Rikkonaiset yöt ovat tulleet takaisin
heräilen yöllä ja ajattelen Sinua
ja kysymystä johon en koskaan saanut vastausta.
Ehkä minut on tarkoitettu kulkemaan yksin
olen jo saanut sen määrän rakkautta
mikä minulle on tässä elämässä tarkoitettu.
Kukaan ei osaa vastata onko se niin
en esitä kysymystä kenellekään.
heräilen yöllä ja ajattelen Sinua
ja kysymystä johon en koskaan saanut vastausta.
Ehkä minut on tarkoitettu kulkemaan yksin
olen jo saanut sen määrän rakkautta
mikä minulle on tässä elämässä tarkoitettu.
Kukaan ei osaa vastata onko se niin
en esitä kysymystä kenellekään.
Vastaukset 31
Vanhimmat
että miksi lähelle on niin pitkä matka?
jokainen sitä miettiköön omassa päässään...
puolestani
tai sitten vain ajattelemme samalla tavalla
Ajattelen samalla tavalla ;).
kunpa olisit se jota ajattelen kaiket yöt ja päivät,
voitaisiin tehdä asioille jotakin
Toivon, että sinulle käy hyvin ;).
kunpa se olisikin mahdollista
mutta ei
ei ole sellaista ihmettä joka mullistaisi maailman, antaisi mustasukkaisuuteni, valheeni, ilkeyteni ja hulluuteni anteeksi.. palauttaisi lämmön sydämeen, antaisi vahvoille tunteille siivet jotta myös järkeni voisi rauhoittua
järki voisi rauhoittua niin kuin se rauhoittui silloin kun hän nosti minut elävien kirjoihin pois pimeästä maailmasta
miksen tyytynyt siihen, miksi halusin omistaa hänet, miksi olisin ollut oikeutettu saamaan kaiken, miksi halusin kostaa hänelle sen, rakkauden, joka oli minulle liian vahvaa
hyi minua
häpeän
Tuo kuullostaa selittelyltä, miksi en voi tehdä asioita toisin. Valintasi olet tehnyt omassa päässäsi, et toisen ja maailma ei ole tuominnut sinua oman ajattelumaailmasi mukaan. Kuka sitten lienetkin, niin olet tehnyt valintasi. Niin minäkin.. Oma ajatusmaailmani kuiskaa jatka eteenpäin katkeraan loppuun asti..
Sinähän oivalsit
selittelyä, sitä se kaikki on
suurta häpeää ja katkeruutta siitä etten ollut hänen arvoisensa... aijai kuinka se sattuu päivästä toiseen, en saanut kaikkea elämästä eli sitä tärkeintä, sitä jonka syliin painoin pääni ja oletin hänen olevan aina siinä, tunsin oloni turvatuksi ja elämäni onnistuneen lopullisesti
mutta
en saanut sitä kaikkea elämästä,
olen vain lähellä mustasukkaisuuden maailmanennätystä
Jos sinä olet mustasukkaisuuden huipentuma, niin minä olen kiukuttelun ja marttyyriuden ilmentymä ;). Jos tämä vähän lohduttaa.. Tunneasioissa ihmiset taitavat olla täysiä kakaroita.. Helvatti, jos en saa mitä haluan, niin kostetaan koko maailmalle. Tuttu tunne ;)..
osoittanut sitä riittävästi että olisin se kaikkein mustasukkaisin, se mustasukkaisuuden huipentuma
mutta tiedän olevani sitä hyvästä syystä, sen itselleni sallin
kai se on sitä kun ystäväksikään ei kelvannut vaan joutui vihollisen asemaan niin sitä haluaa huomiota niillä kaikilla ilkeillä tavoilla mitä ihmismieli voi vain keksiä... katkeraan loppuun asti, myös marttyyrin tavoin
Onko mustasukkaisuudelle oikeutusta?
Eikö se ole vallankäyttöä?
En halua sinua loukata, sillä viestisi vaikuttavat surullisilta, mutta olen nähnyt kuinka mustasukkaisuus vie kumppania vain kauemmas.
Eihän se ilmeisesti ole tarkoitus.
Mustasukkainen puoliso ei käytöksellään kauan imartele kumppania, vaan alkaa pelottaa ja ärsyttää.
Voimia sinulle!
tiedän että noin se menee, hyvin kuvailit mustasukkaisuuden vaikutuksia
se on tehokas keino näyttää katkeruus, saada edes hitunen huomiota
Minulla on päinvastoin. En todellakaan ilkeisi hänelle. Omissa nahoissani saan tuntea. Syytä on minussa, mutta oli myös toisessa.
Oikeastaan helpottaisi tieto, että toinen on mennyt eteenpäin ja olisi onnellinen. Mustasukkaista minusta ei saa tekemälläkään. Mieluummin luovutan.
on hulluutta, mutta
rakastan sinua vielä
olet toista fiksumpi
toinen ei kaikissa tapauksissa osaa ymmärtää ettei kaikkea voi saada
katkeraksi tulemisen vaara on etenkin silloin kun sydämensä särkenyt saa osakseen julmaa pilkkaa oikeana pitämänsä rakkauden tähden, silloin on vaikea kuvitella että sellainen tulisi onnelliseksi enää koskaan
viimeisillä voimillaan on mitä parasta kertoa koko maailmalle, hän oli elämäni rakkaus!
kaikin keinoin millä äänensä saa kuuluviin ja keinojahan löytyy
Voi olla niin, että toinen on sulkenut korvansa aikoja sitten. Ei kuunnellut, kun oli sen aika ja toinen laittoi itsensä likoon. Jossakin vaiheessa itsensä suojeluvaisto palaa..
että joissakin tapauksissa ei tarvitse suojella itseään, ei ole mitään mitä suojella... kaikki se mistä olisi voinut kasvaa yksi itsenäinen ihminen, vietiin ilkeäksi pilkaksi jotta ihminen murtuisi ja nääntyisi, siis eräässä tapauksessa
"laittoi itsensä likoon"
tuttu tunne, voimassa edelleen, katkeraan loppuun asti...
toivottavasti ei johda kauhean pahaan
seuraava samanlainen vastoinkäyminen pilkkana tai kusetuksena saattaa olla kuin keilapallo joka kaataa ensin hänet ja muiden järjestys kaatumisineen onkin epäselvä... tietysti toinen paikka pysyy joissakin tapauksissa aina samana... yllättävän iso kaato voi tulla kyseeseen
En muuta voi sanoa kuin pelasta itsesi. Älä katkeroidu. Aloita uusi elämä. Jos minä saisin valita, pelastaisin itseni ja toisen elämälle. Sillä ei ole enää merkitystä, olemmeko koskaan yhdessä. Vaikka välillä känkkäränkkä iskee.. Kuitenkin nykyisin hyvin harvoin.. Kuitenkin on kysymyksessä vain yksi elämä ja tunnekuohuihin vaikuttaa elimistön hormoonimyrskyt.. Eli kaikki tunnekuohut eivät ole mielestäni ajattelusta johtuvia..
kaikki eivät siihen pysty
joissakin tapauksissa ihminen ei usko että se jatkaminen hyödyttäisi mitään koska sama voisi olla edessä taas uudestaan ja uudestaan... siksi pahuuden voimat houkuttelevat puolelleen... hyvälle puolelle ei ollut asiaa, edes ystäväksi
"Älä katkeroidu"
en katkeruuttani kadu enkä salaa
keinoja selvitä.
Luulen, että miehet selviävät jättämisestä tai sotkuista helpommin, vaikka en ole siitä ihan varma, tuntuu kuitenkin siltä.
Eikä selviämisellä ole takarajaa, vaikka kuinka joku hokisi, että piristy ja lopeta jne, ei se auta mitään
Eikä ilkeily, eikä Wttuilu, ei jahtaaminen ei mikään.
Kestää minkä kestää.
Ei ole yhtä keinoa selvitä.
Vieläkin enemmän kaipaat ystävää, joka potkii välillä takamuksille ja jonka olkapäätä vasten voit purkaa huonoa oloasi. Silloin huomaisit, ettei ole pahuutta. On vain huonoa oloa, joka purkautuu väärällä tavalla. Ystävää, joka välillä höykyttää niskavilloista, kun alennat itsesi.
Helpottaa, jos on takamukselle potkivia ystäviä. Auttavat näkemään asioita myös toisessa valossa. Naisilla on yleensä laajempi ystäväpiiri, siksi naiset luultavasti kuitenkin pärjäävät paremmin.
Hyvin tulee entinen ja nykyinen akka toimeen keskenään, yhessä laitetaan juhlaa lapselle.
Mitä niitä asioita enää vatvomaan, elämän pillaamista se vaan ois.
sinua, mutta pelottaa, mitä sanoisit...
vaikka olen mies, en koskaan selviä menneestä sotkusta... tuntui kuin täydellisen riidattoman rakkauden aikana olisin luovuttanut elämäni eräälle ja sitten hän vasta paljasti tunteettomuutensa minulle erittäin ilkeästi kuitenkin väittäen rakastavansa minua ylitse kaiken... ero ei auttanut, hän hommasi minulle tukalat oltavat joka paikassa... menetin sen ihmisen johon rakastuin, tuntuu kuin hän olisi kuollut ja tilalla on kylmä vihollinen joka toivoo että ihmiset tuomitsevat minut hänen puolestaan jotta hänellä olisi puhdas loppuelämä
ainoa mitä minulla on jäljellä, on se katkeruus, jolla ei ole rajoja... turvaudun siihen valtaan, jonka olen saanut kohdatessani sen kaiken... valtaan, jolla on mahdollisuus halutessani pilata monen elämä, ainakin jos samanlainen ilkeys tulee vielä vaikuttamaan elämääni, tai läheisteni, ystävieni tai kenen vain elämään...
Voi olla, että tapahtuneesta on sinun kohdallasi liian vähän aikaa. Onnettomasta rakkaudesta toipuminen kestää kuulemma kaksi vuotta. Ehkä sinun täytyy kokea kaikki myrskyt ja päästää höyryt pihalle. Vasta sen jälkeen olet valmis menemään eteenpäin.
Omalta kohdalta elämä on lopulta kohdellut hyvin, vaikka vastaan on tullut, vaikka minkälaista vipeltäjää ;). Ehkä se, että pystyn analysoimaan tapahtuneen ja myöntämään omat virheeni, on auttanut minua säilyttämään oman sisimpäni. Silloinkin, kun ympärilläni myrskyää :D. Tietty seikkailuhenki näiden "vipeltäjien" suhteen auttaa elämässä. Vipeltäjä-raukat eivät edes huomaa, että näen heidän lävitseen.
Lopulta heitä, joita rakastan, on hyvin vähän. Sellaisia, jotka lopulta tuntevat minut, taitaa neljän sijaan olla kaksi. Ystäviä löytyy sitäkin enemmän.. Ja jotta et liikaa märehtisi tapahtunutta, niin elämässä on todellisia ongelmiakin. Yksi ystävistäni on tällä hetkellä sairaalassa.
ihanko totta.. tulet kertomaan minulle että elämässä on todellisiakin ongelmia.. huhhuh
mene kertomaan asia niille ihmisille jotka ovat valmiita iskemään kyntensä yksinäiseen ihmiseen ja nauttivat kun toisen elämän pilaamisesta, haluavat että toinen sairastuu...
mutta mutta olen jo oppinut rakastamaan sitä ilkeyden voimaa... mitä jos kaikissa tarinoissa ei olekaan kaunista loppua, laitetaan paha kiertoon ja ilkeät tapahtumat kaatavat yhden jos toisenkin, vie niin monelta sanat suusta ja ilon elämästä
silloin jokainen sanottu sana ja tehty teko tuntuu pilkalta elämää kohtaan, silloin kun tajuaa ettei tehtyä saa tekemättömäksi... silloin kukaan ei tule sanomaan, että se on osa elämää tai että pitää unohtaa, jatkaa jne... sillä mitä se hyödyttäisi, se ei toisi mitään takaisin
Ystäväni oli lähellä kuolemaa viikonloppuna. Se olisi sitä lopullista..
Hmm.. vaikka kuinka yritän saada sinua edes hiukan ylöspäin, niin näyttää mahdottomalta.. Joka tapauksessa lämmin halaus sinne, kuka sitten oletkin..
Vaikka välillä törmääkin ihmisiin, joihin ei soisi törmäävänsä, niin kuitenkin suurin osa ihmisistä on ihan mukavia ;).
asia minulle kuulukaan.
Miten riidaton rakkautenne sia nolon lopun?
Kumman kautta?Sinun vai sen toisen?
Ja kyllä sinä selviät, näin elämän kuuluu mennä.
Pettymyksiä ja sitten ilonpäviä.
Ja jos tiedät olevasi ilkeä, yritä hillitä sitä.
Sekin on mahdollista.
Älä pilaa ilkeyksillä muiden ja itsesi elämää, ei seole sen arvoista.