Onko

Jos toisen kämpässä "tuoksahtaa", mutta ei kuitenkaan käytävään asti. Minulla on kaneja, ja niistähän tulee joskus omat hajunsa. Meille vaihdettiin just ovet, naapuri oli silloin huomannu tämän hajun ja ilmoittanut siitä vuokranantajalle. Olisin odottanut että olisi ennemmin kirjoittanu minulle kirjeen vaikka nimettömänä. Siivoan kyllä häkkiä tiheään, mutta silti hajuja joskus tulee. Heillä itsellä on koira, ja karvoja on usein käytävässäkin. Jos olisin lapsellinen, voisin valittaa niistä. Miksi ei uskalleta tulla sanomaan, vaan pitää sotkea asioihin kolmas osapuoli?
6864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

eläimiä asunnossa pidetä viimmeistään silloin siihen pitää ottaa 3 osapuoli ku asunnot on täynnä syöpäläisiä

Äänestä
  • Kanit on kylmillä ilmoilla sisäeläimiä. Lueppa vaikka netistä ammattilaisten kirjottamaa tietoa, niin sullekki valaistuu nuo kanin tarpeet. Ei tietenkään saa koko aikaa häkissä pittää, mutta jos on tilaa missä kani voi juosta, on hyvät olosuhteet kanille.

    Äänestä

On kysytty joskus isännöitsijältä, hän sanoi että jos ihan selvästi pystyy osoittamaan mistä haju tulee niin siitä voi valittaa.
Ollaan valitettu.

Toinen juttu sitten on kuinka pikkumaisia ihmiset ovat, kannattaako ja ilkeääkö kaikesta valittaa.
Jos kerrostalossa asuu, niin kaikkien tulee joustaa ja yrittää keskustella asiat selviksi.

Jos sinun kanisi ei haise oven läpi, niin ei kellään ole mitään sanomista, pidä vaan huolta kaneistasi.

Äänestä
  • Eikä haju tuu käytävään.

    Äänestä

juuri niinkuin pitääkin.Juuri näin menetellen pysyy sopu talossa,ai miksikö,no siksi että jos asukkaat alkavat toisiaan 'neuvomaan ja ohjaamaan'miten pitää elää,siitä se vasta hel vetin moinen metakka nousee.

Siitä on kyllä esimerkkejä riittävästi.Koska taloissa on säännöt,jokainen niitä nodattakoon,ja ellei,- ,vastatkoon toimistaan hallinnolle,ei siinä mitään nimettömiä kirjeitä tarvita,vaan jokainen vastaa reilusti elelyistään talohallinnolle,jos jollekulle häiriötä on toimillaan aiheuttanut.Ja eikä se ole pikkumaisuutta ilmoittaa Huom.! HÄIRITSEVÄSTÄ määrästä koirankarvoja käytävässä,se on myös sinun oikeutesi,säännöt ne säännöt.... hoidetaan asiat kuten kuuluu,etkä sinäkään siitä saa hernettä neesuun vetästä jos 'kanikopanalunen'käytävässä haisee,Sinun asunnostasi se on lähtöisin ja Sinä vastaat siitä,ei kukaan muu.

Äänestä
  • Ja sehän se pointti oliki! Tietenki naapuri saa valittaa jos haju tulee käytävään. Naapurini oli huomannu hajun OVEN VAIHDON YHTEYDESSÄ!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naapurilla oikeus valittaa.. kirjoitti:

Jos toisen kämpässä "tuoksahtaa", mutta ei kuitenkaan käytävään asti. Minulla on kaneja, ja niistähän tulee joskus omat hajunsa. Meille vaihdettiin just ovet, naapuri oli silloin huomannu tämän hajun ja ilmoittanut siitä vuokranantajalle. Olisin odottanut että olisi ennemmin kirjoittanu minulle kirjeen vaikka nimettömänä. Siivoan kyllä häkkiä tiheään, mutta silti hajuja joskus tulee. Heillä itsellä on koira, ja karvoja on usein käytävässäkin. Jos olisin lapsellinen, voisin valittaa niistä. Miksi ei uskalleta tulla sanomaan, vaan pitää sotkea asioihin kolmas osapuoli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu