tässä yksi aihe:olen miettinyt sitä että me kun
ollaan 60 vuotiaita ja vähän ylikin miten meidän
lapsuus oli erinlainen kun omien lasten ja
lasten lasten.ei synnytty niin valmiiseen
maailmaan kuin jälkipolvet.maailma ei tosin
koskaan valmiiksi tulekkaan.olemme olleet
niitä lapsia jotka leikkivät käpy lehmillä
mutta kivaa oli lapsena.mielipiteitä ?
ollaan 60 vuotiaita ja vähän ylikin miten meidän
lapsuus oli erinlainen kun omien lasten ja
lasten lasten.ei synnytty niin valmiiseen
maailmaan kuin jälkipolvet.maailma ei tosin
koskaan valmiiksi tulekkaan.olemme olleet
niitä lapsia jotka leikkivät käpy lehmillä
mutta kivaa oli lapsena.mielipiteitä ?
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei ollut edes telkkaria silloin kun olimme lapsia.Markus- setää kuunneltiin radiosta.
Elämä oli sodanjälkeistä pula-aikaa.
Niin, nykyisin ei ole pulaa mistään, pikemminkin päinvastoin.
Liekö se aina niin hyväksikään? Ei tarvitse minkään eteen ponnistella niin kauheasti, niinkuin silloin ennen.
Olisiko kukaan voinut edes hurjimmissa unelmissakaan kuvitella jotain tietokoneita joskus -50 -luvulla?
Ei kai nämä nykylapsetkaan niin valmiiseen maailmaan synny, kaikenaikaa kehitys polkee eteenpäin.
nykyisin ole pulaa mistään. Jos mietit asiaa vähän syvällisemmin niin saatat tulla hieman toisiin johtopäätöksiin.
Kun muistelen omaa lapsuuttani ja nuoruuttani niin niukkuutta kyllä oli yllin kyllin, mutta suoranaista pulaa ei lopultakaan niin hirveän paljon. Kun nykyisin muistellaan noita aikoja, niin puhutaan pula-ajasta. Se on osittain harhakuva; kyllähän silloin oli puute monista asioista, joita pidämme nykyisin itsestäänselvyyksinä, mutta puutteen syynä oli yksikertaisesti se, ettei niitä puuttuvia asioita ollut vielä olemassakaan (="keksittykään").
"kyllähän silloin oli puute monista asioista, joita pidämme nykyisin itsestäänselvyyksinä, mutta puutteen syynä oli yksikertaisesti se, ettei niitä puuttuvia asioita ollut vielä olemassakaan (="keksittykään")."
Kuten ruoka?
Maaseudulla kirkonkylässä ei ollut lehmiä, ei kanoja. Korttiannoksilla elettiin 5 v.
Kyllä sanoisin sitä aikaa pula-ajaksi. Mutta olenkin vanhempi kuin sinä, joten muistan paremmin ne ajat.
Oli meillä sähköt ja radiot, joten ajan tasalla pysyttiin. Ulkona kuultiin matala jytinä idästä. Siinä infossa ei edes ratiota tarvittu!
lapsuuden leikit. Hyppäsimme narua, ruutua tai juoksimme takaa-ajoa. Teimme pahoja kun aikuisten silmät välttyivät näkemästä.
Kiipeilimme uhkarohkeasti kolmikerroksisen talon seinässä olevia palotikkaita ylös vuorotellen kuka uskalsi korkeammalle, loppujen lopuksi kaikki kiipesivät räystääseen saakka.
Laskettelimme ränniäpitkin neljännenkerroksen vintin ikkunasta siinä sitä olikin hommia meikäläiselle ruipelolle kuin minäkin olin. Sisulla tulin alas enhän voinut missään nimessä olla huonompi kuin toiset. Kyllä siinä välillä kauhu nousi rintaan kun pelkäsi ettei voimat riitä alas saakka. Onneksi ränni oli kovaa tekoa että kesti meidät viisi pentua.
Muistaakseni talonmiehen poika oli hän joka sai meidät muut tekemään sitä mitä hän teki ensin. Kun hänen äitinsä tuli uskoon niin sen jälkeen meiltä loppui kaikki mukava omassa pihassa
Voisin kuitenkin kirjoittaa teille romaanin muttei taida tilat riittää joten annan muille nyt vuoron jatkaa.
Ihan samoja kuin Angilla,mutta vielä sellainen juttu, että seikkailimme piilosta kerrostalomme pimeissä kellareissa.Pilkkopimeissä kerrostalon kellareissa oli tosi jännää!
kun se syntyy. ihan ryppynen. lapsella on oma elämä, aivan erilainen jotain yhtymäkohtia geeneistämme. annetaan niitten touhuta eikä mennä tyrkyttää omia juttujamme jotka on ajat sitten vanhentuneet versiot. kerrotaan jos ne tulee jotain kysymään. höpötetään omista lapsuusjutuista ja elämästä. ei se nyt kuitenkaan tää elämä ole niin paljon itsessään muuttunut. synnytään ja kuollaan mutta sitten tuleekin alue jota emme tiedä kuin aavistuksenomaisesti jos edes sitäkään.
meillä oli toisinpäin, kun oltiin molemmat ainoita lapsia.
saatiin omat kodit ja autot 18v iässä,
siitä oli hyvä perhettä perustaa kun myimme asuntomme ja uuden yhteisen ostimme.
nyt lapsemme, (3) ei ole saanut kuin uudet autot kun 18v täyttivät ja opiskelemaan lähtivät.
Kouluun seitsemän kilometriä pitkin saloa,sulan aikana juosten,talvella omatekoisilla mäystäsuksilla.Siis vähintäin 14 km/päivä,eikä pitänyt karhuja ja susia pelätä. Jos huonolla kelillä myöhästyit koulusta, opettaja, saatana,pani jälki-istuntoon. Tosin siihen tuli yhden järkevän aikuisen asiaan puuttumisen johdosta korjaus.Opettajan piti ottaa huomioon matka ja sääolot.Kepitti ja jurnutti kuitenkin kantelusta.
Yhtenä talvena tuli savotta lähelle.Ei joutanut kouluun vaan justeerin päähän.Oli nääs mökki täynnä penskoja ja minä vanhin. Piti ottaa vastuuta omasta ja toisten leivän saannista. Kaksitoista vuotiaana.
Että silleen.Tulihan se kansis neljänä kouluvuotena suoritettua tenttien ja luokalta toiselle hyppien kun tuli järkevämpi opettaja.Ja ennätti siinä savotassakin juosta elantoa hankkimassa.
Ei liene ihme jos kummastelen nykyisiä vaatimuksia ja "on pakko saada" tenäämistä.
Leluja ei liiemmälti ollut. Äiti oli tehnyt itse nuken, jolla oli kaupasta ostettu pää. Joululahjaksi sellaiset saimme siskojeni kanssa. Joka joulun alla nukke katosi ja palasi takaisin pukin kontissa uuden tai korjatun vartalon ja puhtaan mekon saaneena. Isä oli sodassa ollessaan näpertänyt nuken kaluston, jonka toi sodan loputtua. Muita leluja en muista, mutta nuo mainitut käpylehmät ja -lampaat olivat kyllä tuttuja. Jossakin vaiheessa taisi olla pari tinasotilasta, en vaan tiedä mistä olivat meille tulleet. Kumipallon isä toi kerran kaupungissa käydessään. Se oli oikea aarre.
Pukeutuminen oli omatekoisia villasukkia, hameita, flanellisia sukkanauhaliivejä ja itse tehtyjä villatakkeja. Ensimmäisen 'oikean' villakangastakin sain oppikoululaisena. Sekin oli tehty tätini entisestä takista, mutta oli mieleinen.
TV:n korvasi radio, jota kuunneltiin silloin, kun isä luvan antoi. Markus-sedän lastentunti oli viikon kohokohta.
Ulkona oltiin piilosta ja hippaa. Nelimaalia pelatessa äitikin oli usein mukana :).
kun lueskelin näitä kirjoituksia kaikki
tuntui hyvinkin tutulta.on sellainen tunne
että lapsuus muokkasi meidät vähempään
tyytyväisiksi ja säästäväisiksi ihmisiksi.
60 luku oli se jolloin elämä muuttui ja tv
ylestyi ja tavaraa alkoi olla ostettavissa.
oli kotona köyhää, muttei se haitannut. Kaikki kylässä saamani karkkipaperit säästin, ne olivat oikeita aarteita. Tädiltäni sain kuvakirjan, jonka hän oli tehnyt yhteenompelemistaan saamistaan korteista. Äitini ompeli minulle nuken. Paperinuket olivat myös rakkaita leluja minulle. Piirsin niille monia vaatteita. Lapsuuteni oli todella rikas aineellisesta puutteesta huolimatta. Nyt tuntuu omituiselta, että asun suuressa omakotitalossa, jollaista en olisi voinut silloin kuvitellakaan koskaan omistavani. Lapsellamme on ollut paljon ostettuja leluja, mutta ensimmäisen kännykkänsä hän sai vasta armeijaan mennessään.