Olen kahdeksantoista vuotias naikkonen, ja mieltäni painaa epätietoisuus tästä elämän kulusta.
Olen tässä elämän varrella viettänyt varsin riehakasta menoa, Viinan kanssa tullut läträttyä, sekä kaiken maailman nappuloita vedettyä essoja mukaan lukien. Pointtinihan on nyt se, että ajattelin aikoinani (monta monta vuotta) säästää neitsyyttäni, ja sitten kun se oikea tulisi kohdalle, voisin hyvillä mielin ajatella että lahjoitan sen hänelle.Mutta kuinkas kävikään. Kohdalle ei ole sattunut muita kuin kusipäitä, jotka ovat kusettaneet mua kuus-nolla ja horjuttaneet vahvasti uskoa siihen että kunnollinen kumppani kohdille tulisi.Aina kun olen kelannut että juu tuohan olisi varmasti sellainen jolle voisi antaakin niin eipä ole kauaa mennyt kun koko juttu on kosahtanut (tajunnut miten paska koko jätkä on, saanut kuulla että mies onkin varattu tms) Elikkä neitsyyshän on sitten vieläkin tallella.
Joten tänäkin päivänä en ole kunnollista ihmistä löytänyt, ja olen kuitenkin aina toivonut että se olisi sitten sellainen ettei jää harmittamaan. Mutta viime aikoina mieleeni on hiipinyt että voi jumalauta olisi vaan pitänyt heittää se menemään sillon jo 16 vuotiaana kun alkoi olemaan ensimmäiset mahdollisuudet. Mutta silloinhan mä kelasin että kyllä elämä tuo tullessaan vielä jonkun aivan ihanan ihmisen , eli ei tarvitse tyytä keneen tahansa. No pahalta näyttää tilanne, samaa paskaa päivästä toiseen, ja haluhan on toki suuri, ja alkaa kertakaikkiaan risomaan kun ei enää tiedä mitä pitäisi tehdä kun näin kauan on sitä pihistellyt ja alkaa jo olemaan hermotkin ihan riekaleina.
Tosin en tiedä mistä kummasta sen kunnollisen miehen sitten löytäisi, kun itse tunnun aina ajautuvan sellaiseen retku sakkiin. Vastakohdat eivät siis tunnu kiehtovan, tai mistäpä tietää kun en ole ikinä sellaiseen törmännyt.
En nyt varsinaisesti tiedä kirjoitukseni ideaa, ajattelin tässä vain mihin tämä elämä on menossa, kun tuntuu ettei se ole menossa yhtikäs mihinkään.
Olen tässä elämän varrella viettänyt varsin riehakasta menoa, Viinan kanssa tullut läträttyä, sekä kaiken maailman nappuloita vedettyä essoja mukaan lukien. Pointtinihan on nyt se, että ajattelin aikoinani (monta monta vuotta) säästää neitsyyttäni, ja sitten kun se oikea tulisi kohdalle, voisin hyvillä mielin ajatella että lahjoitan sen hänelle.Mutta kuinkas kävikään. Kohdalle ei ole sattunut muita kuin kusipäitä, jotka ovat kusettaneet mua kuus-nolla ja horjuttaneet vahvasti uskoa siihen että kunnollinen kumppani kohdille tulisi.Aina kun olen kelannut että juu tuohan olisi varmasti sellainen jolle voisi antaakin niin eipä ole kauaa mennyt kun koko juttu on kosahtanut (tajunnut miten paska koko jätkä on, saanut kuulla että mies onkin varattu tms) Elikkä neitsyyshän on sitten vieläkin tallella.
Joten tänäkin päivänä en ole kunnollista ihmistä löytänyt, ja olen kuitenkin aina toivonut että se olisi sitten sellainen ettei jää harmittamaan. Mutta viime aikoina mieleeni on hiipinyt että voi jumalauta olisi vaan pitänyt heittää se menemään sillon jo 16 vuotiaana kun alkoi olemaan ensimmäiset mahdollisuudet. Mutta silloinhan mä kelasin että kyllä elämä tuo tullessaan vielä jonkun aivan ihanan ihmisen , eli ei tarvitse tyytä keneen tahansa. No pahalta näyttää tilanne, samaa paskaa päivästä toiseen, ja haluhan on toki suuri, ja alkaa kertakaikkiaan risomaan kun ei enää tiedä mitä pitäisi tehdä kun näin kauan on sitä pihistellyt ja alkaa jo olemaan hermotkin ihan riekaleina.
Tosin en tiedä mistä kummasta sen kunnollisen miehen sitten löytäisi, kun itse tunnun aina ajautuvan sellaiseen retku sakkiin. Vastakohdat eivät siis tunnu kiehtovan, tai mistäpä tietää kun en ole ikinä sellaiseen törmännyt.
En nyt varsinaisesti tiedä kirjoitukseni ideaa, ajattelin tässä vain mihin tämä elämä on menossa, kun tuntuu ettei se ole menossa yhtikäs mihinkään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja naispuolinen myös. Ei mulla vaa ole viel mitää hätää koko neitsyyden menetykses. Joskus aikoja sitten ku ne alko koulus valistaa noista asioista ni hahmottu vähä semmone et sit ku on poikaystävä ni jos se haluu jo kohta ja minä en heti sitten ni mikäs sit neuvoks.
Kävikin niin onnellisesti, kun tapasin kundin kenen kans haluun olla, sanoo ettei hänellä ole kiire. Oli eka et meinais jättää ko. asian vasta avioon, itsekin aloin kääntyä siihen ajatukseen.
Eihän sitä tiedä jos ajatukset muuttuu, jos hänelläkin.
Vaan jos ajatellaan niitä vahinkoja mitä voi sattua, ni sillä ois iha jees jättää se sinne avioliittoon. Toisaalta sit ku osaa pitää ehkäsystä huolta ni vois kai jo ennenkin, mutta asiat alkaa kiertää ympyrää ja päätyy taas siihen et vaikka ehkäsy onkin ja tuliski sitten se vahinko... Ja varsinkin jos ei ole valmis edes vielä äidiksi.
Mut älkää nyt kiirehtikö. Tunteet ja järki on hyvä miettii läpi ennen ku alottaa mitää.
No tuo nyt ehkä kuulosti oudolta, mutta tarkotin et jos tunne puolelta on nii et haluis jo, mut järki sanoo et voi sattuu se vahinko. Ni siin kannattaa miettii asia tarkkaan läpi mitä sen asian kanssa tekee.
Arvostan sellaisia jotka odottaa avioliittoon, ei mikään uskonnollinen kanta kun en oikein mikään uskonnollinen edes ole. Mutta noin muuten, se on hyvä juttu jos jaksaa oottaa kunnes tapaa sen oikean, eikä kiirehdi :)
Ei mitään kiirettä, aivanrauhassa vaan, kyllä se elämä sen oikean vielä sullekkin tuo =)
En tiedä kuulutko heihin jotka valitsevat pojat naaman mukaan mutta sen sanon että siihen älä rupea, silloin et löydä "sitä oikeaa" välttämättä ollenkaan jos vain "täydellinen" kelpaa.
Toisen ihmisen täydellisyyden huomaa vasta pitemmän ajan kuluttua, kun on tuntenut kauemmin (on kokemusta).
Sitäpaitsi ulkonäkö ei ole todellakaan se tärkein piirre, kuten ehkä alat huomaamaan, monesti ne "komeat" ovat juuri nuita joihin olet törmännyt. valitettavasti =(
Mutta ei mitään kiirettä :)
Olisipa sinun kaltaisia tyttöjä enemmänkin. Kaikki tuntuu olevan sellaisia lutkia, joita on 20-vuotiaaksi mennessä pannut puoli kaupunkia.
Mulla meni vähän samallalailla, tosin en viinalla läträillyt enkä nappeja vedellyt. Seurusteltua tuli useamman jätkän kanssa, mutta aina kun piti "edetä", alkoi äklöttää. En halunnut moisia kavereita muistella keinutuolissa mummona. Joten se neitsyys sitten jäi tallelle, vaikka menettämisen mahdollisuus olisi ollut lukemattomia kertoja.
Sitten tulin asian kanssa tieni päähän, olin myös siinä 17-18 vanha. Päätin hyvin "kypsänä" mennä sänkyyn seuraavan edes etäisesti kelpaavan pojan kanssa. Ihan sama kuka se oli, kunhan oli katseen kestävä.
Tämä poika tuli eteen ja siinähän se neitsyys lähti. En sitten tiedä, oliko kyseessä kohtalon ivaa vai karmaa vai mitä, mutta tämän sokkona valitun pojan kanssa menin 5 vuotta myöhemmin naimisiin ja nyt 6 vuotta myöhemmin meille on syntymässä lapsi.
Kyseessä tosiaan oli myös ehkä vähiten kunnollinen poika niistä vähäkelpoisista, joiden kanssa aikaisemmin pyörin. Tämä poika, tai nyt jo mies, vain päätti panostaa tähän suhteeseen ja lopetti pelleilyt.
En nyt neuvo tekemään niin kuin minä :) mutta kaipa tämän (tosi)tarinan idea on se, että joskus kohtalo kaipaa kovan potkaisun persauksiin, jotta asiat lähtisivät rullaamaan.
Hyvä hyvä. Enemmän sinunlaisia, vähemmän lutkia.
Säästä se neitsyys vain mulle. Mä olen se oikea. Ei välttämättä aina löydy kauhean helposti.
Mulla ihan sama juttu, mutta toisin päin. Aina löytyy paljon jotain huorahtavia naikkosia, joista ei ole muutakuin puukottamaan selkään ja pettämään. Itsekkin talletan koskemattomuuttani.