missä on juväskylän seudun ajopaikat esim monttuja joihin on yleiset luvat tai muita ajo paikkoja ju ei tonne radalle vielä asiaa oo ja kotipiha käy aika pieneks!!??
paikkoja
vasta alkaja
8471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vaan reippaasti ajamaan, vaikka sitten enduro-reitille, jos crossirata ei miellytä.
...harjoittelupaikka aloittelijalle on joutsan crossirata. se on todella helppo ja sillä on vähän käyttäjiä joten aika rauhassa saa halutessaan harjoitella. matkaa sinne tulee noin 60km jkl:stä mutta ajelemaan joutuu jokatapauksessa. ei noita ajopaikkoja oikein tässä lähistöllä tahdo olla, ainakaan luvanvaraisia. ja niistä vähistä "luvattomista" paikoista ei kukaan mielellään huutele ettei lopu ajelut niissäkin.
Offtopic:
Ihan turhaan "häpeät" radalle menoa. Mene rohkeasti mukaan. En koskaan, en ikinä ole kuullut että radalla naurettaisiin/pilkattaisiin jonkun harrastajan ajotaitoa. Itse olin tänään radalla pitkästä aikaa. ja ajoin päin persettä, kaaduin ekalla kierroksella niin että lähdin häntä koipien välissä kotiin, mutta naurua ei kuulunut.
Ja rata ajoa oppii vain radalla ja siihen ajoon tulee riippuvaiseksi.
Jokainenhan on lajin aloittanut joskus ja en ole koskaan kuullut naurua laajasta tuttavapiiristäni huolimatta. Usein tulee kyllä jännitettyä vasta-alkajien puolesta, kun huomaa, että vauhtia on taitoihin nähden aivan liikaa.
Ohjeeksi voisin sanoa, että kun joku nopeampi tulee taakse, niin älä lähde katselemaan taakse, äläkä väistämään. Koita ajaa omaa ajolinjaasi mahdollisimman suoraan, jos joku ei siitä sitten pääse sinusta ohi, niin vika ei ole sinussa, vaan ohittajassa.
Joka tapauksessa hankala laji aloittaa. Pyörään ja varusteisiin menee hitosti rahaa ja kun ei silloin edes vielä tiedä, että onko tämä se "mun juttu"
Monet tulevat ekaa kertaa turvasaappaat ja umpikypärä päässä, vähän ajan päästä monasti samoilla kavereilla on melkein 10000e:n vehkeet autossa mukana, kun tulevat radalle.
voiko mun ajovarusteilla radalle mennä ku 1995 vuoden ja polvarit on ja kahdet ajohousut toisissa ei oo muute yhtää reikii :) kahet hanskat ja sellane panssari jossa on maha selkä olka ja kuunärpää suojaukset ja avokypärä ::)) (crossi kypärä ja ajosaappaat ostan pian) turha luulla että mulla ois 10000e varusteet ku oon 13v ja kaikki mitä crossiin liittyvää ostan nii rahoitus omasta pussista onko niissä muuten mitää rajotuksii millä pyörällä sinne saa mennä ku ittellä on kx 80 1991?
ei pakota pitämään varusteita. Ittellä jäi kerran ajokengät kotia, vitutuksesta suunniltani kävin leiskauttaan parit hypyt kera lenkkareiden ja farkkujen. No, sain hieman osakseni hymyilyä.
Hommailet niitä varusteita sitä mukaan kun pussi antaa myötä. Käytettynä kai melkein pakko ostaa, jos haluaa minimi-budjetilla edetä. Voi tietty miettiä kannattaako esim käytettyä kypärää ostaa.
Kaasua!
Miksi tuolla pyörällä ei voisi radalle mennä? Kunhan on ehjä ettei lykkää nesteitä keskelle rataa. Yleensä radoilla on erikseen "erät" yli ja alle 80 cc pyörille. Mikään ei estä ajamasta pienemmällä isojen lähdössä jos siltä tuntuu.
Ainut varuste mikä vaaditaan on kypärä. Senkin vaatii ihan yleinen järki ja mahdollisissa tapaturmissa vakuutusyhtiö. Kypärän kanssa ei tosiaan kannata pihistellä. Sen ei tarvitse olla 400 € superhyperkypärä, mutta asiallinen, sopiva ja ihan oikeasti testattu malli. Toisena saappaat. Itse aikoinaan ajoin pelkän kypärän, saappaiden ja hanskojen voimin. Siitä niitä sitten kertyy kun sopivia tulee kohdille. Nyt on hyvä hetki katsella eri myyjien poistotarjoukset.
Ja vakuutus, siitä ei voi liiaksi muistuttaa ja jankuttaa. Se on loppupeleissä hyvin edullinen ja todella kattava jos/kun jotain käy. Oma vakuutus on reilusti alle 200 euroa. Varmaan vanhempasi ainakin sen sinulle sponsoroivat?
Ei muuta kuin radalle vaan. Kertaakaan ei ole siellä kuulunut mitään naureskelua varusteista, pyörästä tai ajotaidoista. Tämä on hyvä harrastus jota ei kannata pilata/hylätä jännittämällä muita kuskeja. Kaikki ovat kontanneet ennekuin ovat kävelleet tai juosseet.
idea on mennä luvalliselle ajopaikalle ajamaan aukioloaikojen ulkopuolella, vedoten siihen ettei kehtaa ajaa sillon kun on porukkaa. Huonolla tuurilla menee luvat katkolle.