uutta kotia kolmelle gerbiilille pääkaupunkiseudulla?

olen muuttamassa ja nyt ei elämäntilanteen muutoksen vuoksi kerpsujen mukaanottaminen onnistu. En oikein osaa myydä näitä tavaroita kuitenkaan pois ainakaan vielä., onhan niitä nyt ollut jo toista kierrosta ja tällä erää seitsemisen vuotta Toivoisin siis löytäväni otuksilleni kyvykkään sijaiskodin. Tämmöstä ajattelin:

2 isopekan tekemää, ei enää huippukuntoista mutta toimivaa terraa (isommassa on pohjassa halkeama joten sen ylimääräinen nostelu ei ole suositeltavaa, Pekka on selvästi tehnyt terrat vähän liian ohuesta lasista kun se meni jo vuosia sitten halki. Käytössä ei ole ollut ongelmaa kuitenkaan) ja niiden hylly (ovat päällekäin), 100*50*40 ja 100*40*40 cm, kaikki tarvikkeet mitä niissä nyt on (mökkejä ja vesipullot, kylpyhiekka-astia, ruokakippoja, toiseen totutusverkko, 2 kuljetusboxia jne jne) ja niiden kolme asukkia. Toisessa 3,5-vuotias erityisen rakas grey agouti Möykky, joka on vielä ihan hyväkuntoinen ja reipas, sille kun löytyisi kaksi poikasta vanhuudenkaveriksi.. Toisessa Boris (about 1 v, black) ja Kaapo, n. 2,5 v black pied. Näyttelyihin kavereista ei ole, mutta lemmikkeinä pärjäävät loistavasti. Eivät kuitenkaan ole mitään löllöttelypalloja, niitä on enempi katseltu kuin haliteltu.

Antaisin nämä siis jollekin "ikuisuuslainaan", eli huolehtisi kerpsuista ja käyttäisi terroja kuin omiaan, mutta jos joskus keksin kysyä että onko terrat vielä olemassa, se olisi mahdollista. Muuten niitä saisi käyttää haluamallaan tavalla, ja jos ne menee rikki, niin sitten menee. Ovatpahan käytössä.

Matkassa on vielä kaksi mutkaa: multa leikattiin umppari ja tänkin asian hoitaminen venyi. Nyt on kovin kiirus, 20.9. pitäis olla kämppä tyhjä, enkä itse saa kantaa mitään. Kuljetusjärjestelyistä voisi kuitenkin lähialueilla sopia, 19.9. sattuisi olemaan pakukin illalla käytössä.

Pistä pikaisesti meili adawada at suomi24.fi jos olisit valmis ojentamaan auttavaa kättä. Kysy lisää jos unohdin jotain kertoa. Toivottavasti kamut löytäisivät hyvän kodin!
1206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

en oo varma käykö äidille joten mistä tiedän

Äänestä

Kommentoi aloitusta

adawada kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu