Oletko joutunut ryöstön kohteeksi Barcelonassa?
Tunnetuin paikkahan on La Rambla, mutta itseni ryöstettiin keskellä päivää rannan läheisyydessä, siinä Sant Sebastian lähellä. No onneksi on vakuutukset... Perkl!
Tunnetuin paikkahan on La Rambla, mutta itseni ryöstettiin keskellä päivää rannan läheisyydessä, siinä Sant Sebastian lähellä. No onneksi on vakuutukset... Perkl!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miten se ryöstösi tapahtui ?
Joo,olis mielenkiintoista tietää vähän tarkemmin mitä tapahtui.Joillekkin vois olla hyötyä,että yrittäis välttää tekemästä samoja asioita kuin ryöstön kohteeksi joutunut.
Useita kertoja saman reissun aikana minua yritettiin ryöstää. Tiedä sitten mitä olisivat kostuneet kun en suuria summia ja arvoesineitä kantele mukanani.
Ryöstöyrityspaikat sijaitsivat pääasiassa La Ramblan varrella, Plaza Realilla ja Barri Goticin alueella. (anteeksi espanjan ja katalaanin nimisekamelska)
Ryöstö on ehkä liian karu ilmaisu em. yrityksille. Taskuvarkausyritelmiä ne olivat.
Kerran yritettiin pudottaa maalia päälle, mutta se meni ohi eikä "putsari" päässyt hommiin.
Toinen esimerkki oli kahden miehen kimpasta: toinen esiintyi turistina ja oli katsovinaan näyteikkunaa. Hän näytti käsimerkillään pukumiehelle, missä oletti minun rahojani pitävän. Ehdin kuitenkin väistää takaa tulevan konnan.
On todella vaikea ymmärtää, miksi turistimassa menee La Ramblalle lainkaan. Siellähän ei ole muita kuin turisteja ja varkaita?
Vastaava tapa Suomessa olisi mennä joka yö kännissä rahat mukana nakkikioskille, ja sitten aamulla kirjoittaa palstalle, onko sinutkin ryöstetty viime yönä.
Varokaa varkaita kaupojen kassoilla, kun laitatte vaihtorahoja takaisin lompakkoon. nenämme edessä varastettiin eräältä mieheltä rahat. MiesX sai kassalta vaihtorahoina seteileitä. MiesX lähti kävelemään kun samalla laittoi rahoja lompakkoon. Toinen mies nappasi rahat antoi ne kaverilleen joka lähti karkuun. MiesX sai kiinni yhdestä varkaasta. Vartijat tulivat heti paikalle sekä poliisit, muttta mitään ei enää tehtävissä kun rahat vienyt mies oli jo päässyt karkuun.
eli käytä pikapankissa olevaa säppiä, siis ovi lukkoon sisältä kun nostat rahaa (silloin kun pankki on kiini). Ja rahat kukkaroon kukkaro laukkuun laukku ristiin eikä vaan olalle, ennenkuin poistut pankista.
Tulin juuri vaimoni kanssa maanantaina vkl-matkalta Barcelonasta.Täytyy myöntää että se on edelleen yhtä upea kuin aina ennenkin.Clickairin lennot olivat täsmällisesti ajassa,eikä muutenkaan ollut ko.yhtiön toiminnassa mitään valittamista.Se vaan ihmetyttää,miten saa jatkuvasti lukea näistä ryöstelyistä.Itse en ole kertaakaan edes nähnyt moista.Kyllä se vaan niin on että järjenkäytöllä pärjää hyvin.Itse asuimme La Barcelonetan alueella,Carrer Del Mar kadun varrella,joka ei todellakaan ole varsinaista turistialuetta ja aivan rauhassa sai olla.Kiertoajelusta,josta ollaan montaa mieltä,sen verran että kyllähän se ihan hyvä vaihtoehto on jos on vähän aikaa kierrellä nähtävyyksiä.Itse olen kuitenkin sitä mieltä että jos sellaiselle menee,on aivan pakko saada paikat bussin katolta,jos meinaa jotain nähdä.Bussin sisältä ei nimittäin näe juurikaan mitään.Jos joku haluaa sp-osoitteen mistä kysyä suht edullista majoitusta,joka ei ole hotellissa,ei muuta kun ilmoitus palstalle,niin annan sen.Ko.vuokraaja on erittäin luotettava.Asunnot ovat siistejä sekä hyvin varusteltuja ja sijainniltaan hyvillä paikoilla.Mitään luxusta ne eivät kuitenkaan ole.Mukavaa matkaa kaikille Barcelonaan menijöille ja muistetaan se tällä palstalla että makuja ja mielipiteitä on monia,eikä kukaan ole aina ehdottomasti oikeassa mielipiteineen,joten ei arvostella toistemme mielipiteitä vaan arvostetaan niitä ja yritetään ottaa niistä hyviä vinkkejä.
Kerro vaan lisää kämpistä, edullinen majoitus viikonlopuksi kiinnostaa
Joo.Edullista majoitusta voi kysellä sellaisesta osoitteesta kuin:[email protected]
Sieltä kannattaa kysyä naista nimeltä Eli.Hänellä on kokemuksia suomalaisista vuokralaisista.Asiat täytyy esittää joko Espanjaksi tai Englanniksi.En väitä että nämä asunnot ovat halvimpia mahdollisia,mutta ne ovat hyvin varusteltuja ja siistejä.Sijainti on mielestäni myös erittäin hyvä.Huoneistoissa on oikeastaan kaikki mitä tarvitsee.Petivaatteista ilmastointiin,stereoihin,televisioon ym.Myös kuljetus lentokentältä asunnolle kuuluu hintaan.Toivottavasti pääset tyydyttävään ratkaisuun ja vietät oikein mukavan,rentouttavan loman.Ainakin puitteet siihen on kaikinpuolin mahtavat.
Samat palvelut online-varausjärjestelmällä köytyvät netistä:
http://www.barcelonaholidayaccommodation.com/
moi!olen asunut/asun itse barcelonassa ja työskentelin finnairilla el prat de llobregatilla.voin kertoa etta noin joka toinen päivä joku asiakkaistemme oli ryöstetty,itse kaiken tämän ajan jälkeen (7v espanjassa)minua ei ole koskaan ryöstetty.kaikki riippuu siita miten itse kayttaydyt...olen vaalea ja sinisilmainen joten puhun toisenlaisesta kayttaytymisesta.barcelona on kyllakin tunnetusti "ulkomaalaisten" paratiisi joten siella on paljon itaeurooppalaisia yms.jotka rosvoavat,nakyyhan se jo talojen ryostoissa.eli kun kavelet kaduilla,nayta kiireiselta ja silta etta tiedat minne olet menossa,pida laukku aina etupuolella ja jos joku yrittaa lahestya sinua nayta jo kaukaa sormella ettei ole lahelle tulemista.....vinkkeja,hasta lluego,chenoa
Varoitukset kaikille jotka lähtee yksin bilettämään.ei kantsi.eikä kannata juoda itteensä tukkoon.Multa vietiin korut,kello känny,30e rahaa.Mut onni onnettomuudessa henki säily ja sain tavarat takaisin seuraavana päivänä poliisilta.
Facebookissa on ryhmä nimeltä "I know someone who got robbed in Barcelona" käykää katsomassa!