Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Theo ja Milla

Karibialla työasioissa.

Milla oli töissä eurooppalaisessa isossa yhtiössä jolla oli haarakonttori yhdellä Karibian saarella, Aruballa. Keskinäisiin firman keskusteluihin käytettiin messengeriä. Millaa kiinnosti kovasti Aruba, ja muutenkin Karibia, koska hän ei ollut koskaan matkustanut siihen osaa maailmasta. Työkavereiden kanssa tuli monesti juteltua maasta ja sen ihmisistä, ja siitä kuinka mukava olisi mennä siellä käymään edes työasioissa.

Eräänä päivänä yksi Aruban kollega otti häneen yhteyttä mesen kautta, keskustelusta tuli pitkä ensin työasioita puitiin mutta sitten keskustelu meni henkilökohtaisemmaksi. Milla jutteli niitä näitä Theon kanssa, keskustelu oli todella mukava ja Millalle jäi hyvä mieli loppupäiväksi. He olivat suunnilleen saman ikäiset, Milla 31 ja Theo 33 molemmat sinkkuja. Tosin Theolla oli eroprosessi juuri loppunut ja se olikin ollut keskustelun pääaiheena. Muutaman viikon aikana Milla ja Theo juttelivat päivittäin. Milla odotti heidän päivittäisiä keskusteluja ja tuntui, että Theo myös ainakin hän teki ns. tikusta asiaa saadakseen ottaa Millaan yhteyttä. He lähettivät toisilleen kuvansakin, Theo oli tumma koska hänen perheensä oli italiasta kotoisin, hän oli myös suht pitkä n. 180, lihaksikas kävi mielellään salilla treenaamassa. Kuvassa Theo hymyili Millan mielestä todella sympaattisesti. Milla taas oli ristiverinen, omasi isot kauniin siniset silmät, hoikka ja noin 170 pitkä. Mese keskustelussa Milla sanoi Theolle;

Milla: pukeutumisesta huomaa että ollaan eri maissa

Theo: LOL niin huomaa ;-)

Theo: mutta tuo sun jakkupuku on kyllä seksikäs ;-)

Milla: niin on sun sortsitkin....hahahahaaaa

Theo: just joo….Caribean look…..mitä teet illalla?

Milla: oon ihan poikki en jaksa tehdä mitään, lämmin kylpy ja lasi viiniä ehkä......

Theo: hmmmm niskahieronta tekis varmaan hyvää?

Milla: tekis tosiaan.....tuutko hieromaan?

Theo: ....kumpa voisinkin.....

Tässä vaiheessa Milla ei enää tiennyt mitä sanoa, hänen poskiaan kuumotti ja hyvänolon tunne täytti mielen.

Milla: mielenkiintoista.....mitä tekisit?

Theo: Laittaisin sulle ensin lämpimän vaahtokylvyn, paljon kynttilöitä kylppäriin ja kun olisit vedessä toisin lasillisen viiniä. Tulisin sun seuraksi ammeeseen......haluaisitko?

Milla: kuullostaa kyllä ihanalta........

Theo: Haluatko kuulla mitä sen jälkeen tapahtuu?

Milla: haluan.....

Theo: Saippuoisin sun kauniin vartalon veden alla, olisit mun sylissä niin, että voisin suudella sun niskaa ja kaulaa pehmeästi. Hyväilisin sun vartaloa, sun pitkiä sääriä, pyöreitä rintoja, kauniita kasvoja. Veden haalistuttua nostaisin sut pois ammeesta, kietoisin meidät suureen pyyhkeeseen ja johdattelisin sut makuuhuoneeseen. Kuivaisin sut hitaasti, iho joka kylvyn jälkeen on pehmeä ja tuoksuu ihanalle saa mut sekaisin halusta. Vetäisin sut viereeni sängylle ja Milla rakastelisin sun kanssa kokoyön. Milla?

Milla: huoh.....harmi kun oot niin kaukana Theo.....

Theo: Ethän hei Milla suuttunut? Musta vaan tuntui tältä ja toivon että siitä voisi joskus tulla totta. Rakastelisin kanssasi kokoyön.

Milla: Tänä iltana kylvyssä ajattelen sinua........

Tuo keskustelu toi uutta ajateltavaa molemmille, he olivat kaukava toisistaan mutta halu tavata ja nähdä sekä toteuttaa tuo yhteinen yö, niin absurdilta kuin se kuullosti oli molemmilla mielessä.

Tammikuun alussa kun talvi on Suomessa kylmimmillään ja Karibialla aurinko paahtaa, Milla sai sähköpostia firman johdolta. Siinä kysyttiin haluaisiko/voisiko Milla lähteä helmikuuksi Aruballe kouluttamaan paikallista osastoa uuden teeman tiimoilta. Heti kun Milla oli lukenut meilin hän otti yhteyttä Theoon.

Milla: Theo ootko siellä?

Theo: yes yes täällä ollaan mikä hätänä kaunokainen?

Milla: No ei varsinaisesti mitään hätää......sain vaan tietää, että firma haluaa lähettää mut kouluttamaan teidän osastoa helmikuuksi.....

Theo: ?

Theo: siis tuut tänne? Mahtavaa Milla!

Theo. Milla? Siis vastasit tietty, että tulet eikö?

Milla: halusin ensin kysyä sulta, että mitä mieltä olet.....itse kyllä haluaisin tietysti......

Theo: Vastaat heti ennenkuin lähettävät tänne Kaarinan tms.....heti darling

Milla: OK, vastaan heti......

Kun pieni vesitaso alkoi lähestyi Arubaa Millan sisällä kihelmöi, olisiko Theo sellainen kun hän odotti. Pitäisikö lupauksensa ja rakastelisi hänen kanssaan kokoyön, mitä jos heidän kemiansa eivät sittenkään sopineet yhteen? Tulisko helmikuusta täydellinen, vai täydellinen fiasko? Millan mahassa lensi perhosia kun hän näki turkoosin meren, huojuvat palmut sekä valkoiset hiekkarannat. Mitähän tästä tulee.......

=================================================

Miltä teksti tuntuu? Haluaisitko tietää miten Theon ja Millan kävi?
33927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei vittu vois vähempää kiinnostaa...!!!

Äänestä
  • niin vittu ei, mutta tuota tarinaa vois lukea pitemmästikin. Oikein hyvin aloitettu...

    Äänestä

Mutta miksi pitää lähettää tarina palsatalle jos ei ole vielä valmis..?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MillaC. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu