Olen työskennellyt 30 vuotta läheisesti kirjallisuuden parissa ja ammattini takia oppinut näkemään monia asioita ihmisten kirjoituksista. Jo pelkästä kirjoitustyylistä voi hyvin usein päätellä onko kahden eri tekstin kirjoittaja sama henkilö vai ei. Aivan samoin esimerkiksi kirjoittajan ammatti, ikä, yhteiskunnallinen asema ja sukupuoli voidaan hyvin pitkälti päätellä siitä miten ja mitä kirjoittaja kirjoittaa.
Ammattini takia haluan kertoa teille erään asian jonka panin merkille luettuani tällä keskustelupalstalla olleita viestejä: Tällä palstalla kirjoittelee yksi ja sama henkilö esiintyen eri "henkilöllisyyksillä" kampanjoiden teitä omaishoitajia vastaan. Tämän identiteetin kykenee erottamaan paitsi kirjoitusten tyylistä ja sisällöstä, myös kirjoitusajankohdista. Esimerkiksi viime yönä kirjoitetut kolme viestiä (klo 1:06, klo 1:13 ja klo 1:18) ovat sadan prosentin varmuudella yhden ja saman henkilön kirjoittamia. Näin siitäkin huolimatta että hän on pyrkinyt esiintymään kolmella eri "minällä". Nämä 12 minuutin sisällä kirjoitetut kolme viestiä olisivat jo sellaisenaankin melkoinen yhteensattuma kun tiedetään mikä on kansan yleinen mielipide teidä omaishoitajia ja tekemäänne työtä kohtaan. 12 minuuttia ovat liian lyhyt aikajana suhteutettuna siihen millainen ajattelumalli näistä kolmesta viestistä kuvastuu.
Kyseinen henkilö omaa hyvin vahvan poliittisen taustan. Voisin lyödä vaikka vetoa että hän on joko kansanedustaja, ministeri tahi joku joka on hyvin läheisessä suhteessa (esimerkiksi puoliso) tällaisen henkilön kanssa. Myös se että hän käy yksinään näin intohimoista sotaa teitä omaishoitajia vastaan kielii hänen vahvasta sitoumuksestaan politiikkaan. Tavallinen kansalainen ei viettäisi näin paljoa aikaa tämän kaltaiseen kampanjointiin.
Iältään profiloisin hänet noin 30-55 vuotiaaksi ja kirjoitustyyli paljastaa hänen olevan täydellä varmuudella nainen.
Mielestäni on hyvin häpeällistä että yksi ihminen kokee oman poliittisen aatteensa niin tärkeäksi että ryhtyy tämän kaltaiseen parjauskampanjaan näitä ihmisiä vastaan jotka tässä maassa eniten raatavat. Et huijaa minua yrittämällä tekeytyä erilaisten roolien ja erilaisten sukupuolten alle. Häpeäisit!
Omaishoitajat. Ymmärtäkää että kyseessä on yksi ja sama henkilö ja hän on läheisesti sidoksissa tämän hetken politiikkaan. Hän on taitava omaksumaan erilaisia rooleja ja tämän roolileikin tarkoituksena on lyödä kiilaa teidän omaishoitajien yhteiseen linjaan että aiheuttaa ristiriitaa omaishoitajien ja laitoshoitajien välillä. Älkää menkö lankaan vaan jatkakaa taisteluanne oikeuksienne puolesta. Te Omaishoitajat teette hyvin arvokasta työtä!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä työ on välistä niin uuvuttavaa ettei sitä voi sellainen tietää joka ei sitä ole joutunut tekemään.
Tuollaisia itsesyytöksissä eläviä reppanoita valitettavasti mahtuu mukaan. Minulla on sisar joka kritisoi jatkuvasti tekemisiäni. Hän kun tietää paremmin, koska h ä n on ammattilainen ja hoitaa vastaavanlaisia vanhuksia vuodeosastolla.
Mutta jos toisesta korvasta menee sisään niin toisesta samantien ulos.
Mikäli omaishoitajiin ei kiinnitetä pian huomiota ja aleta tehdä heidän jaksamisen eteen parannuksia, niin tämäkin hyvällä sydämellä tehtävä työ hukkuu.
Kiitos ymmärrys ja kaikkinainen tuki on meille kullan arvoista.