Eilinen ilonaihe

oli, kun sain 20 v vanhan autoni katsastetuksi. Se on minun metsäkotteroni, jota käytän esim. polttopuiden viemiseen mökille. Eilenkin vein (mökille matkaa 2 km) ja ajattelin heti lähteä katsastuttamaan. Yhden säkin otettuani kuulin kilinää ja ajattelin, että jokin vain putosi jostakin. Tarkemmin tutkittuani huomasin, että takavalojen suojus oli irronnut ja yksi lamppu rikkoutunut. Mutta eipä hätää, kylällämme on palveleva huoltoasema. Nuori mies siellä vaihtoi polttimon ja veloitti 1,50 euroa. Aikatauluni piti. Edelläni katsastuksessa oli auto vuosimallia 1973. Mitenkähän kauan vielä voin ajella kotterollani?
12915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

katsastettua. Mutta jos ne rupeavat Sinua katsastamaan, muista ottaa jakoavaimet ja meisselit taskusta, ettet kovin paljon kolise. Paremmat paperit saat, jos muistat pitää oman pakoputkesi päästötkin kurissa katsastuksen ajan :)))

Äänestä
  • olen pehmeä ja pyöreä. Minulla ei ole laktoosi-intoleranssia. Osaan liottaa ja keittää pavut ja herneet niin, etteivät muodosta kaasuja. Ei enää persoonaani liittyviä viittauksia kiitos. Autoihin kyllä eli vaikka katsastuksesta kokemuksia.

    Äänestä

Kävin kirjastossa ja sain haluamani teoksen. Siinä meni kyllä sitten yli puolen yön, mutta väliäkö sillä kun ei tarvinnut lähteä aamulla minnekkään.

Äänestä

sen pidettyä kunnossa.
Ja sitten, kun ja jos kriteerit täyttyvät, voit muuttaa sen museoautoksi.

Äänestä

Jos autosi on kaksikymmenvuotias,on se tehty vielä silloin kun tavarat tehtiin kestämään.
Jo tällaisen menopelin omistaminenkin on jonkin sortin ilon aihe. Voisit kyllä,mielestäni, hieman mainostaakin. Kerro ihmeessä minkä merkkinen AUTOSI on.En halua millään muotoa "nuolaista" mutta kertoo se auton kesto jotakin auton omistajastakin.

Äänestä
  • se on. Toiminut kakkosautona kymmenisen vuotta ja kilometrejä on 340000. Siihen on vaihdettu laturi ja virranjakajan kansi ynnä huollettu säännöllisesti mm. semmoinen remmi-en muista nimeä- joka täytyy vaihtaa joka 100000:s kilometri. Tämän miesvainajani pystyi huoltamaan. Minulla on 8:s corolla käytössä. Niistä kolme viimeistä kotteroni kanssa yhtaikaa. Uusin tuli vuoden vanhaksi helmikuussa ja siinä on 70000 km. Kaksi autoa selittyy sillä, että nuoret tarvitsevat ajoittain ja sain bonukset siirrettyä mieheni kuoltua omaani. Hänen autonsa murskaantui täysin onnettomuudessa, mikä ei ollut hänen syynsä.

    Äänestä

Autolla ei ole mitään hätää.
Vaihda akka.

Äänestä
  • käyttöikä ennen vaihtoa pitäisi olla? Tilastokeskuksen sivuilta katselin, ettei liittojen keskiaika enää ole kuin noin 6 v.

    Jos ottaa käytetyn, voi jäädä puoleen. Saattaa kyllä kestää pitempään, jos kunnolla huoltaa

    Äänestä

  • Anoppi sanoi aikoinaan että ota tai jätä takuuta ei anneta.
    Ihan hyvin on toiminut,vielä yli kolmenkymmenen
    vuoden käytön jälkeen kotiajot hyvin ajelee.

    Äänestä

Uutena ostettu. Ajettu vasta 75 tuhatta. Meni katsastuksesta läpitte huomautuksella.
Alkuperäiset iskarit jo melko letkunlaiset.

Äänestä

Onko auto mieluisempi,kuin vaimo ? Tuli vain mieleen,kun se auto on miehelle niin hiton tärkeä ja akasta ei juuri puhuta,saati kehuta. Sanokaa nyt joku mitä ajattelette vaimostanne ja onko hän koskaan tuonut elämäänne iloa nyt vanhoilla päivillä nimittäin !

Äänestä

Monta kuukautta on kulunut viimeisestä. Joulu ja kaikki menivät. Uusia ilon aiheita on ollut vaikka kuinka paljon. Tärkein on juuri se ilo. Niin ja uudet hienot kotimaiset elokuvat ovat ilahduttaneet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


1943 kirjoitti:

oli, kun sain 20 v vanhan autoni katsastetuksi. Se on minun metsäkotteroni, jota käytän esim. polttopuiden viemiseen mökille. Eilenkin vein (mökille matkaa 2 km) ja ajattelin heti lähteä katsastuttamaan. Yhden säkin otettuani kuulin kilinää ja ajattelin, että jokin vain putosi jostakin. Tarkemmin tutkittuani huomasin, että takavalojen suojus oli irronnut ja yksi lamppu rikkoutunut. Mutta eipä hätää, kylällämme on palveleva huoltoasema. Nuori mies siellä vaihtoi polttimon ja veloitti 1,50 euroa. Aikatauluni piti. Edelläni katsastuksessa oli auto vuosimallia 1973. Mitenkähän kauan vielä voin ajella kotterollani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu