Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

festareilla

Olin jotenkin halukkaalla tuulella joten päätin kirjoittaa toisen heti perään. Enjoy

Olimme lähteneet tyttökaverini kanssa yhdelle niistä monista festareista, joita kesäisessä Suomessamme järjestetään. Puoli päivää oli mennyt ajaessa toiselle puolelle Suomea, mutta toivottavasti se kannattaisi. Leirintäalueella näkyi olevan jo ihan mukavasti ihmisiä ja mekin aloimme pystytellä omaa telttaamme ja purkaa tavaroitamme. Onneksi illan ensimmäiseen esitykseen oli vielä useita tunteja aikaa. Ehdimme hyvin levätä ja käydä paikallisessa ravintolassa syömässä ja vähän juomassakin.

Loppujen lopuksi iltapäivä meni yllättävän nopeasti ohi ja ilta koitti. Pukeuduimme ja laitoimme itseämme niin hyvin, kuin nyt ahtaassa teltassa siihen pystyi. Ja olimmekin aika tyytyväisiä lopputulokseen. Ajattelimme juoda vielä muutaman kaljan ennen itse festarialueelle lähtöä ikään kuin rohkaisuksi ja sitten läksimme hoippumaan korkeilla koroillamme eteenpäin.

Päästyämme alueelle siellä oli jo täysi meininki käynnissä, ja ihmisiä oli valtavasti joka puolella. Me juhlimme ja rokkasimme muun kansan mukana ja hauskaa oli. Lopulta tuli jo kauan odotetun illan tähtiesiintyjän vuoro. Yritimme kaikin tavoin tunkea itsemme mahdollisimman lähelle lavan reunaa nähdäksemme heidät paremmin. Ja onnistuihan se. Kappaleita tuli useita peräjälkeen, mutta lopulta se oli ohi. Olimmekin aika yllättyneitä, kun yksi järjestysmies tuli luoksemme ja sanoi meille, että pojat haluaisivat tavata meidät lavan takana keikkabussissaan. Mietimme hetken, sillä arvasimme kyllä, mitä siitä seuraisi, mutta lopulta läksimme kävelemään järjestysmiehen takana lavan takaosaa kohti.

Sinne päästyämme menimme aivan sanattomiksi, eikä kumpikaan meistä tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. No pojat hoitivat sen puolen ja pyysivät meitä käymään peremmälle ja tekemään olomme kotoisaksi. Ilta kuluikin aivan siivillä toisiimme tutustuessa ja paukkuja maistellessamme, joita he hyvin anteliaasti meille koko ajan tyrkyttivät. Tunsin, että aineet alkoivat pikkuhiljaa vaikuttaa ja minusta tuli yhä estottomampi, eikä tyttökaverinikaan ollut yhtään sen selvempi. Hän näkyi jo istuvan basistin sylissä ja suuteli tätä varsin intohimoisen näköisenä. Hetken päästä minäkin huomasin makaavani jonkunlaisella laverilla ja useat eri kädet ottivat vaatteitani pois päältäni. En estellyt, sillä tätähän täältä oli kai tultu hakemaankin. Kitaristi suuteli minua ja kosketinsoittaja hiveli ja suuteli rintojani samanaikaisesti. Kun taas laulaja, joka muuten oli musta, tutki jo varsin kiinnostuneena alapäätäni ja upotti lopulta kielensä sinne ja aloitti armottoman nuolemisen. Tällä välin minä yritin nuolla ja imeä kahden muun munia vuoronperään ja ne olivatkin jo varsin kovia ja juhlakunnossa.

Jack oli jo edennyt niin pitkälle, että sovitteli munaansa pilluni huulille ja kauhukseni huomasin sen olevan aivan valtavan iso. Se ei voisi millään mahtua sisääni, mutta sinne se vaan lopulta sujahti ja Jack aloitti aivan armottoman pumppaamisen. Luulin, että kaikki paikkani repeäisivät, mutta lopulta nautinto ylitti pienen kivun, jonka hänen valtava seipäänsä oli aiheuttanut. Kosketinsoittaja työnteli kaluaan syvällä nielussani ja yritin olla tukehtumatta, kun hänen munansa vain pullistui entisestään ja alkoi käheän ulvahduksen saattamana ruiskia spermaansa suuhuni. Sitä tuli niin paljon, että en pystynyt nielemään sitä kaikkea, vaan annoin osan valua suupielestäni pitkin rintojani, jotka olivat tämän jälkeen varsin riettaan näköiset nännien sojottaessa kovina spermameren keskeltä. Jack sai vain lisää energiaa jostain ja lisäsi vauhtia. Se oli minulle liikaa ja tunsin, kuinka kohtuni alkoi supistella ja aivan uskomaton orgasmi alkoi puistella vartaloani. Huusin niin kovaa, että se kuului varmaan lavan etupuolelle asti. Jack nykäisi munansa pois sisältäni ja ruiski mahtavan määrän paksua spermaansa joka puolelleni, niin ,että olin lopulta aivan sen peitossa.

Yksi kavereista oli kuitenkin vielä ilman, eikä hän aikonut jäädä osattomaksi, vaan hän tuli ja käänsi minut kontalleen eteensä. Sumeilematta hän työnsi patukkansa sisääni ja työnteli sitä hetken siellä saaden sen varmasti tarpeeksi limaiseksi. Sen jälkeen hän veti sen ulos pillustani ja työnsi pyllyyni suoraan aivan pohjaan asti. Ulvahdin kivusta, mutta se ei häntä tuntunut häiritsevän ja hän jatkoi tehokasta pumppaustaan. Jack oli päättänyt hieman helpottaa oloani ja oli kaivautunut vikkelän kielensä kanssa haaroväliini aloittaen mielettömän nuolemisen klitoriksessani. Muutahan en sitten juuri kaivannutkaan, vaan hetken päästä olin valmis ja nytkyin kiihkoissani hänen kieltään vasten samalla nyyhkyttäen orgasmin voimasta. Kaveri jatkoi vain keskeytyksettä panoaan perseeseeni, mutta alkoi hänkin lähestyä jo loppuhuipennusta. Hän puristi tiukasti kiinni perseposkistani ja karjahdellen laski kaikki spermansa sisääni. Siitä ei meinannut tulla millään loppua, vaan hän työnteli varmaan useita minuutteja ruiskivaa mulkkuaan sisälläni, niin että loput valuivat pitkin jalkojani ja lakanoita.

Olipahan ollut varsin mielenkiintoinen bänditapaaminen, juttelimme tyttökaverini kanssa, hoippuessamme neljän aikaan aamuyöstä kohti telttaamme. Otetaanko ensi vuonna uusiksi, hän kysyi? Ja minä vastasin, että otetaan vaan.
45800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Musta on mielenkiintoista että kiihotut siitä että miehet juottavat sut umpikänniin. Oletko muuten bi kun otit tuon kaverisi mukaan fantasiaasi?

Luin joltain todella hämärältä ulkomaalaiselta foorumilta että jenkeissä jotkut naiset laittavat deitti(?) ilmoihinsa mukaan kirjaimet bcl eli black cock lover. Eikä siinä vielä kaikki, kyseisessä hörhölässä joku väitti että jotkut miehetkin (valkoiset) etsivät nimenomaan sellaista naista joka on perso mustalle munalle. Ehkä itsellenikin kelpaisi rietas "viidakkokuumeinen" nainen.

Seuraava tarinasi voisi kertoa nuoresta, kauniista, hoikasta, vaaleasta tytöstä joka menee VIPPINÄ jonkun jalkapallojoukkueen juhliin ja jota ulkomaalaisvahvistukset panevat joukolla.

Äänestä

??????

Äänestä
  • Ihan hyvin kirjoitettu novelli tämäkin mutta kaikkein eroottisinta tuo: 'Olin jotenkin halukkaalla tuulella.."

    Äänestä

1. Minkä ikäisenä menetit neitsyytesi?
Käytitkö ehkäisyä ekalla kerralla?

2. Minkä ikäisenä otit ensimmäisen kerran poskeen?
Käytitkö ehkäisyä?

3. Minkä ikäisenä harrastit ensimmäisen kerran ryhmäseksiä?
Olitko/olitteko selvin päin?
Montako miestä/naista oli mukana?
Käytittekö ehkäisyä?
Olivatko muut osapuolet tuttuja, tuntemattomia vai puolituttuja?
Missä tapasit heidät? Baarissa?
Mikä oli muiden osapuolten ihonväri?
Jos olit humalassa tunnetko joutuneesi hyväksikäytetyksi?
Tunnetko ryhmäseksistä häpeää, ylpeyttä vai mitä?
Onko arka aihe?

4. Moniko mies on pannut sinua? Entä moneltako olet ottanut poskeen?
Mikä on kumppaneidesi rotujakauma?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirka kirjoitti:

Olin jotenkin halukkaalla tuulella joten päätin kirjoittaa toisen heti perään. Enjoy

Olimme lähteneet tyttökaverini kanssa yhdelle niistä monista festareista, joita kesäisessä Suomessamme järjestetään. Puoli päivää oli mennyt ajaessa toiselle puolelle Suomea, mutta toivottavasti se kannattaisi. Leirintäalueella näkyi olevan jo ihan mukavasti ihmisiä ja mekin aloimme pystytellä omaa telttaamme ja purkaa tavaroitamme. Onneksi illan ensimmäiseen esitykseen oli vielä useita tunteja aikaa. Ehdimme hyvin levätä ja käydä paikallisessa ravintolassa syömässä ja vähän juomassakin.

Loppujen lopuksi iltapäivä meni yllättävän nopeasti ohi ja ilta koitti. Pukeuduimme ja laitoimme itseämme niin hyvin, kuin nyt ahtaassa teltassa siihen pystyi. Ja olimmekin aika tyytyväisiä lopputulokseen. Ajattelimme juoda vielä muutaman kaljan ennen itse festarialueelle lähtöä ikään kuin rohkaisuksi ja sitten läksimme hoippumaan korkeilla koroillamme eteenpäin.

Päästyämme alueelle siellä oli jo täysi meininki käynnissä, ja ihmisiä oli valtavasti joka puolella. Me juhlimme ja rokkasimme muun kansan mukana ja hauskaa oli. Lopulta tuli jo kauan odotetun illan tähtiesiintyjän vuoro. Yritimme kaikin tavoin tunkea itsemme mahdollisimman lähelle lavan reunaa nähdäksemme heidät paremmin. Ja onnistuihan se. Kappaleita tuli useita peräjälkeen, mutta lopulta se oli ohi. Olimmekin aika yllättyneitä, kun yksi järjestysmies tuli luoksemme ja sanoi meille, että pojat haluaisivat tavata meidät lavan takana keikkabussissaan. Mietimme hetken, sillä arvasimme kyllä, mitä siitä seuraisi, mutta lopulta läksimme kävelemään järjestysmiehen takana lavan takaosaa kohti.

Sinne päästyämme menimme aivan sanattomiksi, eikä kumpikaan meistä tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. No pojat hoitivat sen puolen ja pyysivät meitä käymään peremmälle ja tekemään olomme kotoisaksi. Ilta kuluikin aivan siivillä toisiimme tutustuessa ja paukkuja maistellessamme, joita he hyvin anteliaasti meille koko ajan tyrkyttivät. Tunsin, että aineet alkoivat pikkuhiljaa vaikuttaa ja minusta tuli yhä estottomampi, eikä tyttökaverinikaan ollut yhtään sen selvempi. Hän näkyi jo istuvan basistin sylissä ja suuteli tätä varsin intohimoisen näköisenä. Hetken päästä minäkin huomasin makaavani jonkunlaisella laverilla ja useat eri kädet ottivat vaatteitani pois päältäni. En estellyt, sillä tätähän täältä oli kai tultu hakemaankin. Kitaristi suuteli minua ja kosketinsoittaja hiveli ja suuteli rintojani samanaikaisesti. Kun taas laulaja, joka muuten oli musta, tutki jo varsin kiinnostuneena alapäätäni ja upotti lopulta kielensä sinne ja aloitti armottoman nuolemisen. Tällä välin minä yritin nuolla ja imeä kahden muun munia vuoronperään ja ne olivatkin jo varsin kovia ja juhlakunnossa.

Jack oli jo edennyt niin pitkälle, että sovitteli munaansa pilluni huulille ja kauhukseni huomasin sen olevan aivan valtavan iso. Se ei voisi millään mahtua sisääni, mutta sinne se vaan lopulta sujahti ja Jack aloitti aivan armottoman pumppaamisen. Luulin, että kaikki paikkani repeäisivät, mutta lopulta nautinto ylitti pienen kivun, jonka hänen valtava seipäänsä oli aiheuttanut. Kosketinsoittaja työnteli kaluaan syvällä nielussani ja yritin olla tukehtumatta, kun hänen munansa vain pullistui entisestään ja alkoi käheän ulvahduksen saattamana ruiskia spermaansa suuhuni. Sitä tuli niin paljon, että en pystynyt nielemään sitä kaikkea, vaan annoin osan valua suupielestäni pitkin rintojani, jotka olivat tämän jälkeen varsin riettaan näköiset nännien sojottaessa kovina spermameren keskeltä. Jack sai vain lisää energiaa jostain ja lisäsi vauhtia. Se oli minulle liikaa ja tunsin, kuinka kohtuni alkoi supistella ja aivan uskomaton orgasmi alkoi puistella vartaloani. Huusin niin kovaa, että se kuului varmaan lavan etupuolelle asti. Jack nykäisi munansa pois sisältäni ja ruiski mahtavan määrän paksua spermaansa joka puolelleni, niin ,että olin lopulta aivan sen peitossa.

Yksi kavereista oli kuitenkin vielä ilman, eikä hän aikonut jäädä osattomaksi, vaan hän tuli ja käänsi minut kontalleen eteensä. Sumeilematta hän työnsi patukkansa sisääni ja työnteli sitä hetken siellä saaden sen varmasti tarpeeksi limaiseksi. Sen jälkeen hän veti sen ulos pillustani ja työnsi pyllyyni suoraan aivan pohjaan asti. Ulvahdin kivusta, mutta se ei häntä tuntunut häiritsevän ja hän jatkoi tehokasta pumppaustaan. Jack oli päättänyt hieman helpottaa oloani ja oli kaivautunut vikkelän kielensä kanssa haaroväliini aloittaen mielettömän nuolemisen klitoriksessani. Muutahan en sitten juuri kaivannutkaan, vaan hetken päästä olin valmis ja nytkyin kiihkoissani hänen kieltään vasten samalla nyyhkyttäen orgasmin voimasta. Kaveri jatkoi vain keskeytyksettä panoaan perseeseeni, mutta alkoi hänkin lähestyä jo loppuhuipennusta. Hän puristi tiukasti kiinni perseposkistani ja karjahdellen laski kaikki spermansa sisääni. Siitä ei meinannut tulla millään loppua, vaan hän työnteli varmaan useita minuutteja ruiskivaa mulkkuaan sisälläni, niin että loput valuivat pitkin jalkojani ja lakanoita.

Olipahan ollut varsin mielenkiintoinen bänditapaaminen, juttelimme tyttökaverini kanssa, hoippuessamme neljän aikaan aamuyöstä kohti telttaamme. Otetaanko ensi vuonna uusiksi, hän kysyi? Ja minä vastasin, että otetaan vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu