Tanssiharrastus kiinnostaisi aloittaa tuon naisseuran saannin tiimoilta. Siksi kysynkin nyt, onko miten yleistä, että tanssi-ilta päättyy intiimiin tutustumiseen kauniimman sukupuolen kanssa ?
Kannattaako "sen" vuoksi lähteä kurssille ?
Kannattaako "sen" vuoksi lähteä kurssille ?
Vastaukset 20
Vanhimmat
...kiinni, minne on menossa tanssimaan. On ihan eri asia tuolla tavoittella astella tanssiravintolaan kuin lavalle.
Ravintoloillakin on tuossa suhteessa suuria eroja.
Kotikaupungissani oli kaksi toimivaa tanssiravintolaa silloin, kun toisen kerran erottuani ryhdyin niissä "tanssimaan".
Toisessa oli taso korkeampi, mutta yleensä joutui lähtemään yksin kotiin.
Toisessa oli rempseämpi meno jo perinteensäkin vuoksi (Kauppis).
Jos ei sieltä välttämättä halunnut yksin pois lähteä, ei koskaan tarvinnut ihmeemmin yrittää, kun jo seuraa sai.
Ensimmäiselle lavatanssikurssille sieltä myös lopulta pyydettäessä (asuntoni kautta) lähdin.
Sille tielle myös jäin. Ensin avoliittoon (kahden viikon päästä) ja sitten jatkuvaan tanssikurssikierteeseen.
Sitä kautta sitten lavoille, kun taitoa oli olevinaan riittävästi.
Siihenpä se seuran saanti sitten lähes tyrehtyikin. (Avoliitto oli jo päättynyt siinä jossakin vaiheessa.)
Toinen merkittävä muuttuja tietysti on vaatimustaso.
Jos kovin taitavia tanssijoita vain sillä silmällä katselee, saa olla melko lailla yksikseen, vaikka tanssi olisi miten mukavaa tahansa.
Tasoja on muunkinlaisia.
Ulkonäkö ratkaisee myös paljon. Jollei sille (eikä sille tanssitaidolle) pane paljoakaan painoa, on vielä kohtalaiset mahdollisuudet saada seuraa melkeinpä milloin vain myös lavoilta.
Siinäpä siis valinnan paikka.
kohdalla se on kyllä auttanut. Taitaa olla muutama kerta kun naisen on jostain muualta pokannut kuin tanssi ravintolasta tai lavoilta.
Tanssitaidon lisäksi tarvitaan tietenkin sopivaa suullista taitoakin ainakin sen verran että uskaltaa ehdottaa jotain.
pavi, noista ainakin saa, varsinkin, jos ei ole yläikärajan kanssa kranttu :)
Paremmin saat kapakoista. Jos tanssiminen naisten kanssa kiinnostaa muuten, niin sitten kannattaa mennä kurssille.
Ehdottomasti kannattaa mennä kurssille. Kun
olet oppinut tanssimaan, niin naisia
pyörii jaloissa, niin että kengännauhat katkeilee
ja rumimpia pitää hätistellä kiviä heittämällä.
Kyllä asianlaita näyttää niin olevan, että tanssitaito lisää miehen haluttavuutta naisten silmissä.
Jos olet kohtalaisen ulkonäön omaava ja opettelet tanssimaan, niin tarjouksia kyllä tulee (myös lavoilla).
iskemistä jo myös harjoitella.
Kurssin jälkeen on hyvä mennä jatkoille muistelemaan "opetettua".
Totta kai paremmalla tanssitaidolla on arvoa.
Itselläni on seuralaisten taso parantunut kummasti tanssitaidon ja varmuuden myötä.
Onhan muistettava, että fiksut, hoikat, kauniit tanssijattaret ovat myös seksuaalisia olentoja, ei ne halut mihinkään katoa, vaikka tanssitaitoa tulee heillekkin.
Heilläkin on varaa olla ronkeli ja karsia rakastajan roolista kelvottomat pois.
Mielestäni ei kannata jos saaminen on ainoa motiivi. Kyllähän lavoilta saa tai siis jotkut saavat, mutta mikään ei takaa että sinä saisit. Olisi aika ikävää opetella vuosia hyväksi tanssijaksi vaikka ei pidä tanssimisesta ja huomata sitten että edelleenkään ei saa, eikö niin? Lavoilla saavat yleisesti ottaen sellaiset miehet jotka saisivat muuallakin, ja paremmin. Tanssitaito voi auttaa, mutta on aika kivinen tie opetella hyväksi tanssijaksi jos ei välitä tanssimisesta sinänsä.
Tanssiminen on kyllä hieno harrastus jos pitää sekä tanssimisesta että naisista, joten sen puolesta ehkäpä siellä kurssilla kannattaa käydä kokeilemassa josko tanssiminen innostaa niiden naisten ohella. Flaksikin on parempi naisten parissa jos teet jotain mistä oikeasti nautit, se näkyy ulospäin.
Jo vähäinenkin tanssitaidon lisäys parantaa tanssiravintolassa saantimahdollisuuksia huomattavasti!
Tanssilavoilla pieni tanssitaidon lisäys lisää lähinnä tanssimaanpääsymahdollisuuksia. Mikä on tietysti jo ihan hyvä alku sekin. Ujommallehan tanssiminen on varsin oivallinen tekosyy päästä vastakkaisen sukupuolen kanssa keskusteluetäisyydelle (mikä taas on usemmiten edellytyksenä jatkotoimille).
Onneksi on tanssilavoja. Siellä voi olla myös "pelkästään tanssimassa". Siksipä siellä käyn useimmiten tanssimassa. Mainitsemasi ujouden voittaminen tanssiharrastuksen avulla oli ehkä suurimpia hyötyjä mitä siitä olen saanut irti, varsinkin alkuaikoina. Nyt on liikunnan ilo.
Ravintolamaailmassa taas ei voi aina olla varma joutuuko vastakkaisen sukupuolen innokkaan yrityksen kohteeksi. Onneksi miehenä en kovin usein ole joutunut ko tilanteeseen, vaikka niitäkin sattuu joskus. Vaan toisin päin näyttää olevan yritystä aivan riittävästi. Myönnetään että itsekin olen siihen syyllistynyt - joskus.
Naiset ovat tässä asiassa meitä miehiä fiksumpia. Tai onko se sitä "luonto se on joka tikapojan puuhun vetää" -roolia joka meille miehille on langennut tässä lajimme kehitykaaressa. Eli miehet vie ja naiset ovat vikisevinään.
Onhan se tietysti imartelevaa. Joku tykkää huomion kohteena olosta. Toinen taas ei. Jos se on hauskaa flirttiä, niin mikä ettei. Ei sen tarvitse mihinkään pidemmälle johtaa.
Mulle ainakin naiset tekee ehdotuksen ja minä suostun jos katson et tuossa voisi olla kehitystä
Miksi enää tässä keski-iässä moiseen leikkiin ryhtyä.
Ensinnäkin, kun kotona kaikki on kunnossa ja parisuhde toimii.
Toiseksi, kun lähes kaiken on jo ehtinyt nähdä ja kokea.
Elämässä on niin paljon kivaa muutakin tekemistä. Toista se on nuoremmilla. Vaan sanotaanhan sitä, että sen yhden "asian" ympärillä pyörii nuoren miehen elämästä huomattava osa. Ainakin nuoruudessa ja parhaat miehuusvuodet. Sanonta: "Aina kannattaa pyytää vaikka ei saisikaan", pitänee paikkansa. Niin ja ketkäs niitä naisia vikittelisi elleivät lemmenkipeät miehet. Hyvä niin.
Silti, hämmästyttävää on kuinka paljon aikaa ja tarmoa siihen itsekukin on saanut tahollaan menemään. Mitä siitä jää käteen. Onko se niin kuin minulla - tanssiliikunta, joka on jäänyt veriin.
Jos ajattelet vain "saantia" tansseissa et luultavasti saa. Vanha klisee mutta pitää paikkansa: täytyy antaa että voi saada. Tansseissa voi antaa naiselle tanssillista nautintoa, jos osaa tanssia siten että pari nauttii tanssista. Pitää tunnustella mistä toinen sattuu tykkäämään. Pahaimmillaan tanssi on jo esileikkiä, jolloin ei tarvi vonkailla ja homma toimii luontevasti. Ei tätä tietenkään kaikki tule ikinä tajuamaan mutta tiedän sen toimivan näin, kun olen sen monesti kokenut.
Kumma tyyppi , mitä hemmetin esileikkiä,, onko se niin kuin et pannaan hitaammin??
Arvasin ettei kaikki tule ymmärtämään mitä tarkoitan.....
pyöriin sen oman "jormasi" ympärillä, et voi käsittää..
Ps. tanssilattialla tanssitaan.
Se on sitä kun sinä miesoot yrität kertoa naiselle vitsiä, kyselet mitä juot ja käytkö usein täällä...
Joskus tanssittaja(mies) on niin hurmaava; tuoksuu hyvälle,on hoikka, hauska,fiksu,siis symppis sellainen että tulee ajatelleeksi tanssiessa että saisinpa edes vähän painautua häneen lähemmin..unelmia vain..ei sen enempää.
Saa pyytää ja saa jäädä ilman.