vihkiminen/siunaus

kirkon ulkopuolella

Meidät vihkii siviilivihkijä. Minulle on tärkeää saada avioliitollemme myös kirkollinen siunaus. Vielä ei olla lyöty lukkoon, astellaanko vihille vain kahden todistajan läsnäollessa, vai kutsutaanko paikalla perhettä. Niin tai näin, avioliiton siunaus aivan perinteisen kaavan mukaan ei ole välttämätön. Sitä voisi hieman lyhentää jos ollaan kahdestaan (keskenään kolmen virren veisaaminen käy vähän hölmöksi), ja jos paikalla on muitakin voisimme häämarssit korvata jollain kauniilla rakkauslaululla ja jonkun virren tilalle haluaisin ystäväni kauniin laulun.

Saako avioliiton siunauksen kaavaa soveltaa, vai onko se kiveen kirjoitettu?

3

676

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rouva O

      Kyllä se toimituksen kaava oli kirjoitettuna sanasta sanaan sellaisessa käsikirjassa. Itse sai valita virret ja luettavan raamatunpaikan. Me saimme erikoisvapauden olla polvistumatta kun juhlapaikassa oli likainen lattia.

      • Rouva O

        Siviilivihkimisen kulkua saa muokata aivan vapaasti, kunhan vain se virallinenkin osuus tulee hoidettua. Meillä oli ylimääräinen puhe ja runonlausuntaa.

        Kirkollinen toimitus on kankea, mutta jos sen kerran haluaa (kuten minunkin mieheni halusi), niin se on otettava sellaisena kun se tarjolla on.


    • ihan oikea pappi

      Ota yhteyttä siihen pappiin, jonka haluat toimittavan avioliiton siunauksen. Hänen kanssaan voit neuvotella yksityiskohdista. Minusta on ainakin mukavaa, kun toimitusta suunnitellaan yhdessä asianosaisten kanssa. Toimituksesta voi hyvin tehdä oman näköisen - ja samalla säilyttää kirkollisen toimituksen luonteen. Eli rohkeasti yhteys pappiin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe