olen kohta 15-vuotias neitonen... päätin surkutella tänne ankeaa kohtaloani...
eli, aina ala- asteella, olin normaali kiltti tyttö joka luki läksynsä ja oli kaikkien aurinko.
sukujuhlissa luin kirjoittamiani runoja, ja kaikki taputti, mä kun olin sellainen runotyttö.
sitten seiskaluokan loppupuolella, aloin käydä iltaisin kaupungilla ja viime vuoden vappuna join ensimmäisen humalani.
sukulaiset naputtivat äizkälle miten paljon mä vietän kaupungilla aikaani. no äiti luotti muhun, joten mikäs siinä. Kun yläasteen ensimmäinen vuosi oli ohi, tapasin mua kaksivuotta vanhemman kundin johon rakastui päätä pahkaa, seurustellaan vieläkin;) noh, ei siinä mitään, mutta alkaa pikkuhiljaa ahistaan ku kaikki meidän suvussa haukkuu mua... joko päin naamaa tai selän takana... oonhan mä ihan erillainen kun mun serkut. yks mun serkku on mun ikäinen, tai no vuotta nuorempi, sen kans mulla on ihan hyvät välit ja se kertoo mulle aina mitä musta on puhuttu. kaksi taas on sellasii 8- ja 6-vuotiaat pikkuset jotka on mulle todella rakkaita... joten niiden kanssakaan ei ole mitään ongelmia vanhemmilla, loput serkkuni taas on jo fiksuja aikuisia... mulla taas murkkuikä taitaa olla suvun pahin... kyllä mua joskus itteeki naurattaa ku oon nii "uhmamainen". lyhyet hameet, napapaidat, paljon meikkii, lävistyksiä ja niin päin pois... eli tooosiiii teini. ja kyllähän ne yrittää mua kouluttaa sellaseks kiltiks ja kunnolliseks, mut se on tosi inhottavaa ku haukutaan laiskaks, (mä hoidan kotona koko talouden) tai kerrotaan miten mahdoton mä oon ja miten musta on voinu tulla tällanen jne.
yhdessä välissä niiden sanat satutti mua tosi pahasti, viiltelin ja kävin psykologilla, mut ne ajat on takana, enää en aio antaa niiden satuttaa mua enää... tänäänki oli kiva ku olin ollu poikakaverini kanssa meillä kotona kaksistaan, mummo ja pappa asuu naapurissa. mun äippä oli ulkomailla, ja nyt kun se tuli kotiin se ihmetteli kun mummo ei ollu tullu mua ja rakastani hakemaan puoleen viikkoon syömään... puoli viikkoo pois ja mummo ei edes soittanut halutaanko me kenties ruokaa... ei siinä siis mitään, osaan mä itsekkin laittaa ruokaa, aika hyvin itse asiassa, mutta olin mäki soittanu ja hakenu mummoo grillaan meidän kanssa, mutta se ei ollut kotona. sanoin vain äidilleni ettei mummo välitä, ja äiti sano, ettei näköjään välitäkkään... pirun mukava juttu... toivottavasti joku jakso lukee tän, ja kiitti jos jaksoitte! onko jollaki vastaavanlaisella "ongelma nuorella" vastaavaa tapahtunu? vai onko tää normaalia ja mun pitää vaa sulatella, ja oottaa että aikuistun?!;)
älkääkä pitäkö mua ihan idioottina sen viiltely homman takia, se oli typerää ja ne hommat on todellakin historiaa...
tänne on vähän pelottavaa kirjottaa ku jotku alkaa aina haukkuu ihan pystyy, mut kai se riski pitää ottaa...
eli, aina ala- asteella, olin normaali kiltti tyttö joka luki läksynsä ja oli kaikkien aurinko.
sukujuhlissa luin kirjoittamiani runoja, ja kaikki taputti, mä kun olin sellainen runotyttö.
sitten seiskaluokan loppupuolella, aloin käydä iltaisin kaupungilla ja viime vuoden vappuna join ensimmäisen humalani.
sukulaiset naputtivat äizkälle miten paljon mä vietän kaupungilla aikaani. no äiti luotti muhun, joten mikäs siinä. Kun yläasteen ensimmäinen vuosi oli ohi, tapasin mua kaksivuotta vanhemman kundin johon rakastui päätä pahkaa, seurustellaan vieläkin;) noh, ei siinä mitään, mutta alkaa pikkuhiljaa ahistaan ku kaikki meidän suvussa haukkuu mua... joko päin naamaa tai selän takana... oonhan mä ihan erillainen kun mun serkut. yks mun serkku on mun ikäinen, tai no vuotta nuorempi, sen kans mulla on ihan hyvät välit ja se kertoo mulle aina mitä musta on puhuttu. kaksi taas on sellasii 8- ja 6-vuotiaat pikkuset jotka on mulle todella rakkaita... joten niiden kanssakaan ei ole mitään ongelmia vanhemmilla, loput serkkuni taas on jo fiksuja aikuisia... mulla taas murkkuikä taitaa olla suvun pahin... kyllä mua joskus itteeki naurattaa ku oon nii "uhmamainen". lyhyet hameet, napapaidat, paljon meikkii, lävistyksiä ja niin päin pois... eli tooosiiii teini. ja kyllähän ne yrittää mua kouluttaa sellaseks kiltiks ja kunnolliseks, mut se on tosi inhottavaa ku haukutaan laiskaks, (mä hoidan kotona koko talouden) tai kerrotaan miten mahdoton mä oon ja miten musta on voinu tulla tällanen jne.
yhdessä välissä niiden sanat satutti mua tosi pahasti, viiltelin ja kävin psykologilla, mut ne ajat on takana, enää en aio antaa niiden satuttaa mua enää... tänäänki oli kiva ku olin ollu poikakaverini kanssa meillä kotona kaksistaan, mummo ja pappa asuu naapurissa. mun äippä oli ulkomailla, ja nyt kun se tuli kotiin se ihmetteli kun mummo ei ollu tullu mua ja rakastani hakemaan puoleen viikkoon syömään... puoli viikkoo pois ja mummo ei edes soittanut halutaanko me kenties ruokaa... ei siinä siis mitään, osaan mä itsekkin laittaa ruokaa, aika hyvin itse asiassa, mutta olin mäki soittanu ja hakenu mummoo grillaan meidän kanssa, mutta se ei ollut kotona. sanoin vain äidilleni ettei mummo välitä, ja äiti sano, ettei näköjään välitäkkään... pirun mukava juttu... toivottavasti joku jakso lukee tän, ja kiitti jos jaksoitte! onko jollaki vastaavanlaisella "ongelma nuorella" vastaavaa tapahtunu? vai onko tää normaalia ja mun pitää vaa sulatella, ja oottaa että aikuistun?!;)
älkääkä pitäkö mua ihan idioottina sen viiltely homman takia, se oli typerää ja ne hommat on todellakin historiaa...
tänne on vähän pelottavaa kirjottaa ku jotku alkaa aina haukkuu ihan pystyy, mut kai se riski pitää ottaa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei kyllä sinä olet aivan tavallinen nuori. Mitä mummuihin ja yleensä sukuun tulee, nehän on aina pahimmat, ei muuta kun pää pystyyn, onneksi voimme itse valita ysttävämme. Ei minun lapseni isän vanhemmat ole ikinä välittänyt lap.lapsistaan eikä tyttöjeni liian aikaisista äidiksi tulemisesta, mutta ei se maata kaatanut, onhan heillä minä ja isänsä ja tietenkin aviopuolisonsa ja hyvät kaverinsa. Tiedän kokemuksesta kuinka suku "arvostelee" ainakin nuoria tyttöjä liekö jonkinlaista kateutta. Ei muuta kun pidä pää kylmänä ja hyvät luottettavat välit vanhempiisi. tsemppiä tästäkin eteen päin..