Nyt jos suljet silmäni, suljet ne ikuisiksi ajoiksi. Älä välitä, jonkun on kuitenkin tehtävä se. Anna valon näkyä pitkään, ennen kuin vaivun loputtomaan pimeyteen ja siirryn toiseen maailmaan. Jos siirryn.
Tunnen kyyneleesi kasvoillani. Ne valuvat poskeani pitkin sekoittuen omiin kyyneleisiini. Tunnen kuinka ne valuvat suuhuni, elottoman kieleni päälle ja maistan ne. Ne tuovat mukanaan meren, sen jota yhdessä katselimme, kun aurinko sammui yhdeksi yöksi. Niin ajattelimme, mutta se oli maailma, joka selkänsä käänsi auringolle. Ei toisin päin.
Pidät kädestäni kiinni. Lohdutat minua, muttei se auta. Tunnen lämpimän nesteen selkäni alla, puisella lattialla. Kuvittelen sen olevan merta, ihanaa, sinistä, pohjatonta merta joka lumosi meidät. Sen väriset ovat silmäsi, joita en enää koskaan tule näkemään.
Selkäni alla on verta. Punaista verta, niin kirkkaan punaista, joka lumosi meidät joskus omalla julmalla tavallaan. Kadun sitä hetkeä. Kaduthan sinäkin? Niin toivon.
Nyt kuulen jotain. Ei, en kuule mitään. Mihin itkusi loppui? Ääni, viiltävä ääni ja lohduton parkaisu. Vaivut maahan, vierelleni. Tunnen kehosi lämmön ja kätesi, joka puristaa yhä omaani. Tunnen kuinka ruumis kylmenee. Niin omani, kuin sinunkin. Se on loppua. En tunne enää mitään. Pimeys, se nielaisee minut. Meidät yhdessä. En ole surullinen puolestasi. Teit saman itsellesi, kuin mitä teit oudossa hurmiossa minulle. Elämä on julmaa. Älkää leikkikö sillä.
Nyt kun lähden täältä, en jää kaipaamaan mitään. Luiset kädet vievät minut mukanaansa. Avaan silmäni vasta toisella puolella.
Kuolema on tullut.
Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea tämän kokonaan. Taisi olla vain pelkkää tyhjän jauhamista. Palautetta kiitos!
Tunnen kyyneleesi kasvoillani. Ne valuvat poskeani pitkin sekoittuen omiin kyyneleisiini. Tunnen kuinka ne valuvat suuhuni, elottoman kieleni päälle ja maistan ne. Ne tuovat mukanaan meren, sen jota yhdessä katselimme, kun aurinko sammui yhdeksi yöksi. Niin ajattelimme, mutta se oli maailma, joka selkänsä käänsi auringolle. Ei toisin päin.
Pidät kädestäni kiinni. Lohdutat minua, muttei se auta. Tunnen lämpimän nesteen selkäni alla, puisella lattialla. Kuvittelen sen olevan merta, ihanaa, sinistä, pohjatonta merta joka lumosi meidät. Sen väriset ovat silmäsi, joita en enää koskaan tule näkemään.
Selkäni alla on verta. Punaista verta, niin kirkkaan punaista, joka lumosi meidät joskus omalla julmalla tavallaan. Kadun sitä hetkeä. Kaduthan sinäkin? Niin toivon.
Nyt kuulen jotain. Ei, en kuule mitään. Mihin itkusi loppui? Ääni, viiltävä ääni ja lohduton parkaisu. Vaivut maahan, vierelleni. Tunnen kehosi lämmön ja kätesi, joka puristaa yhä omaani. Tunnen kuinka ruumis kylmenee. Niin omani, kuin sinunkin. Se on loppua. En tunne enää mitään. Pimeys, se nielaisee minut. Meidät yhdessä. En ole surullinen puolestasi. Teit saman itsellesi, kuin mitä teit oudossa hurmiossa minulle. Elämä on julmaa. Älkää leikkikö sillä.
Nyt kun lähden täältä, en jää kaipaamaan mitään. Luiset kädet vievät minut mukanaansa. Avaan silmäni vasta toisella puolella.
Kuolema on tullut.
Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea tämän kokonaan. Taisi olla vain pelkkää tyhjän jauhamista. Palautetta kiitos!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tehokas teksti. Ei sinänsä selittele liikaa. Toisaalta vähän hämärä, epäselvä.
Mutta Mr. Pallonapa uskoo, että kirjoittajassa on kyllä ainesta. Sitä todistavat muutamat omintakeiset shokkikuvat. ("Tunnen kuinka ne valuvat suuhuni") ("Teit saman itsellesi, kuin mitä teit oudossa hurmiossa minulle.")
Mr. Pallonapa kehottaa keksimään jonkin omaperäisemmän aiheen. Tämä tuntui jo kahdeksaan kertaan luetulta. Joku vähemmän kulunut, tuore idea, oivallus omasta elämänpiiristä. Huomioikaa omat kokemuksenne. Muusta on useimmiten yhdentekevää kirjoittaa.
Tottakai luin! Mahtava.. :) Ajattelin itsekkin aloittaa novellejen kirjoittamisen.. mutta saas nähdä tuleeko minusta mitään.. :)
Tosi hyvä! En kyl ite keksis mitää noin hyvää.
kannattais harkita kirjailijan uraa ;)