Seison yksin luodolla, jolle kulkemani silta on takaani poltettu. Ympärilläni on suuri transtutkimusten meri, johon voin hypätä, mutta pääsenkö koskaan rantaan, vai onko se liian kaukana, tai entäpä jos meressä vaanii hai? Enkä voi edes tietää, että mitä rannalla on odotettavissa. Verenhimoinen leijonalaumako?
Pattitilanne
Ja-P
41290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikka se silta onkin poltettu, voihan sitä uida takaisinkin. Mutta kenelläkään se meri ei ole ollut pieni lammikko, eikä myöskään rannaton. Jokainen on joutunut taistelemaan niitä haita vastaan päästäkseen rantaan. Joillekin se on ollut järvi joillekin lähes rannaton meri, mutta perille on päästy vaikka siellä se verenhimoinen leijonalauma odottaisikin. Uskoakseni valtaosa kuitenkin kokee positiiviset kokemukset sittenkin suuremmiksi kuin ne negatiiviset kokemukset ja ovat tyytyväisiä. Suomessa perumisprosentti on hyvin pieni.
Meri edessä on laaja, mutta se on yleensä varsin tyyni. Sitkeyttä vaaditaan, joten kellukeet auttavat. Niitä haita on olemassa, mutta ne on pieniä, eikä yleensä muuta tee kun käy pelottelemassa tai korkeintaan näykkivät. Leijonista selviää kun sinne asti päästään, sillä leijonakaan ei saalista koko ajan. Kun tuntee niiden tavat, selviää elämästä paljon paremmin kuin sillä tuulisella luodolla.
Tottahan ihmiset haluavat näytellä suvaitsevaisia ja osa suvaitsee, mutta loppupeleissä vähemmistö on vähemmistö vaikka sen voissa paistaisi ja sen pienen nautinnon vuoksi ei kannata sitä isoa murhetta ottaa niskaansa kun sitä kerran itsekkin epäilee. Älä muutu, anna toisten katkaista jalkansa ja tatuoida itsensä kamalaksi psyykkisten sairauksien vuoksi, älä sinä tee niin.
on Vekkulatalo. Kunhan läpi kävelet. Jos tykkäät laitteista niin voit tuplata niitä. Kun lopussa hyppäät matolle, olet ulkona instituutista. Toivottavasti tyytyväisenä.