Olen saanut käsityksen, että suurin osa ruotsinsuomalaisille vähemmistöille tarkoitetuista varoista saa Uusi Teatteri. Minkä verran se saa oikein ja onko kaikki reilassa? Muille kulttuurinaloille ei vaikuta riittävän mitään. Ensimmäisessä alustavassa kokouksessa luvattiin niin juhlallisesti, että kaikki kulttuurinlajit otettaisiin huomioon. Katin kontit!
uusi teatteri
miten on?
281245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kuka järjesti kokouksen ja mistä puhutaan? Ruosuaktiivit kun kuvittelevat että kaikki viisi aina tietävät mistä puhutaan.
"Ensimmäisessä alustavassa kokouksessa..." Missä kokouksessa?
Mutta olisihan se hyvä jos saisi kulttuuri rahaa. Elävä kulttuuri. Kun katselee apurahamyönnytyksiä niin usein saavat näyttelyt joissa kuvaillaan ruosujen historiaa 50 vuoden ajalta, ei mikään joka edistäisi nykykulttuuria. Uudella teatterilla olisi tässä tekemistä. Historia ja volvon paanat on ollutta ja mennyttä. Ruosut kuolee kiikustuoleihinsa ikävyyttään ennen eläkeikää jos ei kulttuuri kuvasta nykypäivää.
Perustettiin Ruotsinsuomalainen Kulttuuriyhdistys jotain ja oli puhe, että kaikki kulttuurinlajit saisivat tukea yms yms.
Eli perustettiin yhdistys kaikkien kulttuurinalojen nimissä, mutta Uusi Teatteri "rohmusi" koko potin. Ai ketkä olivat mukana? No ne "tietyt tavalliset" mitkä ovat aina osingolla. Yrittihän siellä muutamat kysellä ja saada vastauksia, mutta kävi kuten ne "tietyt" olivat sen junailleet. Koko "Kulttuuriyhdistys" oli silmänlumetta. Olihan tästä keskustelua lehtien palstoilla.
No ne "tietyt tavalliset" mitkä ovat aina osingolla. Ja meitä ruotsinsuomalaisa on sentään muutama enemmän, emme kaikki pidä lukua ketkä käyvät juuri niillä kirkkokahveilla. Minä en tiedä ketä ovat ne "tietyt tavalliset". Mutta sisäänpäin lämpävää tominta on. Ja mistä lehdistä puhutaan? Jos Ruotsinsuomalaisesta niin sitäkään en lue juuri siksi kun en halua tietää ketä aina on ne "tietyt tavalliset".
Koska Uusi Teatteri kustannetaan kaikille ruotsinsuomalaisille osoitetuilla varoilla on kohtuullista, että ruotsinsuomalaiset saavat nähdä, miten rahat käytetään.
Teatteria nimittäin. On se vaan kumma että kun jotain yritetään tehdä tämänkin maan kulttuurin elvyttämiseksi niin jo kadehditaan. Mikä kulttuurinhaara on taas jäänyt ilman rahaa? Ja kuka ruosu on jäänyt paitsi mistä?
Muuten toivoisin että Uusi Teatteri todella on Uuuuusi. Tuohivirsuja on kulutettu jo tarpeeksi tässä maassa.
Ei ole kyse kateudesta vain tosiasioista.
Jos on yhteinen asia, niin pitää olla yhteiset numerot myös. Näissä piireissä pimitetään aika paljon erilaisia asioita.
vilpittömyytensä? Ja toistan: Kuka on jäänyt paitsi ja mistä? Haluaisin tietää mitä kulttuurin aloja on ollut tarjolla kun näitä rahoja on alettu jakamaan, ja kuka niitä ylipäätään on jakanut?
Taidat olla Uuden Teatterin porukkaa?
Jos Uusi Teatteri on vilpitön, niin voisi ihan hyvin julkaista numerot vaikkapa tällä palstalla!
On ollut monta kulttuurinalaa tarjolla, kyllä Uusi Teatteri ja sen johto tietää ihan hyvin.
Kannattaisikohan täällä urputtamisen sijasta surfata reilusti suoraan Uuden Teatterin nettisivuille ja/tai matkata teatterin pääpaikalle Västeråsiin ihailemaan esityksiä?
Nettisivuilla on selvitys, että toimintaa rahoittaa Valtion Kulttuurineuvosto. Vuonna 2007 kahdella miljoonalla kruunulla. Mitään ruotsinsuomalaisille erikseen osoitettua pottia ei ole. Siellä on myös ohjelmisto eli mitä rahoilla on tehty...
http://www.uusiteatteri.se
koko teatterista ennen kuin aloin "urputuksen" kuten tuolla alempana aivan oikein huomautetaan. On vaan niin ruosua tämä että aletaan syyttelemään teatteria siitä että rohmuavat rahoja ilman mitään todisteita. Pakkohan sitä oli alkaa urputtamaan! Sehän on palstahäirkiön velvollisuus! Ja tällaiset kultturiyhdistykset, jos sellaisia perustetaan niin ei sitä pelkällä perustamisella mitään rahaa jaeta kenellekään! Ja kun sitäkin olen kysellut että mikä kultturin haara on jäänyt ilman niin siihenkään ei ole vastausta tullut.
eikä "palstahäirkiön". Virhelyönnit ne on kiusallisia! No, sainhan taas yhden viestin lisää.
Olisi parasta päästää muutkin taiteenlajit esille samoin taloudellisin edellytyksin - kuten kuvataide, musiikki, kirjallisuus, tanssitaide ja yleensä kaikki taiteenalat! Kyllä näitä asioita puitiin aika reippaastikin ent. jo lopetetun lehtden palstoilla! Harmi vain, kun ihmiset eivät ole tietoisia asioiden oikeasta laidasta. Eikä ole aiheellista kutsua kannanottoa "urputukseksi" vaan olisi parempi ottaa asian esille vetämistä paremminkin yritykseksi luoda uutta ja katsoa uudestaan! Ongelma on siinä, että uusia voimia ja kykyjä ei lasketa esille, vaan "ne samat" saavat päättää vuosikymmenestä vuosikymmeneen! Se "ruotsinsuomalainen kulttuuriyhdistys" joka perustettiin oli pelkkää silmänlumetta!
"...kuvataide, musiikki, kirjallisuus, tanssitaide ja yleensä kaikki taiteenalat!"
"uusia voimia ja kykyjä ei lasketa esille..."
Missä ne taiteilijat on, minkä nimisiä? On helppo valittaa että uusia kykyjä ei lasketa esille kun ei tiedetä edes että onko niitä.
Tämä aiempi "urputus" jota minä olen kohtalaisella menestyksellä pitänyt yllä, johtuu juuri ketjun aloittajasta, ei tuoda esiin mitä ajetaan takaa. Tämän sivun mukaan Uudella Teatterilla on toimintaa. Ja silloin saavat mielestäni myös käyttää rahaa. Missähän ne muut syrjityt taiteilijat ovat?
Ai että missä?
He eivät ole vielä huomanneet, että tämä keskustelu on käynnissä. Odotetaan!
Ajetaan takaa sitä "että suurin osa ruotsinsuomalaisille vähemmistöille tarkoitetuista varoista saa Uusi Teatteri. Ensimmäisessä alustavassa kokouksessa luvattiin juhlallisesti, että kaikki kulttuurinlajit otettaisiin huomioon". Näin ei käynyt. Sitä ajetaan takaa. "Ruotsinsuomalainen kulttuuriyhdistys" junnittiin kokoon väärin lupauksin - siis muita ruotsinsuomalaisia kulttuurinaloja ajatellen. Jos olisit ollut siinä kokouksessa itse, niin vetäisit saman johtopäätöksen! Ajetaan myös takaa, että pitäisi saada muutos niin että muutkin kulttuurinalat otettaisiin huomioon! Kulttuuri ei ole vain ja pelkästään teatteria! Eikä ole oikein, että yksi taho vetää kaikki valtion varat tietystä potista! Tätä ajetaan takaa.
"Kulttuuri ei ole vain ja pelkästään teatteria!" Kyllä minä sen tiedän. Mutta peräänkuulutan vieläkin niitä muita nimiä. Se ei nimittäin mene niin päin että "Tässä on rahaa, opetelkaahan taiteilemaan". Missä ovat ne ruotsinsuomalaiset taiteilijat jotka ovat SITÄ LUOKKAA että ansaitsevat apurahoja?
En ollut siinä ensimmäisessä kokouksessa kun en edes tiedä missä sen pidetty ja kuka piti ja mitkä olivat lähtökohdat. En vieläkään. Jos valaiset vähän taustoja niin lopetan urputtamisen. Tai sitten en. (Kiva sana muuten tämä urputtaminen, en ole aiemmin käyttänytkään!)
Eli että se kokous oli niin ovelasti järjestetty, että tieto ei välittynyt eteenpäin. No se oli Suomi-instituutilla ja lähtökohta oli se, mikä on jo monta kertaa mainittu eli että kaikkia kulttuurinaloja tuettaisiin (mikä lähtökohta unohdettiin heti, kun oli listattu että oli perustettu yhdistys).
Urputtaja kyselee nimiä, mutta kun tämä ei ole Mainos TV, niin niitä nimiä ei voi tässä suoraan julkaista, nääs. Urputtaja provosoi myös "SILLÄ LUOKALLA", tämä on vain urputtajan omaa subjektiivista arviota, eli siihenkin on turhaa sen enempää perustella kuin vain todeta, että sitäkin on. Näin kerran erään Uuden Teatterin esityksen ja subjektiivisesti totean, että juuri se esitys ei kuulunut "SIIHEN LUOKKAAN" ei sitten alkuukaan ts se oli hyvin huono esitys - minun ja seurueeni mielestä.
Tämän hetken ongelma on se, että kaikki ne, jotka tosiaan toivoivat, että saataisiin tukea kaikkinaiselle ruotsinsuomalaiselle kulttuurille - pettyivät niin perusteellisesti "Uuteen Teatteriin" ja sen johtoon, että ovat "antaneet tilanteen vain olla"! - Koska ei oikein tiedetä mitä tehdä, niin myötäillään näennäisesti...
Olet aivan oikeassa että kun provosoin SILLÄ LUOKALLA on näkemys tietenkin subjektiivinen. En kylläkään ole antanut esimerkkejä mutta taiteessa ei ole mitään absoluutisia totuuksia. Sen sijaan uskon väittämääsi että esitys jonka näit oli surkea mielestäsi. Ja seurueesi. Olisi saattanut olla omasta mielestänikin, en epäile yhtään, mutta kuten olen todennut, en todellakaan ennen tätä keskustelua ole tutustunut Uuden Teatterin tuotantoon.
Ainoa syy miksi aloin tämän urputtelun oli juuri tuo aloitus, olen niin monta kertaa nähnyt esimerkkejä ruosujen kateudesta kaikkea menestyvää kohtaan ja kulttuuriasioissa varsinkin. Ja siksi halusin onkia vähän taustoja ja muita vaihtoehtoja. Enkä vieläkään ole niitä vaihtoehtoja nähnyt sillä tämä ei kuulemma ole Mainos-TV... Ei tässä mitään tarvitse edes mainostaakaan, mutta kai sitä jotain voidaan mainita.
Vielä siitä SEN LUOKKAISESTA taiteesta sen verran että kyllä joku laatuselostus täytyy vaatia jos apurahoista on kyse. Kuka sen sitten tekee onkin jo aivan toinen kysymys. Enkä ota tässä keskustelussa kantaa Uuden Teatterin laatuun, kun en todellakaan ole siihen tutustunut muuta kuin kotisivun kautta. Ja siitä totesin vain että kyllä siellä ainakin työtä tehdään. Sitten voidaankin kysyä että mitä on ruotsinsuomalainen taide joka taas vaatii aivan oman ketjunsa. Taidankin aloittaa sen heti kerralla!
Uutta Teatteria koskevaa kulttuurikeskustelua kohdistuva myöhäisin kannanottoni: - kun avustusta vedetään jopa kaksi milliä, niin "kyllä siellä ainakin työtä tehdään" pitäisi kuulua: "työtä on jo tehtävä!" Elikkä turha idealisoida tilannetta.
Toinen näkökohta on että ko "Uusi Teatteri" ja erityisesti sen johto ei ole osallistunut vielä tähän keskusteluun - voi siis kysyä taas kerran SITÄ LUOKKAA ..............
Palaillaan.
Kuten olen sanonut, en voi ottaa kantaa itse tuotantoon kun en sitä ole nähnyt. Tarkoituksenihan on ollut koko keskustelun ajan löytää sitä muutakin kulttuuria.
Mutta se että teatteri ei ole osallistunut tähän keskusteluun ei voi kertoa mitään SIITÄ LUOKASTA. Tämä palstahan ei ensinnäkään edes toimi ruotsissa eikä kai voida edellyttää, eikä varsinkaan velvoittaa, että siitä oltaisiin edes tietoisia.
Sinänsä terävä huomio...
Ja oikeastaan hyvä vaan, että Uusi Teatteri ei kommentoi! Ne porukat, jotka ovat suiventuneet ovat pelkästään tyytyväisiä, että ko taho on hiljaa ja ei älyä poiketa tälle tosi kulttuurilliselle palstalle!
Mutta mutta! Alkuperäinen ongelmahan oli, että miksi VAIN Uusi Teatteri vetää koko potin? JA ETTÄ se tietty johto saa junailla miten lystää!!!
(Ne neljä)
Kerroppas nyt meille kaikille, en gång för alla, miten asiat ovat. Lyhyesti ja ytimekkäästi, niin että me kaikki maalaisjärkiset harrastelijatkin ymmärtävät tämän rahan menon ja tulon. Kiitos etukäteen!
...juhlii - ja melkein ilmaiseksi! Arkkipelaa 30 vuotta, tervetuloa juhlimaan!
Katso:http://www.suomiareena.se/
"Tapahtumat"-sivu, la 17.11 2007 klo 19.00
arkkipelaa,ruotsinsuomalainen harrastajateatteriryhmä
tukholmasta täyttää 30 vuotta!
Millä perusteilla Uusi Teatteri (ja sen pyörittäjä ja näyttelijät)saa jakaa koko potin ja muut ei? Vastatkoon ne, jotka olivat päättämässä.
...tuota taivaallista, vaan tervetuloa meidän syntymäpäivillemme! Ehkäpä ne tarkoittamasi päättäjät eivät kiireiltään käy näillä palstoilla lainkaan - parempi kysyä suoraan heiltä itseltään!? Me harrastajat olemme sananmukaisesti harrastajia, omaksi iloksemme tätä harrastamme ja toivottavasti muidenkin!? Taloudellisesti aina persnettoa mutta henkisesti sitäkin rikkaampaa!
Ars gratia artis.