Kertokaahan äkkiä miten menee Anna-Maija Ratilan runo missä on pätkä " on vain perille pääsy"?
En oo löytäny mistään.
En oo löytäny mistään.
Runo hukassa
Pupustella
87726
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
http://209.85.135.104/search?q=cache:pfTjZLVdVowJ:www.reumaliitto.fi/sivut/materiaali/adressi.htm on vain perille pääsy raittila&hl=fi&ct=clnk&cd=1&gl=fi
Kyl mieki ton pätkän löysin mut ei tuo runo ole kokonainen runo eli se mitä etin. Nuo numerot tarkottaa et siin on 3 eri tekstivaihtoehtoa adressiin. Katoppa seuraava adressi siin on 1 ja 2 teksti suomeks ja 3 ruotsiks, ei varmaan ole samasta runosta... kiitos kumminki kun yritit auttaa :)
vähän paremmin kun olisin lukenut niin selvähän tuo. Mulla oli vielä hiljattain yks Raittilan kokoelma, kootut runot, mutta kun ei oo enää. Yksittäisiä runoja voi joistain hengellisen runouden kokoelmista löytyä, mutta en tiedä olisiko tämä niissä enkä jaksa ryhtyä selailemaan. Laitoin kyllä ystävälleni, joka tuntee Raittilan tuotantoa ja hänellä on Raittilan runokirjoja, sähköpostia, että jos tietää kyseisen runon niin laittais sanat tulemaan.
Hyvää illanjatkoa.
Kiitos kun näet vaivaa miun "ongelman" takia :) ja toivotaan et se siun ystävä vastaa nopeesti, nimittäin se runo olis tulossa kuolinilmotukseen ja pitäs jättää tällä viikolla. Jos ei löydy sanoja ni ei auta muu ku lähteä koluamaan kiireellä kirjastoa.
Ystävä laittoi postia, mutta valitteli että kirjoittaa ilman laseja ja kiireessä, joten jokunen kirjoitusvirhe saattaapi olla. Laitoin jo aiemmin postia "kysy kirjastonhoitajalta" -palveluun, joten ehkä sieltä tulee viestiä huomenna, mutta kun en ehdi lukemaan sähköpostejani ennenkuin korkeintaan huomisiltana tai ehkä ylihuomenna, kopion tähän ystävältä tulleen -
VIIMEINEN AAMU.
Yksikään ei ole saapumatta jäänyt.
Pisaroin kirkkain aamun äärestä ääreen
sateenkaarena sadat ja tuhannet helmet,
rikki murretut, yhteen liukuu.
Uskoa, jota et koskaan rohjennut tappaa,
untasi, vaikka sen itse tallasit multaan,
hellävaroen perille tuodaan.
Lävitse hohtavat tappion salatut tahrat
tuttuina tulevat, tuttuna hänkin, jolle
koskaan et hymyillen jaksanut
hyvästejä jättää.
Lintuina lennähtää koko mainen hyvästijättö,
helminä likelle vierii, siunattavaksi.
Ei varjoa kenenkään saapuvan yllä.
On vain aamu. On vain perillepääsy.
Aurinko vain on noussut, ja ääneti katsoo
oksalta oksalle pienten lintujen saatto.
Täydellistä, jossa ei pelkoa ollut,
Ainoaa, joka vapaasti otti ja antoi.
Erittäin paljon kiitoksia siulle Äitiparta kun viitsit nähdä vaivaa löytääkses ton runon ja kiitokset sille siun ystävälle myös. Nyt se kerkiää viel lehteenkin. Täytyy sanoo et on erittäin kaunis ja koskettava runo, varsinkin kaksi viimeistä säettä. Pupustella kiittää ja kumartaa.
Vastaus kirjastonhoitajalta:
Anna-Maija Raittilan runo Viimeinen aamu löytyy kokoelmasta Päivänvarjopuu, joka on ilmestynyt vuonna 1955. Raittilan kootut runot vuodelta 2003 sisältää myös kysyisen runon.
Yksikään ei ole saapumatta jäänyt.
Pisaroin kirkkain aamun äärestä ääreen
sateenkaarena sadat ja tuhannet helmet,
rikki murretut, yhteen liukuu.
Uskoa, jota et koskaan rohjennut tappaa,
untasi, vaikka sen itse tallasit multaa,
hellävaroen perille tuodaan.
Lävitse hohtavat tappion salatut tahrat,
tuttuina tulevat, tuttuna hänkin, jolle
koskaan et hymyillen jaksanut hyvästi jättää.
Lintuna lennähtää koko mainen hyvästijättö,
helmenä likelle vierii, siunattavaksi.
Ei ole varjoa kenenkään saapuvan yllä.
On vain aamu. On vain perillepääsy.
Aurinko vain on noussut, ja ääneti katsoo
oksalta oksalle pienien lintujen saatto
Täydellistä, jossa ei pelkoa ollut,
Ainoaa, joka vapaasti otti ja antoi.
Vastauspäivämäärä: 19.9.2007 8:38:57
Vastaajakirjasto: Pori - Pääkirjasto
--
Nyt kun sen näkee tuolla tavalla oikeassa asussaan, rytmitettynä, niin ajatuksestakin saa kiinni, ja täytyy sanoa että kerrassaan loistava runo, toden totta kaunis.
Tässä vähän selailin yhtä kokoelmaa. Asko Kariluodon runon ISÄN MENTYÄ viimeinen säkeistö sopisi kristillisiin hautajaisiin ja kristilliseen adressiin, kaunis.
On kuin kuulisin soittoa huilun:
Kristus on silta ylitse kuilun.
Hetkinen vielä taistojen tiellä.
Iäti ollaan yhdessä siellä.
(A.Kariluoto)
Tai Eila Kurkelan EI KUOLEMAA! runon viimeinen säkeistö.
Laitan koko runon:
Ei kuolemaa! Oi kirkkaudessa tuolla
on valtakunta rauhan loputon.
Mä elän, elän! Kuinka voisin kuolla,
kun kuninkaani Herra Jeesus on!
Tie, totuus Hän on tieltä eksyneelle,
kun uupumus mun valtaa, masentaa.
Jumalan Poika elämäks saa meille,
Hän erheitteni alta vapahtaa.
Nuo kädet kantaa elämäni kuormat,
ne lääkitsee ja hellin armahtaa.
Ja milloin ylleni saa pilvet mustat,
Hän läsnä on - ja pelko katoaa.
Ja vihdoin päästessäni määränpäähän,
kun loppuun vuotaneet on kyyneleet,
mä silloin Sinut kirkkaudessa näänhän!
On uupumus ja tuska kaikonneet.
Mä elän, elän! Kuinka voisin kuolla,
kun kuninkaani Jeesus yksin on!
On vastassa mua virran tuolla puolla,
Hän elämäni, suuri - loputon!
(E.Kurkela)
--
Niin kuin annoit
itsestäsi meille,
nyt tuntuu
että osa itseäni
on mennyt mukanasi pois.
Sydämessä kipu,
kaipaus, suuri ikävä -
On poissa kallis,
rakas ystävä.
En kysymystä tukahduttaa
voi, se rintaa kaihertaa:
miksi sinun täytyi mennä?
Sydän vavahtaa.
Sisimpääni tunnustelen:
katson piirteitäsi, muistan hymyäsi,
ja tiedän, en voi koskaan
unohtaa!
Vaan kuolema ei ole
lohduttomuus, kaiken loppu.
Se on päätös päivien
jotka hetken kestävinä
olivat vain lahjaa -
Määränpää on kauempana,
sinä pääsit meitä ennen
kotiin, sinne.
Kipeästi mutta kiitollisin mielin
luovutan sinut suurelle kämmenelle.
Hän tietää päiviemme määrän,
ja milloin kutsuu matkaajaa.
Vaikka vaikeaa on joskus hyväksyä,
ja mahdotonta ymmärtää,
silti luotan.
Et ole ikuisesti poissa,
kerran myös minä
lähden.
Siksi toivon, että voisin saada
viisaan sydämen -
ja taivaan laitumille
Vapahtajaan turvaten.
Rukoilen ja kiitän, tie on valmis,
vielä hetken täällä
kuljen, kerron:
se on auki - jokaiselle.
Olet mennyt!
Muisto kallis sydäntäni lämmittää;
se on rakkautta, ja se on
sylin ikävää.
Se on kiitollisuutta
yhteisistä päivistämme.
Ja riemullinen tietoisuus
Golgatan voitosta!
Ja nöyrä pyyntö
että itse voisin elää niin,
että elämälläni
tietä myös näyttäisin
taivaalliseen kotiin.
tämänaamuista runoani, ja sitten päivän askareisiin, heips.
Niin kuin annoit
itsestäsi meille,
nyt tuntuu
että osa itseäni
on mennyt mukanasi pois.
Sydämessä kipu,
kaipaus, suuri ikävä,
on poissa kallis,
rakas ystävä.
En kysymystä tukahduttaa
voi, se rintaa kaihertaa:
miksi sinun täytyi mennä?
Sydän vavahtaa.
Sisimpääni tunnustelen:
katson piirteitäsi, muistan hymyäsi,
ja tiedän, en voi koskaan
unohtaa!
Vaan kuolema ei ole
lohduttomuus, kaiken loppu.
Se on päätös päivien
jotka hetken kestävinä
olivat vain lahjaa -
Määränpää on kauempana,
sinä pääsit meitä ennen
kotiin, sinne.
Kipeästi mutta kiitollisin mielin
luovutan sinut suurelle kämmenelle.
Hän tietää päiviemme määrän,
ja milloin kutsuu matkaajaa.
Vaikka vaikeaa on joskus hyväksyä,
ja mahdotonta ymmärtää,
silti luotan.
Et ole ikuisesti poissa,
kerran myös minä
lähden.
Siksi toivon, että voisin saada
viisaan sydämen -
ja taivaan laitumille
Vapahtajaan turvaten.
Rukoilen ja kiitän, tie on valmis,
vielä hetken täällä
kuljen, kerron:
Se on auki - jokaiselle.
Olet mennyt!
Muisto kallis sydäntäni lämmittää,
se on rakkautta, ja se on
sylin ikävää.
On kiitollisuutta
yhteisistä päivistämme.
Riemullinen tietoisuus
Golgatan voitosta!
Ja nöyrä pyyntö
että itse voisin elää niin,
että elämälläni
tietä myös näyttäisin
taivaalliseen kotiin.