä on oikeus tietää, että hänellä on lapsi, vaikka ette yhdessä jatkaisikaan.

Äänestä

isällä on kuitenkin oikeus tietää lapsestaan. Voit sanoa hänelle samoin kuin minä aikoinani sanoin lapseni isälle, voit lähteä tai jäädä, mutta lapsi tulee. Siis minä lupasin päästää isän kuin "koiran veräjästä" lupaamalla ettei ikinä kuulisi mitään minusta tai lapsesta jos haluaa lähteä kävelemään. Hän jäi, mutta lähti sitten myöhemmin =)

Kannattaa kuitenkin kertoa tälle isälle, sanoa että olet tehnyt päätöksesi pitää lapsesi, hän saa itse miettiä mitä haluaa.

Äänestä

aika...huoh.

Äänestä

sanoisin, että kerro lapsesta miehelle vasta, kun olette jo muuttaneet erilleen. Meillä isi liimautui moneksi vuodeksi asumaan kanssamme, ja elämä oli yhtä helvettiä. Jos mä muutin pois, niin hän pakkasi tavaransa samaan kuormaan, ja tuli mukana. Tosi vaikea päästä eroon! Anna hänen myös itse valita, haluaako isäksi vai ei. Miettimisaikaa on noin kuukausi syntymän jälkeen asti. Mutta siinä tapauksessa et saa kertoa kellekään lapsesi isän nimeä, ettei se mene lastenvalvojan korviin.

Äänestä

,paitsi että minulla on jo yksi lapsi ennestään,samalle miehelle(pojalle,23v.) kuin nytkin...Olen taistellut tämän miehen kans kolme vuotta,taukoja on ollut kolme ja joka kerta tämä mies on ollut tuolloin muiden kans.Lapsen takia olen kestäny kaiken,yritin kai leikkiä jotain marttyyriäitiä...Nyt olen kolmannella kuulla raskaana ja aion pitää lapsen vaikka tiedän että lasten on turha haikailla isää,koska hänelle on tärkeämpää naiset ja viina kuin omat muksut.Olen kertonut hänelle olevani raskaana ja aikovani pitää tämän lapsen.Hän yritti saada mua takasin "kun toinen lapsikin tulee niin et pärjää yksin".Mutta minä olen päättänut pärjätä yksin lasteni kanssa,en halua rinnalleni vastuuntunnotonta ja pettävää miestä.
Ei todellakaan ole järkeä olla yhdessä jos ei mikään muu sido kuin yhteinen lapsi,sen olen kantapään kautta oppinut.Tsemppiä sinulle ja ihanaa odotusaikaa!

Äänestä
  • varmaan toimeen Yksin? Ettet tartte yhteiskunnan tukea?

    Äänestä

  • myös päättänyt kirjoitti:

    varmaan toimeen Yksin? Ettet tartte yhteiskunnan tukea?

    toimeen yksin.Rahallisesti pärjään kyllä eikä soosusta rahaa saa kuin juopot vain,elatuksiakin kerjäsin sossusta kolme kuukautta kun ei isä maksanu.Ja olenhan hoitanu ensimmäisen lapseni pääsääntöisesti yksin .Kyllä ihminen pärjää kun on päättäny pärjätä.Raskasta tulee varmasti olemaan mutta ne pienet hymyt ovat niin palkitsevia että niiden avulla jaksaa vaikeimmatkin ajat.

    Äänestä

  • annu kirjoitti:

    toimeen yksin.Rahallisesti pärjään kyllä eikä soosusta rahaa saa kuin juopot vain,elatuksiakin kerjäsin sossusta kolme kuukautta kun ei isä maksanu.Ja olenhan hoitanu ensimmäisen lapseni pääsääntöisesti yksin .Kyllä ihminen pärjää kun on päättäny pärjätä.Raskasta tulee varmasti olemaan mutta ne pienet hymyt ovat niin palkitsevia että niiden avulla jaksaa vaikeimmatkin ajat.

    ruoki ketään, ne pienet hymyt...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sissi kirjoitti:

Seurustelin mielestäni hyvän, ihanan ja hellän miehen kanssa. Suhteemme kariutui mutta nyt olen huomannut olevani raskaana. En halua että hän, hänen ystävänsä tai perheensä luulee että yritän pakottaa hänet jatkamaan kanssani. Lapsi ei ole syy jatkaa jos isä ei rakasta äitiä, vai onko? Pidän lapsen, mutta kerronko hänelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu