Kysymys on siis otsikossa. Ihminen yleensä oppii helposti sen mikä on hauskaa ja kiintoisaa. Minkä takia koulusta on tehty paikka, jossa ei pyritä opiskelemaan asioita hauskoilla tavoilla, vaan se on vain tylsien tekstien ja sanalistojen opiskelua ulkoa?
Miksi opiskelusta ei tehdä hauskaa?
Pohtija
19851
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Voisiko olla vaikka siksi, että...
- hauskojen opetusmenetelmien kehittäminen on kalliimpaa
- asioiden opettaminen hauskasti vie usein myös enemmän aikaa
- kaikesta opeteltavasta ei saa millään hauskaa
- opiskelun ei ole mikään tarkoituskaan olla pelkkää hauskuutta
- se mikä on yhden mielestä hauskaa on toisen mielestä silkkaa kidutusta
Muitakin syitä varmasti löytyy, jos jaksaa miettiä.
Itse ainakin käyttäisin paljon mieluummin vähän vanhempia kielten oppikirjoja kuin nykyisiä lukiokirjoja, jotka yrittää miellyttää opiskelijoita mukamielenkiintoisilla teksteillä (joista suurin osa on mulle evvk, ja lisäksi ne pakottaa opettelemaan täysin turhaa sanastoa), kirkkailla väreillä (jotka aiheuttaa lähinnä päänsärkyä ja vaikeuttaa itse asiaan keskittymistä), isoilla värikuvilla (joista suurin osa vie vaan turhaa tilaa ja tekee muutenkin kalliista kirjoista vieläkin kalliimpia) yms.
Tiedä sitten mistä johtuu, mutta olen huomannut että perinteiset tylsän näköiset mustavalkokirjat tylsän tuntuisine teksteineen toimii mulla paljon paremmin.
Paras oppikirjani oli lukiossa venäjänkirja, jossa sivut olivat täynnä tekstiä, sääntöjä ja kielioppiharjoituksia. Kuvia koko kirjassa oli kourallinen, nekin mustavalkoisia otoksia kolhoosien maatalouskoneista. Kirja oli jämpti ja asiallinen, ja minun kohdallani se kannusti oppimaan jämptisti ja asiallisesti, kun taas nykyaikaiset oppikirjat sopivat lähinnä migreenikohtauksen laukaisemiseen.
Oppiminen leikkimällä ja ryhmätöillä on mielestäni ajan tuhlausta. Tietysti on otettava huomioon, että koska osa oppilaista ei pysty opiskelemaan ja oppimaan koko kouluaikaa, opetuksen sisältöä on laimennettava kummallisilla oheispelleilyillä. Oppimishaluisempi ihminen tietysti tympääntyy ja turhautuu vielä lukiossakin hitaaseen ja poukkoilevaan etenemiseen.
Aloittajan mielestä opiskelun pitäisi olla "hauskempaa", minun mielestäni se on jo ihan liian "hauskaa". Meitä kun on niin moneksi.
Kertoisitko, millä hauskalla korvaisit esim. tylsien sanalistojen opiskelun? Ne sanat kun kuitenkin täytyy opetella keinolla tai toisella, oli hauskaa tai ei.
KYsymys pitäisi muotoilla " Miksi opiskelusta ei tehdä oivaltaa?" Tie oivallukseen vaihtelee personallisuuden, lahjakkuuden ja mielenkiinnonkohteiden mukaan. Yksilölliset erot olisi huomioitava paremmin. Tämä olisi helpompaa noudattamalla seuraavia muutoksia:
1. Turha kouluhallintobyrokratia pois, vähemmän virastoja.
2. Enemmän miesopettajia erityisesti peruskouluun
3. Pienemmät opetusryhmät.
Nykyajan suuri ongelma on se, että mietitään monimutkaisia abstrakteja asioita sellaisiin ongelmiin, jotka voitaisiin hoitaa yksinkertaisin toimenpitein, kunhan vain löytyisi poliittista tahtoa ja järkeviä ihmisiä päättämään asioista (utopiaako vain..)
Korjaus tekstinalun kysymykseen: "OIVALTAVAA?"
uusien asioiden oppiminen on jo sellaisenaan ihan riittävän hauskaa. Lisäksi, opiskeluhan on työelämää varten. Vaikka kuinka olisi unelma-ammatissaan, en usko että voi väittää jokaista sekuntia työpaikalla ja kaikkia työtehtäviä hauskoiksi. Mielenkiintoisia ne toki voivat olla, mutta eivät hauskoja. Eli onhan se opiskeluaikana jo hyvä tottua siihen, että työelämänkin tulee ainakin osittain ja vähintään joskus olemaan tylsää. Esim. minä olen juuri siinä työpaikassa, jota varten olen opiskellut ja viihdyn erinomaisesti, mutta ei tämäkään aina ole hauskaa.
Onko hyvä totuttaa kaikki jo pienestä pitäen siihen, että kaiken tarvittavan oppii niin että se on hauskaa? Mitä sitten, kun oppimisen - eli lasten "työn" - hauskuuteen tottunut lapsi tai nuori putoaa julmaan todellisuuteen, jossa hänen onkin pakko täyttää suurin osa päivistään sellaisilla asioilla, joista ei saa hauskaa tekemälläkään?
Onko koulusta realistisesti ottaen edes mahdollista tehdä hauskaa ilman, että oppimistulokset kärsii?
En ymmärrä, miten opiskelusta saisi kaikkien hauskaksi kokemaa puuhaa ja miksi siihen pitäisi edes pyrkiä. Jokainen voi kuitenkin tehdä opiskelusta juuri niin hauskaa mihin mielikuvitus riittää.
Otetaan esimerkki: Kaikkein tylsimpiinkin sanalistoihin saa elämää, kun vaan käyttää mielikuvitusta. Esim. ruotsin sanan marsvin (marsu) voi ajatella "Mars-viiniksi", ja sitten voi kuvitella mielessään Mars-planeetalla uniformussa marssivan marsun joka naukkailee viiniä huutaessaan "Sieg heil". Joku toinen voi puolestaan ajatella, että marsvin on "mar-svin", jossa mar tulee sanasta mardröm eli painajainen - ja kuvitella että pikkutytön lemmikkimarsu onkin todellisuudessa painajaismaisia tekoja tehnyt sika joka on joutunut naamioitumaan marsuksi pysytelläkseen vihollisiltaan turvassa ja voidakseen öisin jatkaa ilkeyksiään.
Sopivien mielikuvien avulla sanojen oppiminen on helppoa ja hauskaa. Harmi vaan, että vain osa pitää Mars-viini-marsua tai painajaissikamarsua mitenkään hauskana ajatuksena - joidenkin mielestä sellaisten ajatteleminen on pelkästään naurettavaa ja typerää. Moni hokeekin mieluummin kirjan sanalistasta "marsu, marsvin, marsu, marsvin" kerta toisensa jälkeen, vaikka se on tylsää. Hekin voi kuitenkin keksiä keinoja, joiden avulla sanojen oppiminen muuttuu heille mielekkäämmäksi.
Se mikä sopii yhdelle sopii harvoin kaikille. Parempi rehellinen tylsyys kuin mukahauskat viritelmät, jotka tekee opiskelusta vain entistäkin hankalampaa ja pahempaa pakkopullaa.
Mulla on lukihäiriö ja aika vaikee sellanen. Sen takia mun koulun käynti on ollut aika tuskasta etenkin lukiossa, mutta en ollut yläasteellakaan huippuoppilas.
Mun elämä on ollut viimeiset kolme vuotta lähes pelkkää koulua ja kotona läksyjen tekoa. Mulla kestää kaikki läksyt todella kauan, koska sanalistat ei jää päähän noin vain. Olen yrittänyt opetella sanoja esim. piirtämällä sanoista kuvia (olen visuaalinen oppija). Se on auttanut jonkin verran, mutta sanoja on aina niin paljon, että ne ei vaan jää siinä tahdissa päähän, kuin koulu vaatii. Kokeiden tulokset on sit sen mukaiset.
Olen nyt venyttänyt lukion käyntiä 3,5 vuoteen. Kurssit on suoritettu. Keskiarvo jotain 6-7. Nyt ylppärit meneillään ja tulen varmaan pääsemään rimaa hipoen ne läpi, jos tulen. Paras mitä pystyn ylppäreistä saamaan on C ja sillä ei pitkälle pötkitä.
Minua harmittaa että olen edes mennyt lukioon. Lukio ei ota yhtään huomioon erilaisia oppijoita. Lukion tunnit kun usein ovat sitä että opettaja puhuu ja muut kuuntelee jos jaksaa tylsistyneisyydeltään kuunnella.
Mä esim opin asiat paremmin jos saan konkreettisesti nähdä asian kuvin tai saan koskettaa asiaa käsin tai saan kirjoittaa sen minkä näen.
Mielestäni opiskelijoiden täytyisi saada työstää opittavia aiheita itse, jotta asia jäisi mieleen.
En silti pidä ryhmätöistä, sillä silloin oppii vain sen oman aihealueen, mutta muut aiheet jää puolinaiseksi oppimiseksi.
Mun mielestä esim lukiossa voisi yrittää jakaa ihmisiä eri oppimistyylien mukaisesti ryhmiin ja näin ollen voisi käyttää jokaiselle ryhmälle ominaista opetustyyliä.
Kun opetustyyli on jokaiselle ominainen, niin silloin oppiminenkin on hauskaa.
En tiedä miten se jossain pk-seudulla onnistuisi, mutta ainakin suurimmassa osassa maata oppilaiden jakaminen ryhmiin oppimistyylin perusteella johtaisi väkisin ylipitkiin koulumatkoihin ja muihin ongelmiin. En usko sen olevan yhtään nykyistä parempi ratkaisu.
Mä oon koulussa jossa on 800 opiskelijaa. Siellä varmasti pytyisi jakamaan oppilaita jos vaan viitittäis tehdä jotain asian eteen, mutta ketä kiinnostaa tyhmät lukihäiriöiset oppilaat. Kunhan saadaan muutama seittemän L:n hikke koulusta, niin koulun maine pysyy puhtaana ja kukaan ei muista lukihäiriöisiä 4 A:n ylioppilaita.
Minäkin opin parhaiten itse tekemällä. Keksin lauluja, muistipelejä ja sensellaista. Yläasteella selvisi vielä, mutta nyt lukion tahdissa en ehdi paneutua mihinkään asiaan. Varsin ristiriitaista on, että opiskeluhan on sitä varten, että ne asiat _opitaan_, ei sitä, että päntätään mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon koetta varten, unohdetaan kaikki sen jälkeen ja päntätään taas uusia asioita, jotka unohdetaan, ja taas..
Opiskelusta ei varsinaisesti pidä tehdä hauskaa. Pitäisi vain ottaa huomioon erilaiset oppijat ja jakaa kahteen ryhmään: visuaaliset ja konkreettiset eli tekemällä oppijat sekä teoreettiset eli lukemalla oppijat. Pienellä rahasatsauksella valtio saisi huomattavasti enemmän ammattitaitoisia työntekijöitä=verotuloja eli homma maksaa itsensä takaisin.
Tiedän, on olemassa ammattikoulut, mutta puhun nyt lukioista. On naurettavaa yrittää päntätä hirveä määrä tietoa lyhyessä ajassa. Esim. luonnontiedeaineet saisivat oppilaat innostumaan, jos tehdään jotain itse eikä vain lueta kirjasta.
Mutta millä perusteella opiskelijat pitäisi jakaa ryhmiin? Oppimistyylin, kiinnostusten kohteiden, taitotason vai jonkun muun perusteella? Onhan se selvää, että esim. visuaalinen ja auditiivinen oppija oppii eri tavoilla. Yhtä selvää on, että pelkästään mopoista kiinnostunut poika ja muodin maailmassa elävä tyttö hyötyisi erilaisista oppikirjoista. Selvää on sekin, että pelkästään laiskottelemalla kymppejä saava opiskelija kaipaa haastavampaa opetusta kuin se, jolle vitosenkin saaminen on työn ja tuskan takana - täysin riippumatta siitä, mistä he ovat kiinnostuneet ja millaiset oppimistyylit heillä on.
Toisaalta se täytyy pitää mielessä, että maailma ei pyöri yhdenkään yksilön ehdoilla. Pelkistä tietokoneista elämänsä sisällön saava kympin keskiarvon visuaalinen oppija joutuu elämään ja toimimaan tasan samassa maailmassa kuin se vitosia vaivoin saava ekohippi, joka oppii vain tekemällä eikä ole kiinnostunut tekniikasta pätkääkään. Tosielämässä joutuu tekemään kompromisseja, joten eikö siihen olisi hyvä oppia jo koulussa?
Jos eriyttämistä pidetään kuitenkin parhaana ratkaisuna, täytyy silti löytää vastaus vielä kahteen kysymykseen: Mistä saadaan rahat ja resurssit erilaisiin oppimateriaaleihin, erilaisia oppilaita opettavien opettajien koulutukseen ym. vaadittavaan? Onko saavutettava hyöty todella kaiken rahan ja vaivan arvoista?
Minua juuri ärsyttää se, että koska olen hidas oppija niin en ehdi paneutua mihinkään asiaan kunnolla ja lukio oli sitä että ehdin lukea just niin paljon et pääsin kokeista läpi ja sit unohdin kaiken.
Mä haluan oppia ja mua kiinnostaa kaikki/melkein kaikki lukiossa opittavat asiat, mutta mä en ehdi lukion tahdissa paneutua mihinkään ja siksi koen että menin ihan turhaan lukioon, kun en pysty oppimaan kuitenkaan edes niin paljoa että voisin saada vaikeimmistakin aineista hyviä numeroita.
Helppo se on niiden sanoa, joiden ei tarvii tehdä duunii oppimisen eteen, mutta toi oppimistyylin mukaan ryhmiin jako on hyvä idea.
Joka kurssin alussa vois karkottaa millasia oppijoita ryhmässsä on ja sen mukaan jakaa ryhmät ja sit jokainen ryhmä vois työstää samaa kurssin aihetta omalla oppimistyylillään.
Jos nyt sit toi ryhmiin jako tuntuu ihmisille kammottavalta, niin sit opettajien ainaki pitäs opetuksessaan huomioida erilaiset oppijat ja tuoda asioita esille eri oppimistyyleille sopivilla tavoilla. esim. Kuvina, konkreettisina asioina, puhumalla jne... Liian usein opettajat sortuvat siihen että iskevät muistiinpanot taululle ja selittää sit 75 minuuttia liirun laata. Lopputulos on se, että oppimista ei oo pahemmin tapahtunu. Onko se lukion tarkoitus?
Asioiden läpikäyminen nopeasti ja yhdellä ainoalla tavalla on yleensä välttämätöntä, kun ottaa huomioon kuinka paljon asioita on opetettavina ja kuinka vähän tunteja siihen on käytettävissä. Jos kaikki käytäisiin läpi monilla eri tavoilla ja niin, että hitaimmatkin oppijat pysyy varmasti kärryillä, lukion käyminen olisi nykyisen n. 3-vuotisen sijasta pikemminkin 30-vuotinen projekti.
Helppohan se on valittaa ihan mistä tahansa, jos ei joudu tekemään mitään vaihtoehtoista ratkaisumallia joka toimii paremmin. Ihan yksityiskohtaista ratkaisumallia siis, koska "jokaiselle omanlaista opetusta" on niin ympäripyöreästi sanottu ettei se ole välttämättä toteutettavissa lainkaan.
Jos vaikka pidennettäis ees vähä jaksoja ja laitettas neljä vuotta sellaseks perusajaks lukion käyntiin. Olis vaikka neljä jaksoa joka vuos. Ei tulis ihan niin kiire ja ehdittäis käydä asiat tunnilla läpi paremmin.
Tietty joku sanoo että ku on niitä jotka sit pitkästyy ku asioita käydään pidemmän kaavan kautta, mutta tämä takais enemmän niitä jotka oppivatkin jotain tunneilla.
kalliiksi, kun puolet ikäluokasta joutuisi viivyttämään työelämään menoa ylimääräisellä vuodella ja kuluttamaan sen ajan yhteiskunnan rahoja lukion penkillä. Lisäksi päteviä opettajia ja luokkahuoneita tarvittaisiin nykyistä enemmän, eikä nekään ilmaisia ole.
MUSTA SE OIS IHANAA OPISKELLA JA OPPIA PALJON JA KOKEA PALJON JA ENNEN KAIKKEA MUUTTUA
väärässä paikassa väärään aikaan, ystäväiseni. Musta opiskelu ON hauskaa! mä menen mielelläni yliopistolle, tapaan kaverit ja menen luennolle. kuuntelen mielenkiinnolla mitä proffilla asiaa ja osallistun keskusteluun. luen tentteihini kuten kaikki muutkin, eli viimehetkellä ja hirvee kyrpä otsassa mutta menen tenttiin, teen parhaani ja se siitä :D
ei se ole niin kamalaa!! sun täytyy miettiä VAKAVASTI teetkö oikeeta hommaa nyt. NAUTITKO tai oikeastaan Miksi ET nauti tästä jutusta..?! kyllä se oikea kolahtaa kohdallesi juuri niin hyvin ettei sua enää vituta! ;)
muista että opiskelun jälkeen sun täytyy tehdä sitä samaa hommaa TYÖKSESI!! mieti miltä SE tulee tuntumaan...! jos susta tuntuu että jo alan opiskelu mättää niin onko itse ala hyvä sulle?
Tsemppiä!! :D
(itse opiskelen kansainvälisiä suhteita /kv-politiikkaa, ja saan kiksit aina kun menen luennolle.. haha. suosittelen!)