Nimimerkille

Huomio nimimerkki ”Ääni maalta”

Pyynnöstä panin 17.9. SHY:n keskustelupalstalle, seuraavan tekstin:
”Minua pyydettiin välittämään Suomi24:ssä oleva kirjoitus tänne shyroomiin joten käyhän katsomassa alla oleva ketju:
Vetoomus SHY:n pj:lle, varapj:lle.”
En siis siirtänyt alkuperäistä kirjoitusta koska silloin olisivat myöhemmin tulleet kommentit jääneet pois.

Tänään 18.9. huomasin, että kyseinen viestiketju oli poistettu Suomi24:stä! Olen todella hämmästynyt. Tekstissä ei ollut mitään kriittistä SHY:tä kohtaan. Päin vastoin, siinä kiiteltiin nykyisiä puheenjohtajia ja toivotettiin voimia, jaksamista ja rohkeutta. Vetoomuksesta jäi jopa myönteisen sovitteleva muistikuva.

Tällaiselle keskustelupalstalle on ominaista, että kirjoitellaan värikkäästikin mutta ylilyönnit ja suoranaiset solvaukset poistetaan. Sisälsikö vetoomus ylilyönnin tai henkilökohtaisen solvauksen – minun mielestäni ei. Ymmärrän, että SHY:n toimijat haluaisivat pois kaikki kriittiset kirjoitukset – aivan kuten on torjuttu kursseihin kohdistunut kritiikki. Ihmettelen kuitenkin voisivatko SHY:n puheenjohtajat, hallitus tai sisäpiiri olla niin herkkiä, että tällainenkin sovitteleva vetoomus katsottiin vaaralliseksi kritiikiksi.

Jos poiston takana oli joku SHY:n hallituksen tai sisäpiirin jäsen niin oltaisiin todella uskomattomassa tilanteessa. Jos sovitteleva vetoomuskin oli SHY:n toimijoiden kannalta ei-toivottavaa ja vaarallista jäsenaktiivisuutta niin alan ymmärtää aikaisempia mainintoja, että SHY:n omalle keskustelufoorumille ei uskalleta kirjoittaa tai edes käydä katsomassa mitä sinne on kirjoitettu. Se olisi sellaista keskustelun tukahduttamista mitä voisi odottaa vain joltain kulttiyhteisöltä.

Jos poiston vaatimus tuli SHY:n taholta niin se olisi uskomaton teko julkiselta yhteisöltä, joka nauttii valtion avustusta koulutukselleen. Demokratiaan kuuluu oikeus keskustella ja ilmaista omat mielipiteensä.

Vetoankin SHY:n puheenjohtajiin, hallitukseen ja sisäpiiriin, että asia selvitetään heti. Pikainen jäsenistön informointi estäisi asiasta tulevan TEKRYstä eron kaltaisen julkisen prosessin.

Lopuksi pyydän nimimerkkiä ”Ääni maalta” pistämään uudestaan kirjoituksensa näkyviin tai lähettämään sen allekirjoittaneelle.

Väinö Pertamo
3305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yleensä soppa vain pahenee, mitä enemmän sitä hämmentää. Eikö olisi hyvä antaa jo olla näiden jonnenjoutavien shyläisten asiat..

Äänestä

Juuri näin. Olet oikeassa kysymyksinesi. t. Markku

Äänestä

onko kriittinen keskustelu yhteisössäni mahdotonta? jopa jäsentenne positiivissävyinen arviointi pitää "puhdistaa" pois palstoilta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Ääni maalta" kirjoitti:

Huomio nimimerkki ”Ääni maalta”

Pyynnöstä panin 17.9. SHY:n keskustelupalstalle, seuraavan tekstin:
”Minua pyydettiin välittämään Suomi24:ssä oleva kirjoitus tänne shyroomiin joten käyhän katsomassa alla oleva ketju:
Vetoomus SHY:n pj:lle, varapj:lle.”
En siis siirtänyt alkuperäistä kirjoitusta koska silloin olisivat myöhemmin tulleet kommentit jääneet pois.

Tänään 18.9. huomasin, että kyseinen viestiketju oli poistettu Suomi24:stä! Olen todella hämmästynyt. Tekstissä ei ollut mitään kriittistä SHY:tä kohtaan. Päin vastoin, siinä kiiteltiin nykyisiä puheenjohtajia ja toivotettiin voimia, jaksamista ja rohkeutta. Vetoomuksesta jäi jopa myönteisen sovitteleva muistikuva.

Tällaiselle keskustelupalstalle on ominaista, että kirjoitellaan värikkäästikin mutta ylilyönnit ja suoranaiset solvaukset poistetaan. Sisälsikö vetoomus ylilyönnin tai henkilökohtaisen solvauksen – minun mielestäni ei. Ymmärrän, että SHY:n toimijat haluaisivat pois kaikki kriittiset kirjoitukset – aivan kuten on torjuttu kursseihin kohdistunut kritiikki. Ihmettelen kuitenkin voisivatko SHY:n puheenjohtajat, hallitus tai sisäpiiri olla niin herkkiä, että tällainenkin sovitteleva vetoomus katsottiin vaaralliseksi kritiikiksi.

Jos poiston takana oli joku SHY:n hallituksen tai sisäpiirin jäsen niin oltaisiin todella uskomattomassa tilanteessa. Jos sovitteleva vetoomuskin oli SHY:n toimijoiden kannalta ei-toivottavaa ja vaarallista jäsenaktiivisuutta niin alan ymmärtää aikaisempia mainintoja, että SHY:n omalle keskustelufoorumille ei uskalleta kirjoittaa tai edes käydä katsomassa mitä sinne on kirjoitettu. Se olisi sellaista keskustelun tukahduttamista mitä voisi odottaa vain joltain kulttiyhteisöltä.

Jos poiston vaatimus tuli SHY:n taholta niin se olisi uskomaton teko julkiselta yhteisöltä, joka nauttii valtion avustusta koulutukselleen. Demokratiaan kuuluu oikeus keskustella ja ilmaista omat mielipiteensä.

Vetoankin SHY:n puheenjohtajiin, hallitukseen ja sisäpiiriin, että asia selvitetään heti. Pikainen jäsenistön informointi estäisi asiasta tulevan TEKRYstä eron kaltaisen julkisen prosessin.

Lopuksi pyydän nimimerkkiä ”Ääni maalta” pistämään uudestaan kirjoituksensa näkyviin tai lähettämään sen allekirjoittaneelle.

Väinö Pertamo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu