Muutimme reilu vuosisitten kerrostaloon, jonka ulkopinta vähän pisti ajattelemaan.
Sain sattumalta käsiini monisteen, joka kertoi seuraavaa: Taloyhtiö oli tilannut kuntotarkastuksen vuonna 1996. Tutkittuani paperia alkoi hälytyskellot soida, nimittäin, tarkastusraportti kertoi, että korjattavaa oli paljon. MM:ssa talon elementtien epäiltiin muuttaneen muotoaa, koska vesi oli ilmeisesti päässyt elementtien sisään ja pakkasen vaikutuksesta sitten näin on käynyt. Ulkokuoren osalta kehoitettiin talo korjattavaksi maalit rapistuneet. Osa raudoituksista näkyi. Parvekkeet remontoitava. jne. Kun kysyin taloyhtiön puh. johtajalta asian laitaa, kun tiesin, että talossa oli tehty kuntotarkastus, mutta vielä en tiennyt mitä. Tämä miekkonen vastasi, että jotain pientä maalausta ja muuta pienempää, ei mitään erikoista.
Nyt kun asia selvisi, että taloon ei oltu tehty mitään, mitä kuntoraportissa kehoitettiin tekemään, haluan selvittää asian perusteellisesti ja ihmettelin miten tämä puheenjohtaja pystyi vuositolkulla pimittämään asioiden todellista laitaa. Yksi syy taitaa olla se, että talossa asuu suuri osa vanhuksia, joilla ei ole tuon taivaallista tietoa ja toisaalta yhtiövastikkeen pienuus on heille olevinaan etu.
Onko muilla kokemusta vastaavanlaisesta tapauksesta ja mihin suuntaan asiat ovat menneeet?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ostitte sitten kuitenkin asunnon yhtiöstä, jota selvästikkin on hoidettu huonosti?
Jos asioiden hoito yhtiössä on noin leväperäistä, niin odotettavissa on muitakin yllätyksiä. Tulossa on todennäköisesti massiivinen remontti ainakin ulkoseiniin ja se maksaa. Ainoa keino on yrittää yhtiökokouksessa vaihtaa koko hallitus. Jos pj:n asenne on tuo, niin myös luultavasti myöskään muu hallitus ei ole ajan tasalla. Hallituksessahan pj:llä on vain yksi ääni ja jos muu hallitus olisi pätevää, niin kyllä se pystyisi jyräämään pj:n.
Muutin keväällä pois kolmen vuoden odottelun
jälkeen vastaavalla tavalla hoidetusta taloyhtiöstä. Mitään ei tapahtunut, osakkaat ei
välittäneen, hallitus ei välittänyt, isännöistsijästä puhumattakaan.
Asun nyt yhtiössä jossa on kaikki isot remontit on tehty ja olen tyytyväinen. Asuminen on tietenkin
kalliipaa kuin ennen, mutta yhtiön hyvä kunto ja
siisti asumisympäristö ovat sen arvoisia. Ja
ammattitaitoiseen isännöitsijään kannattaa satsata.
Talo sijaitsee keskustassa ja huoneisto on mitä parhain, hukkaneliöitä on hyvin vähän ja hinta oli alhainen. Tämä oli se pointti, joka ratkaisi.
Jäi mainitsematta, että talon katto korjaukseen oli maininta: "Maalattava/uusittava" Myöskin lumieste puuttui ja sekin oli kehoitettu asentamaan. Allekirjoittanutta pyydettiin erään asukkaan toimesta ottamaan hallituksen puheenjohtajan tehtävät, mutta en antanut siihen suostumusta, koska olin vasta muuttanut taloon.
Ensikevään yhtiökokoukseen aijon satsata ja uskon muutaman muunkin asukkaan yhtyvän vaatimukseen talomme säilyttämiseksi. Joten toivotaan parasta.