työttömille toimintaa

mielestäni työttömien pitäisi tehdä jotai työtä korvaustensa eteen, ei ole reilua että toiset raatavat paperitehtailla ja toiset löhöilevät kotona ja nostavat sosiaaliturvaa. keppi ja pussi käteen ja vaikka roskia poimimaan! siinä samalla voisi saada päivässä useita tyhjiä pulloja kauppaan vietäväksi. Saisi reipasta ulkoliikuntaakin samalla niin ei sitten olisi niin väsynyt ja laiska. Kyllä reipas työtä tekee!
8898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Et sie tiijä jot terve ruumis ei työtä kaipaa ja sairaan ei saa tehä mittää ?

Nykyää ei töitä tee ko hevoset ja nekkii kääntäät sille selkäsä !

Äänestä
  • hah hah. vuoden vitsi. tai no onhan se rankkaa istuu kaikkine paskamahoineen valvomos ja syödä pullaa päivät pitkät.

    Äänestä

Minä ainakin teen ajatustyötä päivät pitkät. Voin vaikka löhöillä, jos niikseen tulee. Ei kuitenkaan huvita. Minut on lapsena opetettu olemaan päivät ylhäällä ja yöt voin olla sängyssä vaikka "löhöämässä." Sängyssä ei saa pomppia, sanoi äiti. Vaimo on joskus toista mieltä.

Ajattelua suosittelen sinullekin.

Työttömyyskorvaukset olen hankkinut työssäolon aikana maksamillani veroilla, joten voin nostaa niitä aivan puhtaalla omallatunnolla, niin paljon kuin haluan ja niin kauan kuin haluan.

Tyhjät pullot jätän sinulle. Itse en niitä tyhjennäkään. Katsopas sinne kaappiin. Siellä niitä taitaa olla ennestäänkin. Sisältö tuntuu olevan vatsassa ja vaikutus päässä. Tai päinvastoin.
Roskasi voit siivota itsekin. Minä en roskaa, joten en ole velvoitettu siivoamaankaan.

Kävin tänään useissa työpaikoissa, enkä tavannut kuin kaksi reipasta ihmistä. Olivat torilla puolukoita myymässä.

Äänestä

Ne jotka raatavat paperitehtaalla, saavat PALKKAA. Työtön ei saa kuin mitätöntä korvausta, joka riittää hädin tuskin ruokaan.

Jos joku oikeasti haluaa olla työtön, ilman rahaa ja omaisuutta, ilman tulevaisuutta ja jatkuvan halveksinnan kohteena, se hänelle suotakoon.

Toivon täydestä sydämestäni, että joudut itse työttömäksi. Voit sitten kävellä lumipyryssä/vesisateessa kirjastoon, varata ajan tietokoneelle ja lukea viestisi uudestaan.


ps.
Kuten joku edellä totesi, roskien ja pullojen kerääminen kuuluu niille, jotka itse roskaavat.

Äänestä
  • itse olen kotiäitinä ja kihlattuni tehtaalla, MINULLA on lapset hoidettavana!

    Äänestä

  • morsmaikko83 kirjoitti:

    itse olen kotiäitinä ja kihlattuni tehtaalla, MINULLA on lapset hoidettavana!

    Aloitit itse tämän viestiketjun provosoimalla.

    Miksi haluat toisia syyllistää, jos sinulla menee hyvin? Ehkä siksi.

    Vai olisiko niin ,ettet sittenkään ole itse tyytyväinen siihen olotilaan joka sinulla nyt on. Kadehdit työttömiä, vai?

    Tarvitaan vain yksi harppaus, että sinullakin on löysät housuissa.

    Ei tarvita kovin paljon viisautta tuollaisen retoriikan keksimiseksi.

    Äänestä

  • morsmaikko83 kirjoitti:

    itse olen kotiäitinä ja kihlattuni tehtaalla, MINULLA on lapset hoidettavana!

    sitte urputat jos et ite ole töissä!!! hyvä se on kehuskella ku äijä on tehtaalla! mut kun miehen tilalla on viisi lasta, niin silti mennään töihin!!! tollaset laiskat akat pitäs passittaa kasvatus laitokseen! et turhaan kuule lapsella puolustelet ittees, ja kuten sanoit ttyöttömien pitäs roskia mennä kerämään, joten alahan mennä jo.

    Äänestä

Povaatko itelles tulevaa työpaikkaa:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


morsmaikko83 kirjoitti:

mielestäni työttömien pitäisi tehdä jotai työtä korvaustensa eteen, ei ole reilua että toiset raatavat paperitehtailla ja toiset löhöilevät kotona ja nostavat sosiaaliturvaa. keppi ja pussi käteen ja vaikka roskia poimimaan! siinä samalla voisi saada päivässä useita tyhjiä pulloja kauppaan vietäväksi. Saisi reipasta ulkoliikuntaakin samalla niin ei sitten olisi niin väsynyt ja laiska. Kyllä reipas työtä tekee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu