LUITTEKO SADUN

haaastattelun ilta-sanomista?
Haukkuu siinä Timoa ym.
Miksi kuvitteli, että heillä joku suhde?
Sekä Timo että Satu ovat molemmat vielä ihan kakaroita, ainakin käytökseltään.
Onneksi Satu lähti,en kestänyt yhtään enää niin
lapsellista, daijua tyyppiä.
Vielä kun toi Heli muuttais itteensä, hymyilis
ja juttelis vähän enemmän, on vähän liikaa taustalla kyttäämässä ja kuuntelemassa! Jos ei muutu, nii POIS!!!
3755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mainiosti!olihan nähnyt vasta nyt videolta Timon jutut mitä oli puhunut Sadusta pväkirjahuoneessa!!!pöljä!!!!

Äänestä
  • Tää o maailma vaa!

    Äänestä

Jo oli lähellä, että Satu olisi saanut jonkin psykoottisen kohtauksen, sillä kaikki merkit (jatkuva puhuminen, keskittymishäiriöisyys, silmien räpyttely ym.)siihen viittasivat, kun lisäksi paineita tytölle aiheuttivat äänestykseen joutuminen ja suhde Timoon.

Talosta ulos pääseminen oli hänen pelastuksensa, jos kohta sekään, sillä jotain hänen mielen pintakerroksissa valitettavasti on vaurioitunut. Asia vain paljastuu sitten vuosien kuluttua.

Toivottavasti hän onnistuu kääntämään kaiken positiiviseksi kokemukseksi. Onnea toivotellen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PÖLJÖJÄ KAIKKI kirjoitti:

haaastattelun ilta-sanomista?
Haukkuu siinä Timoa ym.
Miksi kuvitteli, että heillä joku suhde?
Sekä Timo että Satu ovat molemmat vielä ihan kakaroita, ainakin käytökseltään.
Onneksi Satu lähti,en kestänyt yhtään enää niin
lapsellista, daijua tyyppiä.
Vielä kun toi Heli muuttais itteensä, hymyilis
ja juttelis vähän enemmän, on vähän liikaa taustalla kyttäämässä ja kuuntelemassa! Jos ei muutu, nii POIS!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu