Moi!
Eli vähän galluppia:
Mies on sitä hidastakin hitaampaa sorttia ja ei millään uskalla ottaa askelta, että mentäis saman katon alle. Yhdessä on ihanaa ja mukavaa ja kivaa ja kaikkea, mutta... alkaa jurppia ja masentaa tämä vuodesta toiseen odottelu. Nyt, vaikka onkin "kaikki hyvin" alan miettiä, että onkohan kyseessä sittenkään uskallus, vai ehkäpä ei vaan tahdo, mutta ei uskalla sitä sanoa mulle. Joten:
Nyt kysynkin teiltä, että kauanko olet ollut yhdessä UO:n kanssa ennen kuin muutitte sinä ja häne ja teidän lapset saman katon alle ja minkä ikäisiä lapset oli ja kauan erosta?
Mieluista tietää miten muilla. Ehkä sitten voin vähän perustella, että 3 v eron jälkeen ei ole mitenkään "nopeaa" toimintaa... >:o(
KIITOS KUN VASTAATTE!!!!
Eli vähän galluppia:
Mies on sitä hidastakin hitaampaa sorttia ja ei millään uskalla ottaa askelta, että mentäis saman katon alle. Yhdessä on ihanaa ja mukavaa ja kivaa ja kaikkea, mutta... alkaa jurppia ja masentaa tämä vuodesta toiseen odottelu. Nyt, vaikka onkin "kaikki hyvin" alan miettiä, että onkohan kyseessä sittenkään uskallus, vai ehkäpä ei vaan tahdo, mutta ei uskalla sitä sanoa mulle. Joten:
Nyt kysynkin teiltä, että kauanko olet ollut yhdessä UO:n kanssa ennen kuin muutitte sinä ja häne ja teidän lapset saman katon alle ja minkä ikäisiä lapset oli ja kauan erosta?
Mieluista tietää miten muilla. Ehkä sitten voin vähän perustella, että 3 v eron jälkeen ei ole mitenkään "nopeaa" toimintaa... >:o(
KIITOS KUN VASTAATTE!!!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
eroamassa kun tapasimme. Asuin tällöin itsekseni, mutta sanotaanko että muutettiin yhteen pari vuotta eron jälkeen (mies kyllä melkein asui luonani). Tuosta kaikesta on nyt yli 7 vuotta aikaa. Nyt meillä on vuoden ikäinen tytär. Niin ja ollaan naimisissa. Miehellä edellisestä liitosta 3 lasta joista vanhin asuu kanssa meillä ja kaksi muuta on meillä joka toinen viikonloppu. Meillä on kaikki ok ja kaikki on tyytyväisiä.
Kuulostaa ehkä sille, että tämä miehesi on siis joko hitaampaa sorttia tai ei halua/uskalla vielä sitoutua yhden eron jälkeen. Annan sulle kuitenkin vinkin, jota olen itse käyttänyt, eli kysy suoraan mieheltä. Mä ainakin aloin tuolle linjalle heti mieheni tavattua, päätin että puhun sille heti asioista mitkä vaivaa. Tämän olen tehnyt ja kaikki on ollut paljon selvempää. Tsemppiä!
me tehdään, tapailtu me ollaan vasta 4 kuukautta.
Meillä asutaan tavallaan omillaan, mutta olemme kuitenkin aika paljon yhdessä.
Kummallakin omat asunnot, viikolla olemme 3 yötä minun luona, ja viikonloput miehen luona.
Viikolla kumpikin on omissa asunnoissaan 2 yötä.
Lapsia on miehellä 3 (18, 15, 12), jotka vierailevat isänsä luona viikonloppuisin ja minulla 2 (14, 11) Koulujen takia ei voi ainakaan kesken lukukauden harkitakaan sitä että me muuttaisimme miehen luo ja minun asunto on taas liian pieni miehen lasten vierailuille.
Mutta, päätös on tehtävä viimeistään ensi kesänä... Jos ei osaa päättää mitä haluaa, niin silloin ei tunteet ole tarpeeksi vahvat.
Kyllä meillä puhutaan, mutta eipä osaa mies semmoista suoraa vastausta sanoa. Kyllä mä tiedän, että iso osa epävarmuutta on se, että pelkää, että jos me erotaankin kun on ensin roudattu kaikki hynttyyt yhteen, myyty omat kodit, saatettu lastensa elämä (heille ero oli kova pala) ja mun lapseni elämä uusille uomille, että kärsisimme sitten kaikki. Hän on ottanut aikoinaan aika rankasti eronsa, ja sen tiedän, että hänellä vie aikaa uskoa, että suhde voi toimiakin, mutta kysymys on kohdallani lähinnä siitä, että aikaa ei ole meillä kellään loputtomasti (itse lähestyn 40 vuotta...) ja silloin jossain vaiheessa on vain tehtävä päätöksiä, ääks....! Huoh! Välillä asia ei paina niin kovasti mieltä, eikä mietitytä, mutta välillä kyllä suoraan sanoen jopa v***ttaa :o) jotta tälleen. Aina en viitsi hänelle kertoa kun sappi kiehuu aiheeseen liittyen, ettei hän koe sitä painostuksena, mutta kyllä mä melkein päivittäin sen sanon, että mua painaa ja harmittaa/mietityttää hänen pähkäilynsä. Mutta, kuten sanottua, ehkä asiat selviävät aikanaan, tavalla tai toisella... vaikka ei siltä juuri nyt tunnukaan...
puhutaanpuhutaan...valitettavasti tosi puheliaana se puhuja useimmiten olen minä :o) :o)
ja mies kuuntelee. (Olen toi 08. ja jotain... kirjoittaja)
No, itse tiedän mitä haluan ja se on se että löysässä hirressä en halua roikkua, olen sen sanonutkin.
Itse olen ns. jatko-ajalla tässä elämässä kai hyvän tuurin ansiosta, mutta se on toinen juttu. Mutta se taas aiheuttaa sen että tiedän, jokaisen taival voi päättyä koska tahansa, joten elämää ei voi elää pelkäämällä tulevaa.
Ja kun rakastan haluan olla kumppanini kanssa, ja uskoa siihen että tämä toimii ja on oikein.
No, en tiedä onko tästä mitään apua sinulle
pakon sanelema juttu. Sairastuin vakavasti ja mies muutti meille hoitamaan minua sekä lastani 6v. Päätös oli hänen koska oli sitä mieltä että ei pärjättäisi kaksistaan ja oikeassa oli. Itse tuntui hassulta että joku haluaa sitoutua ihmiseen jonka ennuste ei edes ole selvä..
Kyllä tässä iässä tietää kun loksahtaa ja onnellisia ollaan oltu kun vaan se eka vuosi päästiin yli ja sairaus selätettiin yhdessä..
seurusteltiin reilut 3kk ja sitten muutettiin yhteen... tunnettiin kyllä toisemme entuudestaan yli 10 vuoden ajalta. itselläni erosta oli tullut 2v ja miehellä 1v. kohta ollaan taivallettu yhteistä polkua 2v ja samana merkkipäivänä on lapsemme la! miehellä entuudestaan 5v. tytär joka asuu meillä.