KOska täällä on siirrtytty keskustelemaan pääosin raha-asioista ajattelin tässä avata keskustelun siitä yh,n arjesta.Sanallakaan puhumatta raha-asioista
Miten se sujuu muissa perheissä.
Meillä aamu alkaa 7 aikan kun herätän lapsukaiset koulutielle.
Esikoinen menee vähän kauemaksi kouluun ja näin kesäaikaan kulkee matkat pyörällä hän lähtee 7.30
sitä ennen hän syö aamiaiseksi jotain leipää ja jugurttia kuten sisaruksensakin, he käyvät lähikoulua 400m päässä kodistamme.
Minä alan "työt" 9 aikaan. Työpaikalla saan 6 kertaa hyvät huomenet kun astun sisään.
Hymyä siitä että jälleen tulin paikalle.
Nyt on kevät joten asiakaskäyntejä on tosi vähän ja olenkin tutustunut enempi sinne takahuoneasioihin kun aikaa on.
Osaan jo ottaa tavaran vastaan hinnoitella sen ja laittaa esille. Osaan myös somistaa ja hahmotella tuotteiden paikat mahdollisimman myyvästi.
Asiakkaat ovat kaikki ihania ihmisä joiden parissa on aivan mahtavaa tehdä töitä.
Ja se lähin työkaveri (pomo) todella arvostaa työpanostani.
Jos "pomo" sattuu olemaan poissa kun on ruokaaikani vinkkaan "pojille" että nyt meen syömään, he pitävät silmällä osastoani.
Työpäiväni loppuu klo 15. Kotiin kaupan kautta jos ei satu olemaan palavereja jossain .
Ruokaa en voi kotiin varastoida kun murkkuikäinen poika syö vaikka viikon ruuat päivässä jos on kaapissa..
Lähikaupassani on niin mukava henkilökunta että siellä on ilo käydä. osaavat suositella ruokavaihtoehtojakin. Joskus saan iloisesti vinkattuna kysymättä... "Tänään syödään jauhelihakastiketta ja spakettia"
Kotona odottaa yleensä lapset ja heidän kaverinsa. Yhtenä päivänä vastassa oli 8 lasta ja kun väsyneenä tein inventaariota lapsista.. lasten kavereita nauratti kun sotkin omat ja kaverit(tahallani)lasten kavereita nauratti kun ne tosissaan koittivat selittää olevansa vieraita. Lasten kaverit tietävät että meidän ovemme on aina auki heille. Ruokapöytäänkin pääsevät jos nälkä yllättää.
Hyvin usein meillä myös yöpyy lasten kavereita. Kuten nytkin.
Ilta on meillä aina hässäkkää. ovi käy ja käy joku tulee joku menee ja joku muuten vaan ramppaa edestakaisin.
Siinä pesen pyykkiä ja sen sellaista. Uskomatonta miten paljon pyykkiä tulee kolmelta "isolta" lapselta. Lapseni kotiutuvat kouluaikaan aina klo19 sitten jutellaan päivän tapahtumat ja suunitelaan huominen. kenellä mitä ja mihin aikaan. vai onko jotain yhteistä.
Viimeaikoina minua on vaivannut joku unohtelu tauti ja olen missannut monta tärkeää juttua.
Lapseni ovat jo siinä iässä että heistä on apua talouden pidossa. Tyttäret järjestää kotia ja jopa auttavat pyykin kanssa. Olen heille opettanut lähes kaiken kodinhoidosta ja ruuanlaitosta.Poika samoin. on vain vähän laiska väliin. Uskonkin jo nyt että heistä kaikista tullenee ihan omillaan toimeentulevia kun itsenäistyvät. Eikä se itsenäistyminen kyllä pelotakaan.
Nyt kun tenavat on isompia en saa heitä enää nukkumaan klo 21 kuin ennen. Nyt minulla ei sitten ole omaa aikaa milloinkaan kun lapset ovat kotona. En saa rauhassa paneutua lukemaan kun minulla ei ole omaa huonetta. Nukun tyttärien kanssa samassa huoneessa.
Sitä minä kaipaan tässä arjessa, hetkeä ettei kukaan huutele äiti äiti.. missä ja mitä...
Nukkumaan menen 22-23 aikaan arkipäivänä. viikonloppuna leikin tämän tietokoneen kanssa yömyöhään. Kirjoitan sähköposteja ystäville, joiden kanssa kerkeän vain olla yhteydessä netin välityksellä, etsin jotain netistä tai katselen mollin sivujen työpaikkoja osastoa..ja koulutuksia. Mutta harvoin siellä on mitään mihin hakemus kannattaa lähettää. Nykyään pitääkin olla nuori korkeasti koulutettu ja omata ainakin 10 vuoden työkokemus alalta. Niin ja mies.
Ja yksinhuoltaja ei missään nimessä saa olla.
Sain olla vuoden töissä yhdistelmä tuella ehkäpä juuri siitä syystä että paikan johtaja oli itsekin ollut yksin lasten kanssa pitkään.
Arki on nyt jo rauhallista koska lapset on kasvaneet ja järkeäkin jo vähän heille on tullut.
Viikonloput sitten ollaan perheenä tai yksi lapsista matkustaa mummolaan. osa on kavereillaan ja osa kotona.
Minulla on harvoin vapaaviikonloppua koska exä tapaa lapsia vain joka toinen kuukausi, kesällä muutaman päivän.
Joskus sisareni ottaa lapset että saan edes yhden illan olla yksin.
Mutta kaikkinensa arki sujuu suht mallikkaasti tosin joskus kertyneet palaverit ja sen sellaiset kiristää tahdin liian kiireeksi. Esikoisella on lisäksi kerran viikossa psykoterapiaa joissa joka toinen viikko olen minäkin mukana. JOskus mennään koko perhe. Sukulaiseni asuvat aika lähellä joten heitäkin tapaamme ainakin kerran viikkoon. vanhempiani ja siskoani. Niin ja serkkuani unohtamatta. Tukiverkosto löytyy läheltä.
Että näin meillä kuin muilla? Iloja ja suruja? Elämän tilkkutäkkiin mahtuu niitä molempia.
(Ps.. eihän puhuta rahasta)
Miten se sujuu muissa perheissä.
Meillä aamu alkaa 7 aikan kun herätän lapsukaiset koulutielle.
Esikoinen menee vähän kauemaksi kouluun ja näin kesäaikaan kulkee matkat pyörällä hän lähtee 7.30
sitä ennen hän syö aamiaiseksi jotain leipää ja jugurttia kuten sisaruksensakin, he käyvät lähikoulua 400m päässä kodistamme.
Minä alan "työt" 9 aikaan. Työpaikalla saan 6 kertaa hyvät huomenet kun astun sisään.
Hymyä siitä että jälleen tulin paikalle.
Nyt on kevät joten asiakaskäyntejä on tosi vähän ja olenkin tutustunut enempi sinne takahuoneasioihin kun aikaa on.
Osaan jo ottaa tavaran vastaan hinnoitella sen ja laittaa esille. Osaan myös somistaa ja hahmotella tuotteiden paikat mahdollisimman myyvästi.
Asiakkaat ovat kaikki ihania ihmisä joiden parissa on aivan mahtavaa tehdä töitä.
Ja se lähin työkaveri (pomo) todella arvostaa työpanostani.
Jos "pomo" sattuu olemaan poissa kun on ruokaaikani vinkkaan "pojille" että nyt meen syömään, he pitävät silmällä osastoani.
Työpäiväni loppuu klo 15. Kotiin kaupan kautta jos ei satu olemaan palavereja jossain .
Ruokaa en voi kotiin varastoida kun murkkuikäinen poika syö vaikka viikon ruuat päivässä jos on kaapissa..
Lähikaupassani on niin mukava henkilökunta että siellä on ilo käydä. osaavat suositella ruokavaihtoehtojakin. Joskus saan iloisesti vinkattuna kysymättä... "Tänään syödään jauhelihakastiketta ja spakettia"
Kotona odottaa yleensä lapset ja heidän kaverinsa. Yhtenä päivänä vastassa oli 8 lasta ja kun väsyneenä tein inventaariota lapsista.. lasten kavereita nauratti kun sotkin omat ja kaverit(tahallani)lasten kavereita nauratti kun ne tosissaan koittivat selittää olevansa vieraita. Lasten kaverit tietävät että meidän ovemme on aina auki heille. Ruokapöytäänkin pääsevät jos nälkä yllättää.
Hyvin usein meillä myös yöpyy lasten kavereita. Kuten nytkin.
Ilta on meillä aina hässäkkää. ovi käy ja käy joku tulee joku menee ja joku muuten vaan ramppaa edestakaisin.
Siinä pesen pyykkiä ja sen sellaista. Uskomatonta miten paljon pyykkiä tulee kolmelta "isolta" lapselta. Lapseni kotiutuvat kouluaikaan aina klo19 sitten jutellaan päivän tapahtumat ja suunitelaan huominen. kenellä mitä ja mihin aikaan. vai onko jotain yhteistä.
Viimeaikoina minua on vaivannut joku unohtelu tauti ja olen missannut monta tärkeää juttua.
Lapseni ovat jo siinä iässä että heistä on apua talouden pidossa. Tyttäret järjestää kotia ja jopa auttavat pyykin kanssa. Olen heille opettanut lähes kaiken kodinhoidosta ja ruuanlaitosta.Poika samoin. on vain vähän laiska väliin. Uskonkin jo nyt että heistä kaikista tullenee ihan omillaan toimeentulevia kun itsenäistyvät. Eikä se itsenäistyminen kyllä pelotakaan.
Nyt kun tenavat on isompia en saa heitä enää nukkumaan klo 21 kuin ennen. Nyt minulla ei sitten ole omaa aikaa milloinkaan kun lapset ovat kotona. En saa rauhassa paneutua lukemaan kun minulla ei ole omaa huonetta. Nukun tyttärien kanssa samassa huoneessa.
Sitä minä kaipaan tässä arjessa, hetkeä ettei kukaan huutele äiti äiti.. missä ja mitä...
Nukkumaan menen 22-23 aikaan arkipäivänä. viikonloppuna leikin tämän tietokoneen kanssa yömyöhään. Kirjoitan sähköposteja ystäville, joiden kanssa kerkeän vain olla yhteydessä netin välityksellä, etsin jotain netistä tai katselen mollin sivujen työpaikkoja osastoa..ja koulutuksia. Mutta harvoin siellä on mitään mihin hakemus kannattaa lähettää. Nykyään pitääkin olla nuori korkeasti koulutettu ja omata ainakin 10 vuoden työkokemus alalta. Niin ja mies.
Ja yksinhuoltaja ei missään nimessä saa olla.
Sain olla vuoden töissä yhdistelmä tuella ehkäpä juuri siitä syystä että paikan johtaja oli itsekin ollut yksin lasten kanssa pitkään.
Arki on nyt jo rauhallista koska lapset on kasvaneet ja järkeäkin jo vähän heille on tullut.
Viikonloput sitten ollaan perheenä tai yksi lapsista matkustaa mummolaan. osa on kavereillaan ja osa kotona.
Minulla on harvoin vapaaviikonloppua koska exä tapaa lapsia vain joka toinen kuukausi, kesällä muutaman päivän.
Joskus sisareni ottaa lapset että saan edes yhden illan olla yksin.
Mutta kaikkinensa arki sujuu suht mallikkaasti tosin joskus kertyneet palaverit ja sen sellaiset kiristää tahdin liian kiireeksi. Esikoisella on lisäksi kerran viikossa psykoterapiaa joissa joka toinen viikko olen minäkin mukana. JOskus mennään koko perhe. Sukulaiseni asuvat aika lähellä joten heitäkin tapaamme ainakin kerran viikkoon. vanhempiani ja siskoani. Niin ja serkkuani unohtamatta. Tukiverkosto löytyy läheltä.
Että näin meillä kuin muilla? Iloja ja suruja? Elämän tilkkutäkkiin mahtuu niitä molempia.
(Ps.. eihän puhuta rahasta)
Vastaukset 28
Vanhimmat
Poika 5:nnellä luokalla, tytär muuttanut jo pois kotoa. Aamulla kello soittaa sen mukaan, moneltako pojan koulu alkaa (vaihtelee 8 ja 10 välillä). Laitan kahvin tippumaan ja lähden koiran kanssa ulos. Sen jälkeen kannan aamiaisen sekä pojalle että itselleni sänkyyn. Poika jatkaa aamiaisen jälkeen nukkumista, minä katselen aamu-tv:tä. Sitten suihkuun, poika kouluun ja minä töihin.
Viihdyn erinomaisesti työssäni it-alalla ja varsin usein innostun työstäni niin, että työpäivä venähtää. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä pojan isä käy lähes päivittän poikaansa tapaamassa. Hän pääsee töistä aikaisin, joten yksinoloaikaa ei pojalle iltapäivisin kovinkaan paljoa tule. Usein pojalla on joku kaveri meillä koulun jälkeen. Sisareni asuu samassa taloyhtiössä ja poika saattaa myös viettää iltapäiviään serkkujensa luona.
Töistä tulen kaupan kautta kotiin. Ruuanlaitto on rakkain harrastukseni ja niinpä käytän paljon aikaa ruuanlaittoon. Joskus exä syö meillä, joskus lähtee kotiin kun minä tulen töistä. Ruokapöydässä jutellaan pojan kanssa päivän kuulumiset. Ruuan jälkeen tarkistan pojan koulutehtävät, autan tarvittaessa. Sitten tiskit koneeseen, koira ulos. Loppuilta menee kirjan, tietokoneen tai telkkarin parissa.
Lauantai on kaupassakäynti- ja siivouspäivä. Syömme pääasiassa aasialaista ruokaa, joten lauantait menevät yleensä etnisten kauppojen kierroksella, hallissa ja torilla. Pesukone pyörii lauantaisin koko päivän, sillä arkisin en juuri pyykkiä ehdi/jaksa/viitsi pestä.
Sunnuntaisin käy tytär kämppäkaverinsa kanssa meillä syömässä ja silloin kokkaan jotain kunnon "kurmeeta". Muuten sunnuntai menee laiskotellessa, ulkoillessa ja/tai kyläillessä.
Myös meillä poika syö kaiken, mitä "kiinni saa". Mutta ei se mitään, kannan ruokaa lisää..kasvava poika tarvitsee energiaa. Makeita ruokia tai välipaloja meillä ei juurikaan harrasteta.
Elämä on aika mukavaa ja helppoa nyt, kun lapset ovat jo isoja. Tytön murrosikä meni ilman erityisiä ongelmia, toivottavasti menee pojankin murkkuikä.
meni samaan tapaan kuin edellisten kirjoittajien. Itse lähdin töihin klo 7, soitin töistä kotiin, merkki oli kolme signaalia että poika heräsi kouluun. Sitä ennen oli aamiainen valmiina keittiössä, keksin aina jotain hassua aamiaispöytään (vaikkapa kananmuna nauravine naamoineen tai kirjoitin jonkun hauskan viestin).
Töitten jälkeen tulin laittamaan pojalle ruokaa ja lähdin itse toiseen työpaikkaan siivoamaan, tietenkin pelkästä työnilosta eikä rahapulan takia:-)
Kun tulin sitten kotiin, oli poika jo nukkumassa. Sitä samaa rataa jatkettiin arkipäivästä toiseen.
Pojan isä asui parin sadan metrin päässä meistä, tarkoitus oli että poika saisi olla hänen luonaan joka toinen viikonloppu tai niin usein kuin poika haluaa tai isälle sopii.
Sitten osoittautui että poika sai näitten viikonloppujen aikana olla yksin, ehkä vaan joku vuokravideo seuranaan. Isä itse lähti tansseihin ja yöpyi eri naistuttavien luona, tietysti kovien varoitusten kera että äidille ei saa kertoa mitään. Mutta ennemmin tai myöhemmin valheesta jää kiinni.
Kesälomareissuille poika ei tietenkään kelvannut mukaan. "Ymmärräthän sinä että jos satun tapaamaan jonkun naisen, niin..." Aivan kuin se olisi este kanssakäymiseen oman lapsen kanssa!
Sanoinkin hänelle että onhan minunkin selvitettävä miesjuttuni vaikka poika onkin aina mukanani.
Kun hän sitten löysi uuden avovaimon niin poika ei enää sopinut mukaan kuvioihin ollenkaan.
Hän ei koskaan ottanut yhteyttä ja ehdottanut että he miehet tekisivät jotakin kivaa yhdessä. Poika yritti 15 vuoden ajan ehdottaa tapaamisia, huonoin tuloksin. Sitten hän luovutti.
En voi käsittää miehiä jotka eivät halua tavata lapsiaan. Useimmitenhan saa lukea tarinoita kauheista riidoista kuinka lapsia saa tavata tai ei.
Nyt on poika aikamies, mies josta isänsä saisi olla ylpeä. Ja niin hän onkin kun näkee että pojasta on tullut "jotakin", on soitellut ja ihmetellyt miksi poika ei enää hänelle soittele. Poika oli vastannut että soittele nyt sinä 15 vuotta alkajaisiksi niin voin tarjoilla sinulle "ei nyt sovi".
Joillakin miehillä on niin helkatin kiire etsimään uutta seksipartneria että kaikki huolenpito ja vastuu omista lapsistaankin saattaa unohtua.
..exälle oma poika on ollut aina tärkeämpi kuin seksi. Kyllä tämä meidän vastuun jakaminen on exän uusia kumppaneita ihmetyttänyt ja toisia jopa ärsyttänyt. Mutta meillä molemmilla on se periaate, että jos uusi kumppani ei lasta tai tätä meidän vastuun jakamista hyväksy, niin uusi kumppani saa mennä. Nykyisin exällä on oikein mukava kumppani, joka on hyväksynyt tilanteen sen jälkeen, kun exä työnsi minut ja uuden kumppaninsa kaksisteen tanssiravintolaan. Siellä kun juteltiin ja pidettiin yhdessä hauskaa, tämä nainen tajusi, että en ole uhka heidän parisuhteelleen vaan ainoastaan hänen kumppaninsa lapsen äiti. Mulle itselleni oli myös hyvä oppia tuntemaan hänet, sillä viettäähän poika aina välillä myös hänen luonaan aikaa.
Meidän keittiön seinässä luki vielä hetken aikaa sitten tällainen lappu:
Näistä asioista minä iloitsen:
1. Käydä yksin kaupassa
2. Juoda aamukahvi rauhassa
3. Käydä yksin saunassa
4. Lukea kirjaa rauhassa
5. Nukkua aamulla pitkään
Siis vähään olin tyytyväinen =) Arjen pyörittäminen on välistä pienen lapsen kanssa haastavaa. Aamulla herätys seitsemältä, juon kupin kahvia, puen pojan (pinen riitelyn saattelemana) vien hoitoon ja itse kouluun. Neljältä sitten hakemaan poikaa ja kotia kohti, usein käymme syömässä vanhempieni luona lämpimän ruuan, mutta kotona kokkaan jotain helppoa. Kaupassa en käy päivittäin. Illat menee sitten yhdessä jotain touhuten, koulutehtäviä tehdessä ja lukiessa. Joka toinen ilta käymme saunassa ja nukkumaan poika laittaa yhdeksän aikoihin, sen jälkeen saatan katosa televisiota hetken. Siinä on kaikki arkiasiat hoidettava samalla, kuten pyykkääminen, imurointi ja eläinten hoitaminen.
Viikonloppuisin me vietämme aikaa mummolassa, poika leikkii ja minä surffailen netissä =)
Arki on kyllä välistä erittäin kuluttavaa, kun tuntuu että kädet eivät riitä. Nyt muutamme avomieheni kanssa yhteen ja minä saan aloittaa jonkun harrastuksen, en edes malttaisi odottaa! Kerran viikossa minä pääsen johonkin aivaan omaan juttuun, saan omaa aikaa itselleni, se tuntuu uskomattomalta! Lisäksi ystäväni riensivät apuun ja tässä taannoin olin erossa pojastani kolme päivää, tuntui hurjan pitkältä ajalta, lisäksi lähdin vielä Helsinkiin noiksi päiviksi, neljään vuoteen en ole käynyt missään =)
Yksin sitä on koko ajan yksin, ja vastuussa pienestä ihmisestä. Poikani on vasta kolmivuotias joten tarvitsee minua todella paljon ja koko ajan, leikkimisiin yms. joten omaa aikaa ei juurikaan ole. Arki kuitenkin pyörii, asioihin ja rutiineihin tottuu, eikä tätä kaikkea koe sillä tavalla kuin joku ulkopuolinen voisi ajatella.
Naurahdan aina kun ihmiset kysyvät että "eikö sulla ole aika rankkaa", vastaan heille että en minä tiedä onko tämä rankkaa, tämähän on minun elämä! Niin, se on sitä 24h/vrk ei siinä ehdi ajatella onko tämä helppoa vai rankkaa, sitä vain tekee sen mitä pitää =)
Niinhän se on, että sitä tekee mitä pitää. Elämä on täynnä yllätyksiä...hyviä ja huonoja. On aikoja, jolloin on vaikeaa ja aikoja, jolloin on helppoa. Pitäisikö ihmisen elämän muuta ollakaan? Vaikeudet opettavat iloitsemaan pienistä asioista. Isoa onnenpotkua voi joutua odottamaan koko elämänsä, mutta lukuisista pienistä onnenhetkistä kasvaa usein paljon suurempi ilo.
asioista. Monestako listaamastasi asiasta voisit iloita, mikäli yrittäjiä ei olisi? Ihan oikeesti? Meitä kun ei kuulemma täällä tarvita ollenkaan. Turhaa asennevammasta sakkia. Miten onkaan?
Yrittäminen riippuu niin paljon yrittäjästä. Rehellisiä, kunnollisia pienyrittäjiä tarvitaan, mutta sellaisia yrittäjiä, jotka panevat oman etunsa ja ahneutensa kaiken muun edelle, ei juuri tarvita. Eivät ne tuota mitään ja useasti uhkailevat muuttaa pois, kun täällä on liian kallista.
Suuret varustamot saivat työväkensä tyytymään kohtuullisiin palkankorotuksiin ja palkkatalkoisiin, jotta laivoja ei tarvitsisi ulosliputtaa. Lisäksi valtio antoi niille omat tukiaisensa. Ja mitä tekivätkään nämä omistajat? Maksoivat itselleen ennennäkemättömän suuret osingot, kun oli rahaa, millä mällätä. Ja osinkotulosta meillä maksetaan todella vähän veroja.
Ei varmasti kukaan ole sitä mieltä ettei yrittäjiä tarvita, kyse taitaa olla sinusta henkilökohtaisesti. Sinusta saa sellaisen kuvan että olet ahdasmielinen ja tiukkapipoinen hirvitys joka kohtelee työntekijöitään karmealla tavalla. Ei sellaisesta yrittäjästä kukaan pidä.
Jos asennevammoista aloitat puhumaan, katso ensin itse peiliin, sieltä sitä asennevammaa tuntuu löytyvän enemmän kuin kymmenellä keskivertoihmisellä yhteensä.
Mutta on myös yrittäjiä, jotka eivät ole kadottaneet inhimillisyyttään. *nimimerkillä yrittäjän tytär ja yrittäjän sisar*
kutsuu itseään äidiksi! Tuntematonta solvaavat ja haukkuvat. Lasten ei ole hyvä tollasen kans. Se on varma! Sähän tuomitset jo ennen ku edes tunnet! SUVAITSEVAISUUTTA VAI????
Voi lapsiraukat, joilla ei mahdollisuutta normaaliin kotielämään. Tällanen nimittäin EI VOI OLLA heijastumatta lapseen! Mitä tulevaisuus onkaan sellaisella lapsella. Ihan puistattaa...
tarkoittikin, että yrittäjät on TÄÄLLÄ leimattu turhiksi ja asennevammaisiksi. Että silleen. Sisälukutaito heikko?
Eipä se sullakaan kovin vahvoilla kantimilla taida olla?
Ei täällä kaikkia yrittäjiä ole leimattu turhiksi, tämä rva yrittäjä on omalla asenteellaan saanut ihmiset häntä,nimenomaan häntä,vastaan.Inhimillinen ja ystävällinen saa yrittäjäkin olla, se ei varmaan ole tuloksesta pois?
äsken kaikki hänen viestinsä. KAIKKI. Se oli helppoa, kun hän kaytti samaa nikiä koko ajan(toisin kuin eräät).
Itse leimasitte hänet. Oletpa ymmärtämätön.
Mistä TIEDÄT, ettei hän ole ystävällinen? Tunnetko hänet? Vastaa sitten molempii kysymyksiin, äläkä jonnekin rivien väliin...kuten tapanasi on.
Vai oliko se kaikkein pahinta, että tajusit, ettet tule päivääkään toimeen ilman yrittäjiä? Että he ovat maailman tärkein joukko? Veturi.
sitten opit tyttäreen ja sisareen vaikuttaneen, jos inhimillisiä ovat!
Kai sitten on päässä vikaa mutta en yhtään ymmärtänyt miten yrittäminen liittyi minun listaamiini aisioihin?
voisit nauttia, ilman yrittäjiä? Siitä alunperin oli kyse, koska täällä joku pallopää oli sitä mieltä, että me pärjätään vallan mainiosti ilman...viisivuotiaan puhetta, sanoisin.
Idealamppu syttyi, olikohan kyse nyt siitä, että sinä yrittäjänä maksat minun elämiseni ja olemiseni?
Mikä ihmeen häpeä enää nykyaikana on nostaa opintotukea? Jokainen opiskelija on oikeutettu opintotukeen jos vanhempien tulot ovat tarpeeksi pienet, miksi siis parjata yh-opiskelijaa, samalla tavallahan sitä sinun rahaasi kuluttavat myös lapsettomat opiskelijat? Samalla tavoin lapsilisää maksetaan Kaikille alle 17-vuotiaille lapsille, katsomatta sitä onko yksinhuoltajan lapsi vai ei. Enhän minä sen enempää sinun veromarkkojasi ole kuluttanut kuin kukaan muukaan "normaali kansalainen". Ja jos asut kaupungissani, voin kertoa, että toimeentulotukeen olen oikeutettu nyt ensimmäistä kertaa, ja tämän oikeuteni aion takuulla käyttää hyväkseni! Se on minun oikeuteni, samalla tavalla kuin oikeuteni on poimia metsästä marjoja, joten ei siitä viitsittäisi nyt alkaa inttämään.
Onneksi minä edelleen saan iloita listaamistani asioista, olit sinä mitä mieltä tahansa =) Ja kiitoksia vain, minäkin kyllä maksan vielä yhteiskunnalle takaisin sen minkä olen siltä vienyt. Kahta tutkintoa opiskelen samaan aikaan (ammatti lukio) ja varmasti vielä teen ainakin sen 40 vuotta työtä, joten uskon että veromarkoissa tulee takaisin ne sinultakin saamani rahat =)
ole yrittäjä, mutta alkeellisenkin järjen LUULISI käsittävän, että ILMAN HEITÄ ei maailma pyöri! Et myöntänyt sinäkään sitä! Ja näin todella ON. Sieltä ne rahat tulee. Työpaikoista. Häpeän hirveesti teidän kaikkien puolesta. Miksi helkutissa heti puolustuskannalle ja kertomaan OMISTA asioista? Eikö täällä kellään ole globaalia käsitystä mistään? Korkeakoulututkintoo löytyy vähän joka taskusta(?), mutta järkee ei ala-asteella olevan vertaa.
Jossakin joku esitti sattuvan kysymyksen, olikohan se nyt näin: kauanko tulee maailma ilman yrittäjiä toimeen ja kauanko ilman yksinhuoltajaa? Pistä tutkintos koville ja vastaa!
Lastenkodit täyttyisivät hylätyistä lapsista.
MOnet erot tulevat siksi että toinen puoliso hylkää lapsensä.
Ja yksin heidän kanssaan jäänyt puoliso on yh... siitä ei päästä yli eikä ympäri.
Eiköhän meitä ihmisä tarvita kaikkia.
vierestä! Siis, kumpi maailma menee eteenpäin kauemmin? Yrittäjätön, vai yksinhuoltajaton? Kumpi on yhteiskunnalle VÄLTTÄMÄTÖN? Vaikeekin kysymys?
Ja sitä paitsi,ne yrittäjät kyllä rakentaa lastenkoteja lisää, jollei naiset älyä lakata puskemasta kakaroita maailmaan epäsopivien miesten kanssa...
tutkintoa.;-)
ilmam yksinhuoltajia tällä yhteiskunnalla menis varmasti hyvin. Mutta valitettavasti sellaista idealistista maailmaa ei voi olla.
vielä mahdollisuuksia, sillä asioiden tilan myöntäminen on ensi askel parempaan. Mutta huonoa tässä asiassa onkin se, että olit ainoa...
Niin on toivoa kun myönnän että olen rasite, mutta itse kannan ristini ja töitä minä tässä alan myös tekemään, oli lapsia tai ei =)
En kyllä ymmärrä sitä miten olisin yhteiskunnalle suurempi rasite kuin jos olisin avioliitossa kun kuitenkin olisin oikeutettu samoihin tukiin *miettii*
Tosin minun yksinhuoltajuushan päättyy nyt kun muutamme virallisesti yhteen mieheni kanssa, että kai minä sitten olen parempi ihminen joidenkin mielestä vaikka samat rahat saan =)
ei kyllä saa samoja tukia kuin yh:na. Jos näin kohdallasi on, olet käyttänyt tukia väärin!
Avo-ja aviopuolisojen tulot lasketaan aina yhteen määritettäessä esim. asumistukea, joka on tarveharkintainen.
Työssä olevat parit eivät juurikaan saa asumistukea, johtuen siitä, että bruttotulot otetaan huomioon. Täytyy ainakin olla monta lasta tai asumiskulut ylärajalla!
On aivan sama, jos kerran haluaa elää yhteiskunnan siivellä onko perheellinen vai yh. Mielestäni yhtä väärin, jos muitakin mahdollisuuksia olisi.
Olisi vain kiva kuulla, mitkä ovat niitä syitä, miksi joku/jotkut jäävät vapaaehtoisesti tähän loukkuun? Varsinkin, jos se ei kerran ole kivaa.
En lisäksi voi ymmärtää, millä matematiikalla saat SAMAT RAHAT kuin yh:na? Ei kai miehesi tuloton voi olla?
on pakko kirjottaa tätä paskaa tänne sivutolkulla! Minkälainen mahtaa sen oikee elämä olla?
Yksin ja rahaton. kukaan ei päin katso, ettei itsekkyys ja kateus tartu. Veikkaan.
on aika jännää... jos tahdot kuulla enemän laita mailiosoitteesi niin kirjoitan sinulle elämästäni.
täältä et saa kuin pienen kuvan mitä elämä todella on.
joku kertoo arki asioista. minulla on pienemmät lapset, vasta 10v ja 3v mutta rumpa se on meilläkin. tytär menee jo 8.ksi kouluun, sitä ennen käytän koiran ulkona. kun tyttö menee oottaa koulutaksia, oottelen kun termiitti nousee, hänet vien 9.n aikaan tarhaan. meen töihin 10.00-pois 18.30 jonka jälkeen haen pojan ja tytön tarhasta kyytiin ja kaupan kautta kotia, aina sama ongelma kaupassa "mitä teen tänään ruokaa?", kun sieltä on päästy kaiken huudon jälkeen kotia, onkin koira vastassa jalat ristissä ja eiku ulos satoi tai paistoi. sitten onkin ruuan teko edessä, kun on syöty onkin jo iltapesujen aika ja nukkumaan (lapset), miunhan on viel käytettävä koira iltapissil jne. joten arki menee samantahtiin joka päivä. joskus siihen kaipaisi jotain piristystä mutta muutimme vasta ja en tunne täältä ketään. mutta aurinkoista kesää kaikille!!!!!