Hofmann sai kenkää

Turo--Inkeri

ihan omaa typeryyttään. Kurvasi eilen viimeiseltä sijalta takaisin varikolle, ja ilmoitti ettei ole motivaatiota ajella tämmöisistä sijoituksista. D´Antin ei ymmärrettävästi moista ininää suostunut kuuntelemaan.

Huomattavaa on, että Colin Edwardskin juuttui eilen tehdas-Yamahalla ajelemaan melko jumbosijoille, samalla kun tiimikaverinsa taisteli voitosta (ja myös voitti), ja Colinkin sentään ajeli Estorilissa ihan kärkisijoilla vielä viime vuonna, joten mahtoi sekin olla tosi piinaava tilanne. Jenkki ei kuitenkaan tästä masentunut, vaan taisteli sen mitä voi, ja nousikin lopulta 10:nneksi.

Laji on Motogp, ja nuo parikymmentä ukkoa on (tai ainakin pitäisi olla) maailman parhaita. Vaikka tulisit viimeisenä maaliin, vaikka jäisit kierroksen tai 2, ja vaikka miten hatuttaisi ajella letkan hännillä, pitäisi silti pitää mielessä että tähänkään ei 99.99% ihmisistä pysty, tai edes ikinä tule saamaan tilaisuutta. Luovuttaa ei saa, palkka maksetaan siitä että yrittää kaikkensa (ja toki tuloksiakin pitkässä juoksussa pitää tulla, mutta tämä tosissaan yrittäminen on silti perusvaatimus).

Hyyyyiiii, Alex Hofmann - olipa typerä temppu, nyt saat alkaa etsiä uutta työnantajaa, ja tuskin ainakaan motogp:stä löytyy tämän jälkeen sellaista!

Ja hyvä, Colin Edwards, olenkin kannattanut äijää lujasti jo Superbike-ajoistaan lähtien enkä selvästikään turhaan, taistelijaluonnetta löytyy vaikeinakin hetkinä.

Turha tietenkään luulla, että Edwardsin ja Rossin pyörätkään olisivat täysin samanlaisia, ei ole epäselvää kummalla on ensiksi pääsy kaikenlaisiin "evo"-palikoihin - mutta tämän on mr. Edwardskin varmasti tiennyt jo ennen kuin laittoi nimensä sopimuspaperiin. Se ei selitä, miksi Rossi voittaa ja Edwards on välillä viimeisenä, mutta on silti merkittävä asia.

0

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        188
        5101
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        18
        1792
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        63
        1636
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        127
        1517
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        10
        1497
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        51
        1175
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1084
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        307
        980
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        196
        945
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        840
      Aihe