juu... ei kuulu tänne mutta täällä on paljon porukkaa....
lukekaa ja käykää kattoo kuva jutun lopussa olevasta osotteessa
Talon asukkaat olivat kuulleet ääniä jo jonkin aikaa. Tutkittuaan asiaa heille selvisi, että asunnossa asuneen naisen mies oli kuollut sodassa. Legenda kertoi, että hänellä oli tapana istua pöydän ääressä katsoen ikkunasta peltojen
poikki odottaen miehensä paluuta. Mies ei kuitenkaan palannut, joten hänen
sanotaan vieläkin odottavan. He ottivat kuvan väittäen naisen olevan siinä. Kuva on aika villi
kunhan löydät kummituksen siitä. Minulta meni muutama sekuntti kummituksen löytämiseen,
mutta kun sen löytää, se on kuin optinen harha. Säästät aikaa keskittymällä pöydän ympäristöön. Parasta kun et keskity yhteen pisteeseen, vaan katsot pöydän ympärille ja ikkunaa kohti. Minulta vei 2-3 minuuttia että kuva näytti täysin terävältä. Muista laittaa äänet päälle ja aika isolle, että kuulet taustamusiikin.
Kuvan saat esille alla olevasta osoitteesta.
http://home.attbi.com/~n9ivo/whatswrong.swf

Vastaukset 8
Vanhimmat
hemmetti ku mä pelästyi=))aikas hyvä=))
ihan vanha juttu jo, minä pistin sen joskus kauan sitten huuhaa palstalle ja se poistettiin sieltä.. sitä paitsi, ihan tylsä juttuhan tuo on..
HAHHAHHAHHAAHEHEHEHHAHA!!!! Vitsi kun mä meinasin pudota tuolilta!!!!=D Meikä ihan tohkeissaan etti siitä jotai kummitusta!=D MUAHAHAA!!!=D Tosi hyvä pila itseasias!=D Tää pitää kyl näyttää muillekin...=D Kiitti piristävästä jutusta!=D
..en kyllä nähny siinä ainuttakaan kummitusta, vaikka kuinka yritin kattoo.. Siinähän oli vaan hieman huono kuvalaatu, ei muuta..!!
kaverini sai saman jutun joskus sähköpostina.kun odotti tarpeeksi kauan,huomasi mukavan yllätyksen..
vittu mä pelästyin... mua on yleensä tosi vaikee pelästyttää, mut nyt aloin melkeen parkuun... kädet tärisee vieläkin... toi oli hirvee, tosi hirvee, ja mulla oli viel äänet täysillä ko ei kuulunu mitään musiikkia...
toi oli oikeesti mulle ku jostain pahimmasta painajaisesta, vielä kun täällä on ihan pimeetäkin...
olen ihan sätkynä vieläkin!
ja huusin kaikenlisäksi ääneen kun kaikki muut ovat jo nukkumassa! kiitoksia vaan kauheasti, hyvä että uskalsin sulkea selaimen kun se huone oli siinä vielä!
Tuo oli niin loistava että tein tarinalle oman sivun ja linkki tietenkin perässä. Öh, joo... ja lisäsin otsikon omasta päästä. Toivottavasti ei haittaa.
http://www.kummitus.tk
(pop-upille ei valitettavasti voi mitään)