Olisivat 55-65 vuotiaita. Heillä monilla olisi aikaa. Olisi mielipiteitä ja asenteita! Olisi tapoja ja vaatimuksia! Ei varmasti olisi tylsää. Kirjoitti -47 v.
Vastatkaa otsikkoon kyllä tai ei.
Vastatkaa otsikkoon kyllä tai ei.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Tää nykyinen on yhtä ja samaa koko ajan, ei mitään.
Vanhemmilla jo tapoihinsa tottuminen saisi säpinää ja seksiä heillä on varmasti, jos valitaan sinkkuja. Heitä on paljon treffipalstoillakin!
Mielenkiintosinta olis nähdä siellä sekaisin eri ikäisiä eli ikäjakauma olis vaikka 20 - 70. Se vaan, että täytyy olla aika erikoinen vanhempi ihminen, että tonne suostuu menemään. Isompi voittosumma vois innostaa vanhempiakin.
vaikkapa 18-80v
ensi vuonna. Tämä on jo päätetty.
Typeriä ohjelmia on jo ihan liikaa muutenkin,kanava-ja ohjelmatarjonta lisääntyy kaiken aikaa,mutta taso on tätä paskaa. Aikuiset ihmiset vaikuttavat nykyään 15-vuotiailta,kun heitä kuuntelee. Ilman henkistä pääomaa,moraalia tai edes itsekritiikkiä. Telkkari on heille sama kuin totuus. Todellisuus jää taka-alalle elämässä,kun tosi-tv muokkaa ajtukset. Herätkää!
Jokainen katsoo mitä tykkää laidasta laitaan tai vain BB:tä. Katsojia piisaa, joten ei voi olla kovin tylsä ohjelma. Tämä tosi-tv on varmasti totta eikä sanoja ole pantu suuhun etukäteen. On kivaa, kun jotkut juttelevat iltaisin myöhään, kun olen yksin. Mies reissaa töikseen. Välillä jutut ja käytös ovat vähemmän mielenkiintoisia. Tauon paikka ja tyydyn leikattuihin versioihin. Sunnuntaina tapahtuu enemmän ja oikein odotan iltaa...:)
Antaa nuorten kasvaa kuten ennenkin. He kaikki eivät usko vanhenevansa, en yleistä.
Sinäkin olet kiinnostut omalla tavallasi BB:stä, koska olet näillä sivuilla.
Ei meistä nuorista ole se on jo kolmas tuotantokausi todistanut. Kokeneimmilla on taitoa, tietoa ja sanavalmiutta.
Minusta paras olis kun olisi eri-ikäisiä ja tyyppisiä henkilöitä , eli hajonta tarpeeks suuri. Tänä vuonna on jotenkin tasapäinen 20 v blondi porukka paikalla.
Tosin ei kai me aikuiset lähetellä juurikaan maksullisia tekstareita. Näitähän tässä nuoleskellaan. Osallistu tekstarilla siihen osallistu tähän jne. Mahtoikohan oikeasti esim eilen tilanne vaihdella vai haluttiinko vain nuorisoa äänestämään lisää.
myös 47 vee.
olen samaa mieltä,että 50vuotiaasta eteen päin olisi hyvä ikä BB:ssä.
siinä on jo aikuisia.55-65 vuotiaat olisi liian vanhoja BBhen.eihän sitä jaksais kattoakkaan. siinä on hyvä ikäryhmä nyt ja toivottavasti pysyy jatkossakin. terveisin nelli.
Kovin lapsellista porukka nyt tosiaanki on..ja persoonalliset ihmiset puuttuu..eli jos olis puolet nuorta porukkaa ja puolet vähä vanhempaa..ehkä 40-50 vee.. vois jopa mielenkiinto pysyä katsojilla, toisin kuin nyt. Nyt seksi ja alko tärkeimmät puheenaiheet...voi hooh hooh...
Viime vuonna oli upeita persoonallisia tyyppejä..ja aitoja ihmisiä, ei kuten nyt tuollaisia ihme lässytys rooleja vetäviä tai naismaisia miehiä jotka kihertää tyttöjen kanssa..ällöä!!! Eikä todellakaan minkäänlaisia tapoja..häpeäisin syvästi jos nyt olisi oma lapseni tuossa joukossa!!!
samaa mieltä kanssasi tän vuotiset aivan liian lapsellisia uusavuttomia kakaroita!
äitini maksaa asumiseni ja puhelinlaskuni ja en oo ikinä kahvia keittäny.kaikki jutut pyörii alapäässä ja ketä on päässy!!!eipä jaksa pitemmän päälle kinnostaa! kadi hieman järkevämpi!! HYVÄ KADI!
vain,tai ainakin puolet
Joukossa voisi hyvin olla mukana pari karismaattista vanhempaakin ihmistä.
niinku Ilkka Kanerva ja Aira Samulin...
Kukahan viittis lähteä!!!!!
sitä että taloon valittaisiin hieman erilaisempia persoonia eikä kaikki olisi tommosia ääliöitä mitä sinne nyt on valittu. aina mainostetaan että talon uudet asukkaat on erilaisia mielenkiintoisia persoonia. sitten haastatteluissa joka ikinen iikka sanoo "joo mun harrastuksia on biletys ja bodypumpping.ja mä tahtoisin hypätä laskuvarjolla." jos ikä haarukkaa hieman levennettäisiin niin sarjaa voisi katsoakkin.ja ihmisiä joilla on erilainen tausta. valittaisiin porukkaa ihan pohjoisesta etelään ja muutama eri etnistä taustaakin oleva mahtuisi sekaan. nyt eksoottisin tyyppi taitaa olla keravalta. tai jostain muusta yhtä mielenkiintoisesta paikasta.
mä luulen, että olisi kyllä aika tylsää vai
katselisitko sinä, jos olisi pelkkää hyvää käytöstä ja hyviä tapoja?
Tylsäksi kävisi, jos ei mitään pientä kohellusta
ja pieni lapsellisuuskin olisi paikallaan.
Ton ikäset on niin estoisia, ei ne uskaltais mennä saunaan, eikä suihkuun, ei ainakaan naiset.
Ne vaan miettisi kokoajan, että ollaan telkkarissa. Ei tulisi yhtään mitään.
Mä oon nelikymppinen nainen ja mua ei ikipäivänä sais taloon, senverran itseäni rakastan.
Riittää, kun itse arvostelen ja haukun itseäni, ei sitä tarvitse koko kansan tehdä.
En menisi munaamaan itteeni tonne, mutta jokainen taplaa tavallaan!!
Siis kyllä mun tuttavapiiriin kuuluvat 40-vee naiset on vaan aika räväkkiä suustaan ja eivät todellakaan kainostele! Enempi se on luonteesta ko iästä kiinni. Ymmärrän kyllä, jos joku 40 vee pankkivirkailija ei halua mennä mukaan, mutta on niitä räväkkiäkin aikuisia naisia ja PALJON!
En kannata. Vaikka toisaalta olenkin samaa mieltä. Enemmän vaihtelua ja mielipide-eroja tulisi kuitenkin, jos 12 osallistujan ikäjakauma menisi suunnilleen näin: 3* 20-30 -vuotiasta, 3* 30-40 -vuotiasta, 3* 40-50 -vuotiasta ja 3* 50-60 -vuotiasta.
Lisäyksenä vielä äskeiseen, että näiden eri ikäisten tulisi olla myös muuten erilaisia. Naimisissa, naimattomia, eronneita, lapsettomia, "lapsellisia", homoja, heteroita, eri uskontokuntien ja aatteiden edustajia.
ja se on ehdoton ei kuka hemmetissä jaxais kattella jotai muumioita jotka menee nukkumaan kymmeneltä ja keskustelee mikä paikka milloinkin kolottaa ja onhan se kyllä niin että kyllä minä ainakin haluan katsoa levottomia ja nuoria kauniita ihmisiä kun vanhoja käpyjä!!!
BB on tylsin tähän asti olleista, ihmiset samasta muotista ja vähänkin erilaiset laitetaan äänestykseen. Saa lopettaa koko jutun, paitsi, jos kokeilevat senior-Big Brotheria. Voisitte yllättyä te kaikki, jotka luulette senioreitten olevan tylsiä ja kenellä on aikaa kytätä ohjelmaa pitkin öitä.
se "vanha käpy" olisi olemukseltaan kuin Madonna, tai vaikkapa Brosnan :D
ja mieluiten ilman ikärajaa! Mutta vois olla 2 osastoa alle 40v. ja 40v.
Jaa, että jos talossa olisi 60 vuotiaita, niin ei olisi tylsää???
Mitä sä oot vetäny?
Eikö nykyisillä asukkailla ole mielipiteitä??
Käytöstapojakin löytyy. Voi olla pari poikkeustapausta, mutta niin on niissä 6kymppisissäkin!
Olisko jotain mummojen iltapäiväkudontatuokiota sitten mukavaa katsella?
Siis vastaukseni: Ehdoton EI
vaikka olis sen päivänen meno ja meiniki.Kyllä ne ikä ihmisetki osaa yhtä sun toista.Vielä kun vähä sidukkaa saavat,ja bissee,niin kyllä lähtee.Ja voihan niilläki olla tohinaa peiton alla,samoin kuin nuoremmilla.Ei saa vanhoja ihmisiä väheksyä.Sehän voisi olla mielenkiintoista katteltavaa.:-)
Ei taida tosiaan nykyajan nuoriso paljon ikäihmisiä tuntea! Siis vanhoilla ei ole sitä turhaa häsellystä, ne menee suoraan asiaan ja ei tarvi alkaa haukkumaan selän takana ko sekin voidaan sanoa suoraan, ko on jo vähän elämän kokemusta ja uskallusta puhua asioista oikeilla nimillään! Ei ne mummot kuule pelkästään sukkia kudo ja jos kutookin, niin enpä tiiä parempia sukkia, ko mummon tekemät, on sitä elämänkokemusta silläkin saralla. Mutta tosiasia on myös se että suomalaiset ei vaan ole mielenkiintosia, eikä täällä edes uskalleta puhua ilman viinaa, niin tosi hyvä idea pyörittää koko formaattia!!! :/
ja tietoa yllinkyllin,eikä peitonalushommatakkan ole vielä sammuneet,miltei päinvastoin,koska taitoa löytyy noin kuusikymppiseltä.
60-vuotiaalla on vielä 20 vuottaa ikään,josta ns. vanhuus alkaa nykyisin.
Pysytään terveinä ja ollaan paljon menossa ja matkoilla ja käytetään omaisuuttamme,ettei nuo "räkänokat" sitä saa,kun pitävät meitä jo ihan höperöinä ;)
Siis todellakin!!! Vosin katsoakin ohjelmaa, jossa ois oikeita väittelyjä ja keskusteluja muustakin kuin peppukaljaseksitissilässynläästä. Jaksa tuota penikoiden pelleilyä katsoa. Onpa hienoa ko kaverit ryyppää! Vau, en oo ikinä ennen nähny kenenkään juovan. OOO! Pusuja, siis tosi ihkuu!! Seksipuheita, miten ne uskaltaa?!? Aivan mahtavia! SIIS HOHHOIJJAA!!!! Mutta kai se kertoo myös siitä kuinka yksinkertasia katsojat ovat tai ei haluta rankan työ- tai koulupäivän jälkeen enää ajatella mitään...
kerran katsoin ohjelmaa 15 minuuttia ja se riitti.
Tuttavapiirissäni ainoastaan yksi sitä seuraa.
noin 30-45 vuotiaita. Täysaikuisia. tai kaikkia ikäluokkia sekaisinn niin joillekin toiset kilpailijat olis oísovanhempien ikäisiä ja jotkut vanhemoien ikäisiä ym..
kuten realityssä on-- tposirealityä on se että ei ole ikämuureja.
Ite olen 36v.
Hyvä idea!
sinne vaan, tulee vahan vaihtelua!
juu juu tottakait kannatan!ikäjakauma kyllä mun mielestä niin että ihan laidasta laitaan yksi,eli vaikka ikäjakauma 18v-50v niin ois ihan erilainen meininki kun että kaikki paitsi nyt aki niin ihan sakkolihaa ja teinejä..............
Miksi big brotherista on tehty lapsien leikkikenttä. Mielummin katsoisin sivistynyttä keskustelua vaikka maailman politiikasta, kuin jatkuvaa ryyppäämistä ja lapsellista "ooksä mun kaa?"-leikkiä.
juu. on monesti niin hauska seurata mummoni ja hänen ystävänsä kortin pelaamista. Kumpikaan ei koskaan muista kumman vuoro se oli ja juttua riittää. Läiskivät miten sattuu, eivätkä itse huomaa... ja ne jutut...heh.
55 - 65-vuotiaita ihmisiä ei pitäisi olla olemassakaan. Ihmisen toiminnallinen aika on ensimmäiset 30 elämän vuotta. Eihän sitä ihmisten elättyä elämän muistelemista kukaan jaksa kuunella, eikä varsinkaan katsella. Mitä katsomista siinä on, kun ihmiset puhuvat toistensa kanssa? (kuunelma).
Elämän realiteettiä on, että nuorissa on elämä ja tulevaisuus.
Tiedän tiedän, että 55-65-vuotiaista 40-vuotiaat ovat heitä nuorempia ja 40-vuotiaista 30-vuotiaat ovat nuorempia kuin he.
80-vuotiaat ihmiset ovat luonnon pikku oikkuja.
Joo joo, mieli voi olla lapsellinen tai nuorekas ja onnellinen, ihan mitä vain mitä ihminen haluua muiden hänestä ajattelevan, mutta keho ei.
ainakin yli 35-vuotiaita tai 40-vuotiaita.. se pitäis olla alaraja!
Juu, olen samaa mieltä. 40-60v. Tunnen muutamia 55-60-vuotiaita, jotka jaksavat bailata ja touhuavat kovasti kaiken laista. Ovat muotitietoisia symppiksiä. Elämässä kokemusta. En väitä, etteikö nuoremmat olisi oppineet enemmän kuin minä, 45v. Joillakin on elämä vienyt sinne tänne. Jos tällainen olisi mahdollista, niin ehdottaisin yhdelle naiselle hakua taloon. On pidetty henkilö kaikkialla missä on ja nuoremmatkin miehet kiinnostuvat. Heh. On aviossa ja uskollinen. Pientä flirttiä.
tuossahan tuo vastaus tulikin.
mieluummin toi ikähaitari vaikkapa 30-50v. Vaihtelua vaikka jokatoinen vuosi:)
miettinyt ihan samaa.....vähänkö olisi SIISTII seurata AIKUISTEN elämää BB:talossa,,,,eikä tollasten kesken kasvusten hihhulihei hölinöitä...vaik kivaahan toikin toisaalta on seurata:)mutt mahtavaa ois kyll verrata miten aikuiset siell käyttäytyy,,,,,:()