Onko nykyään nyt sitten niin, etä kaikki pankkityö on muuttunut myyntityöksi? Ennen haettiin osaajia ja juuri osaaminen, taidot ja kokemus ratkaisivat eniten.
Nyt kun katsoo pankkien työpaikkailmoituksia, niin riippumatta siitä hakevatko sijoituspäällikköä, varainhoitajaa tai rahoituspäällikköä selväksi tulee, että "olet myyntihenkinen ja aktiivisella toiminnallasi pystyt hankkimaan uusia asiakkaita".
Onko kukaan pankissa töissä? Onko se nykyään tällaista uusien asiakkaiden perässä juuoksemista (ja toisten pankkien asiakkaiden varastamista)?
Yhdessäkään pankin työpaikkailmoituksessa ei muuten ole vielä haettu osaavaa hekilöä huolehtimaan nykyisistä asiakkaista. Aina vain "uusien asiakkuuksien hankkimista"... Sinänsä huolestuttavaa.
Pankkityö=myyntityö?
9
4403
Vastaukset
- ja niin pitääkin
Myyntihenkisyyttä pitää olla. Myös vanhojen asiakkaiden hoidossa tarvitaan myyntihenkisyyttä. Kertomalla asiakkaille oikeista palveluista, asiakas ottaa käyttöön uusia palveluita = myyntiä. Eli kyllä pankeissakin huolehditaan vanhoista asiakkaista. Myyntihenkisesti. Ja hyvä näin.
Taidoilla ja osaamisella ei oo mitään arvoa, jos et osaa sitä kertoa asiakkaalle = myyntihenkisyyttä ja aktiivisuutta. - mainitsemasi
"päälliköt" ja suurin osa muutkin siellä myyntityötä tekevät. Kaukana on ne ajat jolloin asiakkaat tulivat nöyränä lakkikourassaa anomaan lainaa polvillaan.Ja henkilökunnan asenne saattoi olla yhtä ylimielinen kuin alkossa 70-luvulla ja 80-luvun alussa.Tämäntakia palvelu-ja myyntihenkisyys ovat perusvaatimuksia hakioilta
- tulevapankkilainen
"Kaukana on ne ajat jolloin asiakkaat tulivat nöyränä lakkikourassaa anomaan lainaa polvillaan... Tämäntakia palvelu-ja myyntihenkisyys ovat perusvaatimuksia hakioilta"
Kiitos asiallisista vastauksista. Näinhän se taitaa olla. Nykyään vain automyyjä, juristi ja lääkäri pärjäävät ilman että joutuvat aktiivisesti myymään palveluksiaan uusille asiakkaille. - asiallisiin kysymyksiin saa...
tulevapankkilainen kirjoitti:
"Kaukana on ne ajat jolloin asiakkaat tulivat nöyränä lakkikourassaa anomaan lainaa polvillaan... Tämäntakia palvelu-ja myyntihenkisyys ovat perusvaatimuksia hakioilta"
Kiitos asiallisista vastauksista. Näinhän se taitaa olla. Nykyään vain automyyjä, juristi ja lääkäri pärjäävät ilman että joutuvat aktiivisesti myymään palveluksiaan uusille asiakkaille.Automyyjät on tosiaan se viimeinen lajike, joka voi vielä asiakasta palvellessaan pitää yllä ylimielistä "päälliköinti"-asennetta.
Myyntihenkisyyttä vaaditaan. Ja muista, että myynti ei tarkoita sitä tyrkytysmyyntiä, vaan sitä että asiakasta palvellen ehdotetaan hänelle niitä asioita jotka hänelle ovat parhaita.
- simpauttaja...
ovat pääsääntöisesti voittoa tavoittelevia yrityksiä, joten sen vuoksi voittoa tavoitellaan ja sitä enemmän saadaan voittoa, mitä enemmän on asiakkaista. Yritystoiminnassa tavoitellaan aina voittoa, eikä siinä ole mitään sinänsä huolestuttavaa!?
Mitä muuten tarkoitat sillä että olisi sinänsä huolestuttavaa!? - Realisti.
Pankkitoiminta on rahakauppaa. Jos olet menossa kauppaamaan rahaa, niin tottakai sinun täytyy olla hyvä myyjä. Kuka vaan kadun mies pystyy näppäilemään numeroita, sekö on sinun tarkoittamaa osaamista.
- Tilletong
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Minulla on vain muutaman kuukauden kokemus pankkityöstä ja valitettavasti muut työntekijät olivat todella stressaantuneita ja katkeria ja saivat alan tuntumaan ihan hirveältä.Tämä on tuskin tilanne joka paikassa.
Itse olen ärsyyntynyt puhelinmyyntiin. Muuten pankkityö kyllä kiinnostaisi ja se miten maksuliikenne yms. asiat menevät. Se, että pitää hankkia uusia asiakkaita aktiivisesti saa minut stressaantumaan. En tosiaankaan tiedä mistä niitä saisi ja pelkän puhelinmyynnin keinoin se on melkolailla tungettelevaa.
Että taitaa tämän kaupallisen alan valinneen pankkiala olla vieroittanut...vaikka ihan hyvä tyyppi olenkin. Olen vain joutunut huomaamaan,että tyrkyttäminen käy luonnolle. Toisaalta voisin kuvitella olevani myyntiedustaja. En tiedä miksi pankkisektorilla myyntiajatus saa sisäistä vastarintaa aikaan. Se onkin miettimisen arvoinen kysymys. - Ex-pankkilainen
Tilletong kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Minulla on vain muutaman kuukauden kokemus pankkityöstä ja valitettavasti muut työntekijät olivat todella stressaantuneita ja katkeria ja saivat alan tuntumaan ihan hirveältä.Tämä on tuskin tilanne joka paikassa.
Itse olen ärsyyntynyt puhelinmyyntiin. Muuten pankkityö kyllä kiinnostaisi ja se miten maksuliikenne yms. asiat menevät. Se, että pitää hankkia uusia asiakkaita aktiivisesti saa minut stressaantumaan. En tosiaankaan tiedä mistä niitä saisi ja pelkän puhelinmyynnin keinoin se on melkolailla tungettelevaa.
Että taitaa tämän kaupallisen alan valinneen pankkiala olla vieroittanut...vaikka ihan hyvä tyyppi olenkin. Olen vain joutunut huomaamaan,että tyrkyttäminen käy luonnolle. Toisaalta voisin kuvitella olevani myyntiedustaja. En tiedä miksi pankkisektorilla myyntiajatus saa sisäistä vastarintaa aikaan. Se onkin miettimisen arvoinen kysymys.Olen itse ollut opintoihin liittyvässä työharjoittelussa pankissa ja kesätöissä. Nykyään
myynnillisyydellä on liian suuri merkitys, vaikka olisi vain tavallinen kassaharjoittelija. On myyntitavoitteet ja kaiken maailman kampanjat. Esim. jos kassalle sattuu asiakas, jonka varallisuus on x, hänelle täytyy yrittää myydä sitä ja sitä tiliä, tai jos kassalle tulee asioimaan vaikka parikymppinen asiakas, hänelle täytyy uskotella kuinka huonosti meidän eläkeasiamme ovat tulevaisuudesta, jotta hän ostaisi pankiltamme jonkin tietyn eläkevakuutuksen.
Vähän tyrkytysmyynnin makua nykyaajan pankkityössä alkaa valitettavasti olemaan. Tässä on myös se huono puoli, että monet asiakkaat ärsyyntyvät siitä, kun he menevät hoitamaan jotain tavallista pankkiasiaa, heille koko ajan yritetään väkisin tyrkyttää jotain. Se ei tosin ole pankkivirkailijan vika, koska hän noudattaa vain esmiehen antamia ohjeita, ja jos hän näin ei tekisi (noudattaisi ohjeita) hän itse joutuisi vaikeuksiin, kun ei ole yrittänyt myydä tarpeeksi. - hjöhkö
Ex-pankkilainen kirjoitti:
Olen itse ollut opintoihin liittyvässä työharjoittelussa pankissa ja kesätöissä. Nykyään
myynnillisyydellä on liian suuri merkitys, vaikka olisi vain tavallinen kassaharjoittelija. On myyntitavoitteet ja kaiken maailman kampanjat. Esim. jos kassalle sattuu asiakas, jonka varallisuus on x, hänelle täytyy yrittää myydä sitä ja sitä tiliä, tai jos kassalle tulee asioimaan vaikka parikymppinen asiakas, hänelle täytyy uskotella kuinka huonosti meidän eläkeasiamme ovat tulevaisuudesta, jotta hän ostaisi pankiltamme jonkin tietyn eläkevakuutuksen.
Vähän tyrkytysmyynnin makua nykyaajan pankkityössä alkaa valitettavasti olemaan. Tässä on myös se huono puoli, että monet asiakkaat ärsyyntyvät siitä, kun he menevät hoitamaan jotain tavallista pankkiasiaa, heille koko ajan yritetään väkisin tyrkyttää jotain. Se ei tosin ole pankkivirkailijan vika, koska hän noudattaa vain esmiehen antamia ohjeita, ja jos hän näin ei tekisi (noudattaisi ohjeita) hän itse joutuisi vaikeuksiin, kun ei ole yrittänyt myydä tarpeeksi.Aika tylyä markkinoida 20-vuotiaille eläkesäästämistä, kun oikeasti se nuori voisi avata vaikka asp-säästötilin, josta olisi jotain hyötyä asiakkaalle, eikä niin että eläkerahat on tuhlattu kun nuori pääsee aikanaan eläkkeelle jos edes elää niin kauan. Onkohan nykyinen pankkineuvottelija kuin autokauppias. Takuu päättyy kun perävalot katoaa pihalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713095
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51328Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181250
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232