Suomessa on perustuslain ja kielilain mukaan kaksi täysin samanarvoista kansalliskieltä - tai pitäisi olla.
Tästä huolimatta esim. YLE:n budjetissa alle neljännes osoitetaan ruotsalaiseen ohjelmatoimintaan. Vastaavasti YLE:n ruotsalaisella puolella on vain 500 työntekijää, kun taas suomenkielisellä puolella heitä on 2.500.
Näissä numeroissa näkyy se epäsuhta, mikä vallitsee näiden kahden nyt nimellisesti samanarvoisen kansalliskieliryhmän välillä.
Tästä seuraa vääjäämättä se, että esim. FST5:n katsojakunta on alle 0,2% koko TV-katsojaryhmästä:
http://www.yle.fi/uutiset/24h/id70127.html
Tämän vuoksi FST5 ei ihan yllä vielä yllä olevassa diagrammissa näkyvään pylvääseen, vaan se jää juuri ja juuri x-akselin alle varjoon.
Jo tämän perusteella ruotsinkieliseen ohjelmatoimintaa täytyy tulevaisuudessa panostaa vähintään yhtä paljon kuin suomenkieliseenkin. Sen vaatii jo perustuslakikin.

Vastaukset 8
Vanhimmat
"Tämän vuoksi FST5 ei ihan yllä vielä yllä olevassa diagrammissa näkyvään pylvääseen, vaan se jää juuri ja juuri x-akselin alle varjoon."
Eikö edes tämä saa suomalaisia ministereitä, huippuvirkamiehiä ja kaikenkarvaisia internetsivujen suunnittelijoita heräämään? Voisin ehdottaa, ja ehdotankin, korjaukseksi logaritmisten asteikkojen käyttöä kaikissa sellaisissa graafisissa esityksissä, missä on mukana tavalla tai toisella tämä erikoinen ja pikkuruinen vähemmistömme.
Oma vastalauseeni tälle suomenruotsalaisten lellimiselle on tv-maksun maksamatta jättäminen!Ei muuta kun FST5 kortin taakse ja maksakoot suomenruotsalaiset ja muut sitä tarvitsevat siitä.Ehkä sitten voin harkita tv-maksun suorittamista,en ennen.En maksa kanavasta,jolla ohjelmatkin tekstitetään pääasiassa ruotsiksi!
suomen_ruotsalaisia_ on Suomessa 5% väestöstä, eli vain alta 300 tuhatta. Heistä suurin osa suomenkieltä. Ja silti heille pitää olla omat radio- ja TV-kanavat.
Entä romanit, somalit, saamelaiset? Tai kuurot?
"...Suomessa 5% väestöstä, eli vain alta 300 tuhatta..."
Manner-Suomessa on rasti-ruutuun-ruotsalaisia 255.000 henkilöä. Ahvenanmaalla asuvia ei voi ottaa laskuissa huomioon, koska se on kansainvälisin sopimuksin ja Ruotsin painostuksesta oma hallinnollisesti itsenäinen alueensa, missä ei tarvitse maksaa SUOMEN TV-maksua, vaikka he näkevätkin kaikki Suomen TV-kanavat.
Suomen tasa-arvolain mukaan kansalaisia tulee kohdella yhdenvertaisesti. Maamme somalinkielinen väestöryhmä on täysin ilman omaa tv- ja radiokanavaansa. Ehdotankin tv-maksun roimaa korottamista, jotta somalinkielinen väestöryhmämme saisi oman tv-kanavansa. Tämän lisäksi maassamme on lukuisia muita väestöryhmiä, jotka ovat saaneet suomen kansalaisuuden. Näitäkin väestöryhmiä pakkovieraannutetaan omasya kulttuuristaan kieltämällä heille kuuluvat peruspalvelut, kuten oman tv-kanavan. Lisäksi maassamme on VALTAVA joukko Islaminuskoisia, joille ei ole myöskään edes suunnitteilla omaa viihdekanavaa.
Kyllä näille em. ryhmille pitää saada omat lähetyksensä siinä missä ruotsinkielisillekin. Ei kait sillä ole väliä, vaikka tämän johdosta tv-maksu nousisikin tuonne 1500 euroon vuodessa. Tässä maassa on näitä lampaita, jotka maksavat mitä vaan ja ilman mitään perusteita, saatikka vastikeetta, kunhan valtiovalta vaan keksii pyytää.
vähän tasa-arvoisempia kuin toiset.
Niinhän se oli jo suuressa ja mahtavassa N-liitossakin.
Isokallion tiukka kolumni Iltalehdessä 3.9.07 ruotsinkielisten ylimitoitetuista eduista:
"ruotsinkieliset" maksatuttavat kanavansa suomenkielisillä.
Ilman ruotsinkielisten kuppausta tv-lupa olisi yli 20 euroa nykyistä halvempi."
Meillä taitaa olla jopa muutama sata ruotsinkielistä henkilöä, jotka eivät osaa hyvin suomea.
Kyllä sillä perusteella molemmilla "tasa-arvoisilla" kieliryhmillä täytyy olla sama edustus ylessä.