Ensimmäinen tivolissa tai sirkuksessa käyntini

satu

Muistatko vielä?

Itselläni hämäriä mielikuvia jostain aivan
ihmeellisestä, ennen kokemattomasta,
mutta en oikein pysty niistä kertomaan.

Sen muistan, että paikka oli lähin kaupunki.
:)

9

618

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sadesään takia peruuntui täksi päiväksi varattu kentälle lähtö, joten tännekin ehdin kurkata.

      Tivoli oli pikkupojan innon aiheena eilen, ja siitä tuli mieleeni hämärä muistuma lapsuudestani.

      Paremmin muistan kuitenkin erään Sotsin sirkuksen 80-luvun lopulla. Istuimme amfi-teatterin alaosassa lähellä pyöreätä areenaa, jolla upeat sirkusprinsessat ja -prinssit esiintyivät, korkeatasoista ja huimaa koettavaa.

      Eläimiä oli paljon, mm. virtahepo. Se alkoi nousta
      areenaa ympäröivälle leveälle penkille juuri erään aivan edessä kahden pikkulapsensa kanssa istuvan isän kohdalla.

      Mies pelästyi, pinkaisi ylös ja juoksi vieressään olevia rappuja ylöspäin täyttä vauhtia.

      Mutta virtahepo nousi vain penkille, ja alkoi mennä sitä pitkin ympäri areenaa. Miten ihmeessä se oli saatu koulutettua siihen?!

      Vähän ajan kuluttua isä palasi takaisin nolona ja istuutui lastensa viereen.

      Vaikka niihin aikoihin Venäjällä näkyi paljon liikalihavia ihmisiä, niin nämä sirkuslaiset olivat viimeisen päälle trimmattuja ja taitavia.

      Että tällainen sirkusmuisto, en tiedä onko muilla.

    • Muistan että olisin joskus ensimmäisellä luokalla käynnyt sirkuksessa.
      Kävin viime viikolla lapsenlapseni kanssa ja saatiin eturivipaikat.
      Hauskuus riitti siihen saakka kunnes tuotiin Boa käärme estraadille. Silloin mummille ja lapselle tuli kiire kotiin.

      • Sotsin isällä, josta kerroin, oli virtahepofobia,
        sillä olihan sen nousu pois areenalta sen reunaa kehystävälle penkille yllättävä meille kaikille.

        Sinä muistit kuitenkin myös sitä pientä lasta, josta olit vastuussa :)


      • satu kirjoitti:

        Sotsin isällä, josta kerroin, oli virtahepofobia,
        sillä olihan sen nousu pois areenalta sen reunaa kehystävälle penkille yllättävä meille kaikille.

        Sinä muistit kuitenkin myös sitä pientä lasta, josta olit vastuussa :)

        sirkus oli koti kaupungissani käymässä joskus 40-50
        luvun vaihteessa,siellä esiintyi mykkä kuvista tuttu
        Perävaunu(en muista Hänen nimeään).
        koiran nimi oli Konjac.
        Olivat majoitettuna siihen hotelliin jossa äitini oli töissä ja minä juoksentelin pitkin käytäviä siellä.
        Se koira oli päässyt karkuun ja koko hotelli raikui
        Konjac,konjac,kun kaikki jahtasi sitä.
        Saihanne viimein sen kiinni.


      • ettei vain
        satu kirjoitti:

        Sotsin isällä, josta kerroin, oli virtahepofobia,
        sillä olihan sen nousu pois areenalta sen reunaa kehystävälle penkille yllättävä meille kaikille.

        Sinä muistit kuitenkin myös sitä pientä lasta, josta olit vastuussa :)

        k.o. isä kuulunut a.o. ohjelmanumeroon dramatisoimaan... :)


    • huonomuistinen -33

      kun pääsin sirkukseen. Enpä tästä tapahtumasta kyllä muuta muista kuin että ihmeellistä ja aivan suuremmoista kaikki oli. Minua kuitenkin on vaivannut iät ja ajat itse paikan sijainti. Olisikohan täällä parempimuistisia helsinkiläisiä? Kadulta alas mielestäni jonnekin valuttiin... Oliko paikka Sörnäisissä, Kirurgiasairaalan lähettyvillä - ne tulevat minulle mieleen jostain syystä - vai missä? Jospa tuokin seikka tässä vihdoin selviäisi. :))

      • ullapulla*

        muistaa . Paikka oli tampereella siinä linjaautoaseman kentällä missä nyt on poliisi laitos. Vuotta en muista mutta olise sodan jälkeen heti.
        Muistan vaan kun minusta 6v vanhempi sisareni oli mennyt sinne avustajaksi oli jotain 16 ikäinen ja tietysti salaa .
        Tuli sitten asia julki ja ,sen muistan että siihen se päätyi se keikka .


    • Blick

      että jotain sellaista on olemassa.
      Kaikki oli kuin suurta ihmettä ja unta,
      sellainen kova, makea mehujäätelöpuikko
      on jäänyt myös mieleen.

      • kaikella kunnioituksella

        oli aika sakariinin makuista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1383
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      868
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 64
      676
    6. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      579
    7. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      199
      565
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe