Kirjoittiko kukaan psykologiaa tänään? Mitä laitoitte siihen, että miksi vauvan psyykkisen kehityksen tutkiminen on haastavaa? Itse laitoin lähinnä sen, että vauva ei osaa vielä kieltä, joten ei pysty itse kertomaan, ja että koska hermosto (mm hippokampus) ei ole vielä kunnolla kehittynyt, hän ei pysty tallettamaan pysyviä muistikuvia ja kertomaan myöhemmin. Lisäksi laitoin Mahlerin teoriaa väliin, ja mainitsin, että tulkinnat epävarmoja, sillä pitää tehdä pelkän käytöksen perusteella. Laitoin myös, että vanhempien haastattelun lapsensa käytöksestä ja heidän käytöksestään lastansa kohtaan saattavat olla epäluotettavia (valehtelu lapsen kurittamisesta ym.). Tuntu ettei toi tehtävä mennyt ainakaan ihan nappiin..
Psykologia
tehty on
2263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minäkin kirjoitin.
Mäkin laitoin siihen just että vauva ei osaa vielä kieltä, eikä pysty kertomaan. Sitten kerroin mm. siitä, että vauvalle muodostuu ydinminä, joka on tiedostamaton. Sen takia esim. vanhempana ei pysty kertomaan mitä on vauvana ajatellut. Sitten kerroin, että vauvan ajattelu muodostuu sanattomasta kuvamaailmasta.Jotain tällästä esimerkiksi.Itse en kyllä kertonut tässä tehtävässä mistään teorioista.
paljonkos tuli pisteitä opettajan laskeman perusteella.. itse sain 10 ja toivon todella että se ei siitä laske