Tässä ois mun tämmönen ns. kirjan alku.. jota voi arvostella:
" On miljoona keinoo poistaa tuska, on miljoona väärempää vastausta.." Apulanta lauloi kaiuttimissani ja mietin sanojen tarkoitusta. Tiesin sen, mutta halusin kokea itse sen tunteen, halusin tietää sen tarkoituksen syvällisemmin. " Kivusta nautintoon on matkaa, pelottavan vähän, jos edes sitäkään." Tunnustelin sanoja ja koin vahvan tunteen, jota en osannut kuvailla. Siinä yhdistyivät tuska, kipu, epätoivo, suru, rakkaus, ilo ja intohimo. Kun ajattelin lähemmin kuvaustani löysin siinä yhteyksiä omaan elämääni. Omia tuntemuksiani, joita koin näinä hetkinä. Sammutin stereoni. Se sai kaikki tunteeni pinnalle, ja samaan aikaan minä nauroin, kun poskelleni vierähti kyynel.
Tuijotin odottavasti huonettani. Odotin sen vastaavan kysymykseen, jota ei ollut esitetty. Seinät olivat merkityksettömät. Avasin suuni, mutten löytänyt sanoja. Enhän minä seinille halunnut puhua. Nousin ylös sängystäni ja puin päälleni harmaat ja kuluneet farkut. Mustan topin, johon oli kuvioitu ihmeellisiä koukeroita. Miksi vaivautuisin pukeutumaan jonkun tähden. Jonkun, jota ei ollut olemassa. Tungin avaimen taskuuni ja avasin oven yöhön. Yön tumma taivas kuvasti sisintäni.
Lähestyin meren rantaa hitaasti. Halusin antaa odottaa. Meri kutsui minua, mutta annoin odottaa. Kauniina kutsuna aallot löivät ranna kiviin, kun astuin veteen. Vesi oli jäätävää, mutta minulle aina lämmin. Hiljainen ääni kaikui merellä. Kuulin sen lähestyvän. Meri jähmettyi ja nousin laiturille istumaan. Etäinen ääni voimistui ja tunsin sen ytimissäni. Se rikkoi äskeistä hiljaisuutta. Nyt kuului takaantani toinen ääni. Moottoripyörä tuli minua kohti. " Mene pois ! " Huusin kauas merelle. Moottoripyörän ääni kuului voimakkaammin. " Älä tule ", ääni merellä katkesi. Se kääntyi ja lipui pois. Meri heräsi eloon taas.
Joukko nuoria parkkeerasi moottoripyöränsä rannalle. Livahdin pois niiden jaloista. Kun matelin kotiin Hiekan sanat muistuivat päähäni jälleen. " Savuna ilmaan ei voi estää, verenä hiekkaan ei voi kestää. " Kyyneleet vierivät poskilleni. Kuin sadepisarat, ne tippuivat maahan märkinä läntteinä. Minua heikotti, kun ajattelin ääntä merellä, mikä se oli. Vai oliko sitä edes olemassa.
Heitin kenkäni eteiseen ja nousin raput yläkertaan. Makasin sängylläni miettien kuka minä olin. Katsoin kattoa hahmotellen siihen kuvaani. Odotin. Odotin taas vastausta, mutta ei ollut ketään kuka voisi vastata. Seinät olivat hiljaa. Ne hengittivät raskaasti ja vain minä kuulin sen. " Puhukaa ! Vastatkaa ! " kiljuin kuin ihmiselle. Vastaus oli pelkkä hiljaisuus. Tuhahdin ja laitoin stereot päälle. " Vaikee löytää, kun ei tiedä mitä etsitään ".
Aamu oli kaunis, mutta minä katsoin sitä synkeänä. Olin tuskin nukkunut silmäystäkään yöllä ja nyt vaimensin stereot. Olin yöihminen, jolle aamut olivat tuskaa. Huoneeni oli pieni. Sängyn vieressä oli pöytä ja seinä. Vastapäisellä seinällä oli televisio ja siinä oli koko huoneen sisältö. Vetäisin paksut mustat verhot ikkunani eteen ja näytti siltä kuin yö olisi laskeutunut huoneeseeni. Suljin silmäni ja yritin nukahtaa. Se kesti tuskaisen tovin, mutta työ palkitaan.
" Linda ! " isä huusi alakerrasta. Säpsähdin hereille, kuin sähköiskusta. Isä mörisi, jotain epäselvää ja huokaisin selvää. Hän oli taas juonut. Isä oli herttainen, kun oli selvinpäin mutta juovuksissa kuin toinen ihminen.
Okke... jatkanko ? Kommentteja.......
" On miljoona keinoo poistaa tuska, on miljoona väärempää vastausta.." Apulanta lauloi kaiuttimissani ja mietin sanojen tarkoitusta. Tiesin sen, mutta halusin kokea itse sen tunteen, halusin tietää sen tarkoituksen syvällisemmin. " Kivusta nautintoon on matkaa, pelottavan vähän, jos edes sitäkään." Tunnustelin sanoja ja koin vahvan tunteen, jota en osannut kuvailla. Siinä yhdistyivät tuska, kipu, epätoivo, suru, rakkaus, ilo ja intohimo. Kun ajattelin lähemmin kuvaustani löysin siinä yhteyksiä omaan elämääni. Omia tuntemuksiani, joita koin näinä hetkinä. Sammutin stereoni. Se sai kaikki tunteeni pinnalle, ja samaan aikaan minä nauroin, kun poskelleni vierähti kyynel.
Tuijotin odottavasti huonettani. Odotin sen vastaavan kysymykseen, jota ei ollut esitetty. Seinät olivat merkityksettömät. Avasin suuni, mutten löytänyt sanoja. Enhän minä seinille halunnut puhua. Nousin ylös sängystäni ja puin päälleni harmaat ja kuluneet farkut. Mustan topin, johon oli kuvioitu ihmeellisiä koukeroita. Miksi vaivautuisin pukeutumaan jonkun tähden. Jonkun, jota ei ollut olemassa. Tungin avaimen taskuuni ja avasin oven yöhön. Yön tumma taivas kuvasti sisintäni.
Lähestyin meren rantaa hitaasti. Halusin antaa odottaa. Meri kutsui minua, mutta annoin odottaa. Kauniina kutsuna aallot löivät ranna kiviin, kun astuin veteen. Vesi oli jäätävää, mutta minulle aina lämmin. Hiljainen ääni kaikui merellä. Kuulin sen lähestyvän. Meri jähmettyi ja nousin laiturille istumaan. Etäinen ääni voimistui ja tunsin sen ytimissäni. Se rikkoi äskeistä hiljaisuutta. Nyt kuului takaantani toinen ääni. Moottoripyörä tuli minua kohti. " Mene pois ! " Huusin kauas merelle. Moottoripyörän ääni kuului voimakkaammin. " Älä tule ", ääni merellä katkesi. Se kääntyi ja lipui pois. Meri heräsi eloon taas.
Joukko nuoria parkkeerasi moottoripyöränsä rannalle. Livahdin pois niiden jaloista. Kun matelin kotiin Hiekan sanat muistuivat päähäni jälleen. " Savuna ilmaan ei voi estää, verenä hiekkaan ei voi kestää. " Kyyneleet vierivät poskilleni. Kuin sadepisarat, ne tippuivat maahan märkinä läntteinä. Minua heikotti, kun ajattelin ääntä merellä, mikä se oli. Vai oliko sitä edes olemassa.
Heitin kenkäni eteiseen ja nousin raput yläkertaan. Makasin sängylläni miettien kuka minä olin. Katsoin kattoa hahmotellen siihen kuvaani. Odotin. Odotin taas vastausta, mutta ei ollut ketään kuka voisi vastata. Seinät olivat hiljaa. Ne hengittivät raskaasti ja vain minä kuulin sen. " Puhukaa ! Vastatkaa ! " kiljuin kuin ihmiselle. Vastaus oli pelkkä hiljaisuus. Tuhahdin ja laitoin stereot päälle. " Vaikee löytää, kun ei tiedä mitä etsitään ".
Aamu oli kaunis, mutta minä katsoin sitä synkeänä. Olin tuskin nukkunut silmäystäkään yöllä ja nyt vaimensin stereot. Olin yöihminen, jolle aamut olivat tuskaa. Huoneeni oli pieni. Sängyn vieressä oli pöytä ja seinä. Vastapäisellä seinällä oli televisio ja siinä oli koko huoneen sisältö. Vetäisin paksut mustat verhot ikkunani eteen ja näytti siltä kuin yö olisi laskeutunut huoneeseeni. Suljin silmäni ja yritin nukahtaa. Se kesti tuskaisen tovin, mutta työ palkitaan.
" Linda ! " isä huusi alakerrasta. Säpsähdin hereille, kuin sähköiskusta. Isä mörisi, jotain epäselvää ja huokaisin selvää. Hän oli taas juonut. Isä oli herttainen, kun oli selvinpäin mutta juovuksissa kuin toinen ihminen.
Okke... jatkanko ? Kommentteja.......
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oltkohan koskaan olut itse meren lähellä???? Ne ihanat tyrskyt ym....