Antalya

Eli tuollaiseen paikkaan olisi tarkoitus ensikuussa lähteä.. matkahan on tietty deturilta varattu ;).
Ihmettelen miksi Antalyasta on niin vähän kirjoituksia, vaikka suurkaupunki onkin.
Kaipaisinkin kokemuksia tuosta paikasta ja hotellista.
71283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

upea kaupunki, suuri ja monipuolinen. Tanne voi tulla rantalomalle kuin myös kaupunkilomalle. Ostokset teet halvemmalla kuin esim alanyan turistikohteessa... ihana paikka. Dedeman hyva hotelli!

Äänestä

Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Antalyassa voi yhdistää rantaloman, kaupunkiloman jne.. Olemme olleet siellä seitsemän kertaa ja menossa kahdeksatta kertaa. Ranta onnistuu uima-altaalla tietysti, mutta Konyalti Beach on pitkä, joten joka päivä voi parkkeerata eri kohtaan. Kaupungista löytyy paljon nähtävää, ostettavaa kierreltävää.., ympäristöstä samoin. Ostospaikkoja on moneen lähtöön, basaarit, tavalliset liikkeet, Voi lähteä myös vuoristoon. Antalya on myös erinomainen lähtöpaikka , jos haluaa matkailla muualla Turkissa. Otocarista bussiin ja menoksi. esim Egidir (ihana vuoristokaupunki kirkasvetisen järven rannalla 200 km A:sta pohjoiseen, Turkin armeijan koulutuspaikka muuten) Alanya, Fethiye,Kemer, Kas, Kalkan jne... Bussit ovat ilmastoituja, niissä tarjoillaan juomia ja pysähtyvätkin riittävän usein pissatauoille. Bussihinnat ovat todella edulliset ja mitään hotellivarauksia ei tarvitse tehdä. Tilaa löytyy aina ja majoitus on edullista. Antalyasta tuli mieleeni paikka, jossa kannattaa käydä. sitä ei vain mainita oikein missään esitteissä ja se oli jonkun aikaa suljettunakin, nimittäin miniatyyripuisto. siellä on pienoiskoossa tärkeimmät Turkin nähtävyydet. Tässä vain vähän kehumista. Dedemanissa emme ole koskaan yöpyneet,joten siitä en osaa sanoa mitään. Hyvää matkaaa !!! Itse lähden ylihuomenna.

Äänestä

Esimerkiksi Alanyaan verrattuna Antalya on 100 kerta parempi kohde. Antalyassa on oikeaa elämää ja siisti ilmapiiri. Liikkuminen on helppoa ja nähtävää riittää. Jos välttämättä haluaa tsekata jonkin turistirysän, niin voi käydä vaikkapa juuri Alanyassa, ja sen jälkeen on entistäkin tyytyväisempi, että on valinnut Antalyan. Kirjoituksien vähyys näillä palstoilla johtuu siitä, että suomalaiset suosivat muita paikkoja, mutta esimerkiksi ulkomaisissa matkaopaskirjoissa siitä on pitkät selostukset.

Äänestä

Kiitos mukavista viesteistä. Alkanut hirvittää kun deturia moitittu näillä sivustoilla.
Tarkoitus olisi syödä hyvin, shoppailla, ottaa aurinkoa, käydä vesiputouksilla, luolastoilla, kolosseumilla.. toivottavasti matkat järjestyy paikan päällä. Antalyalaiselle.. mitkähän ovat etäisyydet em kohteisiin?

Äänestä
  • En ole antalyalainen, mutta olen käynyt Antalyassa monesti omin päin ja kerran Deturilla. Detur toimi silloin ihan hyvin. Valitsemasi hotellikin on ilmeisen tasokas. Kannattaa ottaa jokin opaskirja mukaan tai vaikka printata netistä sivuja. Tietysti nettiin pääsee siellä perilläkin :)

    Äänestä

Antalyaan mekin lähdössä ensikuussa, Deturin Alem Regencyyn ;)

Äänestä
  • Lähdössä ollaan huomenna. Aiemmin jo kuusi kertaa juuri Alem Regency. Nyt vaihdoimme keskelle vanhaa kaupunkia, Alemissa ei ole mitään vikaa, mutta halusimme ihan keskelle, jotta paremmin pystyy tutustumaan vanhan kaupungin ja muutenkin keskustan iltaelämään ja rientoihin. Emme ole varsinaisia yö- iltakukkujia, joten sängyn pitää olla lähellä, jos valvoo pidempään. Kaiken kaikkiaan Antalya on tosi kiva paikka ja joka kerta sieltä löytyy jotain uutta.. Vieläkin on monata paikkaa käymättä. Lisäksi se on hyvä tukikohta matkoille muualle Turkkiin. Olemme käyneet Alanyassa(häviää Antalyalle mennen tullen), Fethiyessä, Kas:ssa, Kalkanissa, Kemerissä tietysti ja Egidirissä, Pamukkalessa jne..... Matkakuume alkaa olla jo huipussaan. Hyvää matkaa teille kaikille muillekin !!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hotelli Dedeman resort kirjoitti:

Eli tuollaiseen paikkaan olisi tarkoitus ensikuussa lähteä.. matkahan on tietty deturilta varattu ;).
Ihmettelen miksi Antalyasta on niin vähän kirjoituksia, vaikka suurkaupunki onkin.
Kaipaisinkin kokemuksia tuosta paikasta ja hotellista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu