Maan puolustus

Puolustusvoimain komentaja Kaskeala ilmoitti tarpeen vähentää armeijamme noin 350 000:sta sotilaasta lähivuosina 100 000. Vähennys korvataan LAADULLA, hän sanoi.

Rahan puutteesta johtuva armeijan supistaminen voidaan siis korvata laadulla? Saamme siis laadukkaamman valmiuden maamme puolustamiseen vähemmällä rahalla.

Tuota maalaispoika ei oikein tahdo uskoa. Kun varmasti maailman laadukkain armeija joutuu häntä koipien välissä häipymään Irakista, niin millainen mahtaakaan Kaskealan tarkoittama laatu olla?
672205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

pidät USA:n armeijaa maailman laadukkaimpana? Parhaiten varustettu se varmasti on, mutta ei se takaa laadukkuutta. Moni vuosikymmeniä taistellut, vaatimattomasti varustettu sissiporukka saattaa olla paljon laadukkaampi kuin USA:n palkka-armeija. Nähtiinhän se jo Vietnamisakin ja tollot amerikkalaiset eivät näköjään siitäkään reissusta mitään oppineet. Tosin Vietnam- ja Irak-retket eroavat toisistaan siinä, että Vietnamissa oli kyse ideologiasta ja Irakissa öljystä, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

Äänestä
  • Arvelen (en tiedä) Kaskialan viittaavan laatuarmeijalla Natoon päin. Tuskin hän ainakaan rupeaa näissä metsissä sisijoukkoa kouluttamaan. Mitä Kaskiala laatuporukalla tarkoittaa, jää hämäräksi. Halvalla vain olisi hyvää saatava.

    Sodissa kaikki häviävät, palaa sekä rahaa että ihmishenkiä. Hämärän peittoon jää, paljonko hyökkääjävaltiot nettaavat Irakista, Afganistanista, Tsetseniasta ym. ryöstämästään öljystä. He kyllä mielestäni saisivat hoitaa näistä maista lähtevät pakolaiset.

    Äänestä

  • Mitäs eroa niillä on?

    Lännesssä kun uskonnolla ei enää pystytty höynäyttämään joukkoja toimi(i) politiikka samalla tavoin.

    Olen sen verran ollut maltillisten muslimien kanssa tekemisissä havaitakseni ne ainoasssa, oikeassa opissaan ( vertaa kommunismi ) aivan ehdottomiksi.
    Me olemme niiden silmissä pelkkiä kärpäsen paskoja.

    Öljy on syy jenkeille.

    Jos tavara ja tahto eivät kohtaa niin huonosti käy.

    Irakin avoin maasto tarjoaa tekniikalle erinomaiset edut.
    Toimi tavanomaisessa sodassa mutta entäs nyt?

    Ylimielisyys kostautuu.
    Vaikkapa venäläisten hölmöily alkuun Gronsnyssa.
    Ajetaan Panssarit tiiviissä jonossa kaupungin keskustaan.
    Päät tukkoon ja loput paskaksi.

    Suurvalta-armeijoiden johtamismentaliteetit näyttävät olevan samoja.
    Venäläiset talvisodassa, jenkit Vietnamissa.
    Ehkä Irakissakin.
    Tapetaan keula niin loput ovat neuvottomina.
    Me emme ehkä tätä ymmärrä?

    Äänestä

  • uskonto? kirjoitti:

    Mitäs eroa niillä on?

    ihmisten inhottavin ja hallitsevin
    ominaisuus vain lisääntyyyyyyyy>>>>>>>> !

    On kiva tappaa muut, jotta itsellä menisi hyvin!
    :|
    Näin se on.

    Äänestä

  • että itsekkyys, kirjoitti:

    ihmisten inhottavin ja hallitsevin
    ominaisuus vain lisääntyyyyyyyy>>>>>>>> !

    On kiva tappaa muut, jotta itsellä menisi hyvin!
    :|
    Näin se on.

    hitler armeija islamista ne ku
    käännyttää islamiin kansoja väkivallalla.
    milläs sen pysäytät ? milläs pysäytät
    venäjän pommit ku putoo koneista päälle
    tai tankit tulee yli ku ei oo miinojakaan enää.
    milläs estät ??
    mutta jeesus tulee pian .jeesus pelastaa
    sielun pojat kun antaa elämänsä jeesukselle!

    Äänestä

Minä en tiedä mitään asiasta, mutta tietenkin on mielipide kuitenkin!

Ajattelen sitä, että kun kaverit vuonna yksi ja kaksi ovat olleet armeijan rullissa muutaman kuukauden, niin mitä he asiasta muistavat, jollei jatkokoulutusta ole annettu?

Kuvitellaan tilanne, että palvelukseen kutsutaan kiireesti tuhansia 35-40-vuotiaita, joista vain pieni osa on osallistunut kerran viikon pituisiin kertausharjoituksiin.

Mitä hyötyä tästä hermostuneesta ja tottumattomasta reservistä olisi? Kuvittelisin, että kun reserviläisten määrää supistettaisiin niin, että heitä olisi mahdollista kouluttaa, ja ylläpitää heidän tietojaan ja taitojaan, niin heistä olisi varmasti suurempi apu tositilanteessa.

Äänestä
  • Idealistinen maailmankuva olisi se, kun ei tarvittaisi enää yhtään sotilasta, sillä sodat eivät lopu sotimalla. Taitaa olla paitsi idealistinen, myös utopistinen toive.

    Mutta sitä mieltä olen minäkin, ettei rauhanoloissa kasvaneista reserviläisistä enää mitään talvisodan puolustusjoukkoa synny. Toivottavasti ei koskaan tarvitsekaan.

    Äänestä

  • käynyt enkä ole kertaakaan ollut kertausharjoituksissa, mutta muistan hyvin opetuksen, että aseella ei saa koskaan osoittaa ihmistä vaan ainoastaan vihollista.

    Äänestä

Meillä on miehiä tapettu jo tarpeeksi.
Ei ole "Maalaismies" ilmeisesti rintamalla
ollut.
Mielipiteitä on niin mukava sinkoilla näppikseltään, lämpimässä huoneessa.

Kaskeala on kuitenkin oikeassa.

Äänestä
  • Meinaatko ettei armeijaa tarvita? Minkä verran historiaa olen lukenut, niin puolustuskyvyttömän maan aina joku hotkaisee - usein puolustuskykyisenkin. Mikään ei näy muuttuneen. En ihannoi enkä kaipaa sotaa, mutta maa ilman vahvaa armeijaa ei ole kauan itsenäinen.

    Mitä mielipiteiden sinkoamiseen tulee, niin meinaatko että olisi parempi olla hiljaa - ja tuskin sinäkään missään kylmässä murjussa pähkäilet.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Meinaatko ettei armeijaa tarvita? Minkä verran historiaa olen lukenut, niin puolustuskyvyttömän maan aina joku hotkaisee - usein puolustuskykyisenkin. Mikään ei näy muuttuneen. En ihannoi enkä kaipaa sotaa, mutta maa ilman vahvaa armeijaa ei ole kauan itsenäinen.

    vuotta 2007 ,. Ottakaa huomioon että enään ei möyritä missään metsissä sitten kun ,toivottavasti kuitenkin ei.
    Niin kyllä sota koneistot on nykyään muusta kiinni kun miesvahvuudesta . Koittakaa nyt jo "honata".
    Vai täytyykö sekin vääntää rautalangasta.
    Seuraava sota käydään tekniikalla ei miesvahvuudella.Vaikka ne sielä koittaakin saada USA:n sotilailla valtaa, se on jo nähty mitä se on
    Ei siitä tule vielä tämänkään sukupolven aikana rauhaa.
    Niin kauan kun soditaan aseilla ,siitä voittaa aseteollisuus .
    Ja siviilit on ne jotka kuolee ,sotilaat ovat vaan aseiden käyttäjiä siviilikohteisiin.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Meinaatko ettei armeijaa tarvita? Minkä verran historiaa olen lukenut, niin puolustuskyvyttömän maan aina joku hotkaisee - usein puolustuskykyisenkin. Mikään ei näy muuttuneen. En ihannoi enkä kaipaa sotaa, mutta maa ilman vahvaa armeijaa ei ole kauan itsenäinen.

    Mitä mielipiteiden sinkoamiseen tulee, niin meinaatko että olisi parempi olla hiljaa - ja tuskin sinäkään missään kylmässä murjussa pähkäilet.

    Costa Ricalla ei ole armeijaa ja itse sanovat käyttävänsä varat, mitkä muilla kuluvat armeijan
    ylläpitoon, sosiaalisiin tarpeisiin, mikä näkyy maan ollessa vaurain ja rauhallisin Väli-Amerikan maista.
    Haitilla ei ole omaa armeijaa eikä myöskään Islannilla vaikka se on Naton jäsen.

    Äänestä

  • isoäiti* kirjoitti:

    ei ole mitään järkeä viedä kaikki nuoret miehet yhteen paikkaan tapettaviksi.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Meinaatko ettei armeijaa tarvita? Minkä verran historiaa olen lukenut, niin puolustuskyvyttömän maan aina joku hotkaisee - usein puolustuskykyisenkin. Mikään ei näy muuttuneen. En ihannoi enkä kaipaa sotaa, mutta maa ilman vahvaa armeijaa ei ole kauan itsenäinen.

    Mitä mielipiteiden sinkoamiseen tulee, niin meinaatko että olisi parempi olla hiljaa - ja tuskin sinäkään missään kylmässä murjussa pähkäilet.

    taipumus on kaikille tuttu .
    siitä on saanut moni maa kokea .
    ja niin on islamistitkin hotkinut
    muita maita ottomaanit koko
    välimeren ja turkin alueet aikanaan.
    kyllä kristittyjenkin maataan pitää
    osata puolustaa eikä olla hölmöjä.
    venäjä on hotkija maa.
    me ollaan suomalaisia ja halutaan pysyäkin.
    ei anneta kansaamme sotaa enää !!
    nouskaa suomen pojat puolustaan maatanne.
    teidänhän se onkin !!! kunnon miinat
    rajalle ja äkkiä ja panssariesteet koko
    matkalle itärajalla !! ja äkkiä !

    Äänestä

kotimaassaan, voisi paeta Somaliaan

ja anoa turvapaikkaoikeutta.

Niihän heki tekevät.

Äänestä
  • mietin vastaustani näihin kommentteihin.....

    Äänestä

  • ne tykkää tappaa paitsi toisiaan
    niin merimeihiä ja kristittyjä
    erikoisesti .islamistit on erikoistuneet
    kristittyjen ja juutalaisten tappamiseen.
    voi olla kurjaa mennä sinne mutta ei ole
    viisasta tuoda niitä noitia tännekään:
    woodoota ...

    Äänestä

Pelkästään maan sisäinen turvallisuus vaatii huomattavan puolustusvalmiuden. Kun rajat avautuvat, kaikki maahanmuuttajat eivät ole hyvää tarkoittavia. Ruotsi tarjoaa oivan esimerkin. Siellä ei kyetä enää suoriutumaan normaaleista rahakuljetuksista.

Puolueettomuuspolitiikasta on ollut pakko luopua. Näihin asti on sinnitelty tosin vakuutellen itänaapurille YYA ystävyyttä. Nyt ollaan avoimesti NATOON kallellaan.

Puolustusvoimain komentaja ei hyvillä mielin ole valmis joukkojen vähentämiseen - eikä tietenkään puolustusvalmiuden heikentämiseen. Pakkovähennys on tie NATOON ja yhdysvaltalaisen sotapolitiikan hyväksymiseen.

Äänestä
  • Jos sisäinen turvallisuus on armeijan tehtävänä, niin silloin ollaan jo ojassa. Kyllähän se on maailmalla nähty, mitä omat tankit ja sotilaat omia kansalaisia vastaan tekevät. Antaa sisäasianministeriön hoitaa sisäinen turvallisuus, armeija tolpittakkon sen tontin, mikä sille on lakisääteisesti annettu.

    Äänestä

  • Kalle-Aaretti kirjoitti:

    Jos sisäinen turvallisuus on armeijan tehtävänä, niin silloin ollaan jo ojassa. Kyllähän se on maailmalla nähty, mitä omat tankit ja sotilaat omia kansalaisia vastaan tekevät. Antaa sisäasianministeriön hoitaa sisäinen turvallisuus, armeija tolpittakkon sen tontin, mikä sille on lakisääteisesti annettu.

    Poliisivoimia ja rajavartiostoa on karsittu. Kaikinpuolinen turvallisuus maassa heikkenee. Kun kasarmeja lakkautettiin useissa kapungeissa, kaupunkilaiset surivat sitä.

    Riippuu hallinnosta, milloin sotilaista muodostuu sisäinen uhka, milloin turvallisuus. Kun puolustus kaikilla alueilla heikkenee, rosvot valtaavat tyhjiön. Viittaan vain Ruotsiin.

    Varusmiehet ovat korvaamaton voimavara äkillisissä suurissa katastrofeissa. Mistä muualta saadaan äkkiä apua tulipaloihin, tulviin ym. suuronnettomuuksiin?

    Tehdään liian paljon nopeita muutoksia ajattelematta niiden seurausvaikutuksia laajalle yhteiskuntaan.

    On ollut lähihistoriassa sisäisen turvallisuuden takaajana, ja tarkoitatko, että kasarmit sekä varusmiehet estävät rikollisuutta?

    Kyseisen kaltaissa tapahtumissa varusmiehet ovat avustamassa pääsääntöisesti siviiliviranomaisten johtamissa operaatiossa.

    Se kuinka paljon, mihin sijoittuna ja minkä "tasoista" tykinruokaa Suomessa pitää varsmiespalveluksessa sekä reservissä olla, on jonkun viisaamman mietittävä. Minä en siihen kykene.

    Äänestä

  • Kalle-Aaretti kirjoitti:

    On ollut lähihistoriassa sisäisen turvallisuuden takaajana, ja tarkoitatko, että kasarmit sekä varusmiehet estävät rikollisuutta?

    Viittauksella Ruotsin tapahtumiin tarkoitin, että kun yleinen asenne kaikilla tasoilla ei pidä puolustautumista tärkeänä, käy niin kuin siellä on käynyt.

    Minä vain pidän oman armeijan osuutta kansakunnalle monessa mielessä tärkeänä. Maailmalle koulutetut nopean toiminnan joukot palvelevat suurvaltoja. Niitä en ymmärrä lainkaan. Miten hiivatissa niihin löytyy varoja?

    Itsenäisen kansakunnan yhtenä tunnusmerkkinä on toimiva puolustusvoima. Kyllähän niitä muutama operettivaltiokin ja veroparatiisi toisten siivellä istuskelee.

    Mistäköhän varoja löytyy nopean toiminnan joukkiohin? - Luullakseni veronmaksajan taskusta. Ja maksaa lisää, mitä enemmän Naton suuntaan käydään. Siitä pitää Setä-Samuli huolen.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Varusmiehet ovat korvaamaton voimavara äkillisissä suurissa katastrofeissa. Mistä muualta saadaan äkkiä apua tulipaloihin, tulviin ym. suuronnettomuuksiin?

    Tehdään liian paljon nopeita muutoksia ajattelematta niiden seurausvaikutuksia laajalle yhteiskuntaan.

    tähän alkuun...te yltiöisänmaaallisina Kallen kanssa ette vieläkäään ymmärrä elämostä mitään....näe nenäänne pitemmälle....perkkeleen nurkkapatriootit!no mullahan huumori kuiteski mukana...heh....

    Äänestä

  • UPDATE_7759675 kirjoitti:

    ennenkö taas joku senkin poistaa....hällä välii...mut pusut kuiteski teilleki jäärät.

    Äänestä

  • Kalle-Aaretti kirjoitti:

    Itsenäisen kansakunnan yhtenä tunnusmerkkinä on toimiva puolustusvoima. Kyllähän niitä muutama operettivaltiokin ja veroparatiisi toisten siivellä istuskelee.

    Mistäköhän varoja löytyy nopean toiminnan joukkiohin? - Luullakseni veronmaksajan taskusta. Ja maksaa lisää, mitä enemmän Naton suuntaan käydään. Siitä pitää Setä-Samuli huolen.

    On mielenkiintoista seurata, kuinka Ruotsi selvittää jatkuvat rahankuljetusryöstöt. Rosvot tulevat sen verran raskaalla aseistuksella varustettuina, että tavallisella poliisivartiolla ei selvitä. Minusta nuo tapaukset järkyttävät jo maan sisäistä turvallisuutta. Ruotsi vaan on tainnut luopua armeijastaan tyystin. Tulee tänka på eteen!

    että saadaan siviilit pidettyä kuosissa!

    Sotilasvaltio!

    Ei tunnu kovin houkuttelevalta todellakaan.

    Eikö POLIISEJA pitäisi kouluttaa lisää,

    jos sisäisestä järjestyksestä on toivomisen varaa?

    Äänestä

  • UPDATE_7759675 kirjoitti:

    ennenkö taas joku senkin poistaa....hällä välii...mut pusut kuiteski teilleki jäärät.

    Eihän se parane tämmöistä pusuttelua poistaa.

    Äänestä

  • Wäinämöinen kirjoitti:

    että saadaan siviilit pidettyä kuosissa!

    Sotilasvaltio!

    Ei tunnu kovin houkuttelevalta todellakaan.

    Eikö POLIISEJA pitäisi kouluttaa lisää,

    jos sisäisestä järjestyksestä on toivomisen varaa?

    Minä vain pähkäilen mitä Ruotsi aikoo tehdä. Jos maan keskushallinto ei enää poliisivoimin kykene pitämään järjestystä yllä, mikä neuvoksi?

    Tulee mieleen äskeinen Viron kaplakka Venäjän kanssa siinä surkuhupaisessa patsasjutussa. Viro kääntyi Naton puoleen tukea saadakseen. Sieltä tuli viileä vastaus, että heidän ongelmansa on maan sisäinen.

    seki sotilas(patsas) vietii poies
    hautausmaalle

    Äänestä

  • ei sotilaita kirjoitti:

    seki sotilas(patsas) vietii poies
    hautausmaalle

    Viro hoiti lopulta asian hienosti. Nyt on seurattava kuinka Ruotsi ratkaisee vakavaksi paisuneen ryöstelyn.

    Äänestä

Ei voitto sodassa ole enää niinkään miesvahvuudesta kiinni kuin ennen.

Muistetaanpa vaikkapa kuuden päivän sotaa.

Suuret arabimaat hyökkäsivät pientä Israelia vastaan. Lyhyessä ajassa olivat arabimaat lyöty, lyöty tehokkain asein ei miesvoimin.

Tuskin USA:llakaan oli miesylivoimaa hyökätessään Irakiin. Lyhyessä ajassa voitettiin sota mutta ei valloitettu maata.

Äänestä
  • Esimerkkitapauksesi todistaa välinearvon sotimisessa (kun tukena on aseita toimittava suurvalta). Mutta kun tarkastellaan Irakin tapausta, niin huippuaseistus menettää merkityksensä. USA:n on pakko pitää 160 000 miestä öljyhanoja vartioimassa.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Esimerkkitapauksesi todistaa välinearvon sotimisessa (kun tukena on aseita toimittava suurvalta). Mutta kun tarkastellaan Irakin tapausta, niin huippuaseistus menettää merkityksensä. USA:n on pakko pitää 160 000 miestä öljyhanoja vartioimassa.

    Lienee kuitenkin niin, että hyökkäyksessä ja puolustuksessa, asemateriaalin laatu ja määrä on enemmän ratkaiseva kuin sotilasmäärä.

    Tiedän kyllä USA:n osuuden Israelissa. Ilman superaseistusta maa olisi pyyhkäisty maailmankartalta vuosikymmeniä sitten.

    Vielä: Israel on toiminut aselaboratoriona, testaajana. Olenko oikeassa?

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    sitten on jäljellä vanhukset,
    nuoret leskiäidit
    orpoine lapsineen...

    EI SOTILAITA, loputkin siviiliin tai ainakin vähemmäksi!

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Lienee kuitenkin niin, että hyökkäyksessä ja puolustuksessa, asemateriaalin laatu ja määrä on enemmän ratkaiseva kuin sotilasmäärä.

    Tiedän kyllä USA:n osuuden Israelissa. Ilman superaseistusta maa olisi pyyhkäisty maailmankartalta vuosikymmeniä sitten.

    Vielä: Israel on toiminut aselaboratoriona, testaajana. Olenko oikeassa?

    Maan puolustuksesta tässä on kysymys. Kaskeala arveli voitavan korvata 100 000:n miehen poistuma laadulla. Sitä minä pähkäilen. Suomalainen sotilas tänäpänä on siis kehno, se korvataan laadulla. Kaskeala ei kertonut mitä se on. Onko se Nato?

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Maan puolustuksesta tässä on kysymys. Kaskeala arveli voitavan korvata 100 000:n miehen poistuma laadulla. Sitä minä pähkäilen. Suomalainen sotilas tänäpänä on siis kehno, se korvataan laadulla. Kaskeala ei kertonut mitä se on. Onko se Nato?

    Ammatikseen moni olisi halukas valitsemaan sotilaan työn, miehissä riittää sitä lajia, ehkä on naisiakin, joille se on aivan luontaista, tosin vähän.

    Pakko ja velvollisuus on aina pakottamista.

    Äänestä

  • se olisi paras! kirjoitti:

    Ammatikseen moni olisi halukas valitsemaan sotilaan työn, miehissä riittää sitä lajia, ehkä on naisiakin, joille se on aivan luontaista, tosin vähän.

    Pakko ja velvollisuus on aina pakottamista.

    Suomi joutuu vähentämään sotilaita rahanpuutteen takia. Mistä sitten rahat palkka-armeijaan? Myös sisäisestä turvallisuudesta vastaavien poliisien virkoja on täyttämättä.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Suomi joutuu vähentämään sotilaita rahanpuutteen takia. Mistä sitten rahat palkka-armeijaan? Myös sisäisestä turvallisuudesta vastaavien poliisien virkoja on täyttämättä.

    aikaa pakolla.
    Ihmisoikeudet?

    Äänestä

  • opiskelu- tai työ- kirjoitti:

    aikaa pakolla.
    Ihmisoikeudet?

    Elleivät veteraanimme olisi uhranneet viittä vuotta elämästään, nykynuoremme eivät opiskelisi eivätkä työskentelisi - ainakaan Suomessa.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Elleivät veteraanimme olisi uhranneet viittä vuotta elämästään, nykynuoremme eivät opiskelisi eivätkä työskentelisi - ainakaan Suomessa.

    NAISET
    uhrasivat paljon, poikansa, sulhasensa,
    isänsä, lastensa isän,
    raatoivat yksinään kotirintamalla
    viisi vuotta!
    Jäivät ilman miehiään loppuiäkseen
    tai saivat kotiin pahoin kolhitun entisen miehensä,
    kolhut näkyviä ulos päin ja myös psyykkisiä.
    Silti kasvattivat meidät!
    Pohjanmaalla kasvaneena arvostan veteraaneja.
    Suomalaista kuntoa! Kaikki kunnia heille!)))

    Äänestä

  • Ja myöskin kirjoitti:

    Tätä maan puolustaminen on parhaimmillaan. Siinä hengessä David edelleen voittaa Goljatin. Sanoit olennaisen myös naisten osuudesta. Lapsetkin osallistuivat.

    Tuolla aiemmin joku kysyi josko olen itse ollut sodassa mukana. Olen. Muistan paniikissa äitini kanssa paenneeni kaupungista niittyjen yli lumihangessa kahlaten, välissä maahan lyöttäytyen suurpommituksen aikana.

    Energiapula oli silloin niin kuin nytkin. Minäkin 10-vuotiaana kävin sahaamassa motin halkoja yhteisen asian puolesta.

    joissa karstattiin, kehrättiin, kudottiin,
    lähetettiin "tuntettomille sotilaille" omien
    omaissotilaiden lisäksi, kudottiin ampumalapasia,
    joissa yksi sormi erikseen, siinä sisäpuolella aukko, josta se voitiin vetää pois sormesta, kypäränsuojuksia kudottiin, polvisuojuksia, puseroita,
    leivottiin näkkileipää suurilla muoteilla, lähetettiin voita ja lihaa, luovutettiin ilmaiseksi Kansanhuoltoon sikoja, vasikoita, viljaa...
    Maatöissä ja karjanhoidossa lapsetkin voimainsa mukaan aina mukana... Evakkoperheen kanssa elettiin yhteistä elämää, sovussa, pimennysverhot iltaisin päällä, läksyjä lukien, auttaen, yritellen.
    SELLAISTA oli sota.

    Äänestä

  • talkoot, "kökät", kirjoitti:

    Siitä puhutaan - talvisodan hengestä. Silloin puhallettiin yhteen hiileen maan pelastamiseksi.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Siitä puhutaan - talvisodan hengestä. Silloin puhallettiin yhteen hiileen maan pelastamiseksi.

    isäni, veljieni uhreista,
    omastakin yrittämisestäni.

    Konfliktien ennaltaehkäisy on tärkeintä,
    väkivallattomat vaihtoehdot kunniaan!

    Palkka-armeija on ajatuksenani, silloin
    sotaa kaipaavat saavat purkaa halujaan,
    rauhaa rakastavat ahkeroikoot rauhan töissä.
    Ihmisen omin laatu määrätköön!
    Pakkoa vähennettäköön!
    :)

    Äänestä

  • äitini raadannasta kirjoitti:

    isäni, veljieni uhreista,
    omastakin yrittämisestäni.

    Konfliktien ennaltaehkäisy on tärkeintä,
    väkivallattomat vaihtoehdot kunniaan!

    Palkka-armeija on ajatuksenani, silloin
    sotaa kaipaavat saavat purkaa halujaan,
    rauhaa rakastavat ahkeroikoot rauhan töissä.
    Ihmisen omin laatu määrätköön!
    Pakkoa vähennettäköön!
    :)

    Arveletko, että pasifismi olisi tepsinyt itsenäisyytemme säilyttämiseksi silloin ja uskotko sen olevan ratkaisu mahdollisissa tulevissa aseellisissa konflikteissa?

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Arveletko, että pasifismi olisi tepsinyt itsenäisyytemme säilyttämiseksi silloin ja uskotko sen olevan ratkaisu mahdollisissa tulevissa aseellisissa konflikteissa?

    Samanlaista sotaa ei enää voi tulla.

    Siksi uskon juuri konfliktien ennalta ehkäisyyn
    diplomatian keinoin.

    Oppikouluaikanani historian maikkamme oli keskustelujen kannalla, hän kannusti niihin.

    Sanoin silloin, lukion ekalla, että entäs ne kaikki haudoissa makaavat kymmenettuhannet nuoret miehet, - jos he olisivat saaneet valita elämän ja kuoleman välillä, olisivatko valinneet elämän?
    Maikkamme ei antanut minulle puheenvuoroa sillä tunnilla uudelleen.

    Mutta jos nyt kysyn sinulta, Maalaismies, tuon saman kysymyksen. Mitä vastaisit?

    "Länsirintamalta ei mitään uutta" oli elokuva, jossa olin niin täysillä mukana kuin olla ja voi!

    Äänestä

  • tulevaisuus? kirjoitti:

    Kirjoitettu ja kirjoittamaton laki asettaa kriisitilanteessa kansakunnan edun yksilön edun edelle. Siitä sanonta "he uhrasivat henkensä". On olemassa myös sellainen mystiseltä vivahtava käsite kuin kansallistunne. Joku hymähtää, mutta pankaapa merkille urheilukilpailuissa, esiintyykö katsomoissa kansallistunnetta?

    Et suostu tappamaan, koska olet pasifisti, mutta olet valmis palkkaamaan tappajan puolestasi hyväksymällä palkka-armeijan.

    En pidä ihanteena armeijaa yleensäkään,
    mutta jos sellainen on oltava,
    miksemme anna tilaisuutta niille, jotka mielellään
    sinne menevät? Jokainen laatunsa mukaan.

    Mutta et vastannut kysymykseeni.
    Jos HEILTÄ kysyttäisiin, uskotko, että he olisivat valinneet elämän haudan sijaan?

    Äänestä

  • suostu tappamaan! kirjoitti:

    En pidä ihanteena armeijaa yleensäkään,
    mutta jos sellainen on oltava,
    miksemme anna tilaisuutta niille, jotka mielellään
    sinne menevät? Jokainen laatunsa mukaan.

    Mutta et vastannut kysymykseeni.
    Jos HEILTÄ kysyttäisiin, uskotko, että he olisivat valinneet elämän haudan sijaan?

    Ei kukaan voi kuvailla niitä tunteita, jotka sodan alkaessa vallitsivat. Oli kaaos. En minä tiedä muuta kuin että Suomen kansan puolustustahto oli vahva. Sen aisti lapsikin.

    Toiset lähtivät sotaan pakosta, toiset velvollisuudesta, jotkut vapa-ehtoisina. En muista kenenkään halunneen alistua menettämään maataan jos ei tietysti henkeäänkään.

    Tuossa joku kertoi myös naisten innosta osallistua maan puolustamiseen. Talvisodan henki vain oli sellainen. Tottahan voit olla pasifisti. Minusta vain tuntuu ettei pasifismi ratkaise Suomen maanpuolustusta.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Siitä puhutaan - talvisodan hengestä. Silloin puhallettiin yhteen hiileen maan pelastamiseksi.

    Tavara!
    Tässä järjestyksessä!

    Taito (koulutus) ja hyvä välineistö säästävät verta mutta ilman tahtoa ei niillä ole merkitystä.

    Jenkit saivat turpiinsa Vietnamissa pelkästään moraalin puutteen ja hölmöilyn vuoksi.
    Vastassa fanaattiset, kurinalaiset, motivoituneet vietnamilaiset.

    Nyt Irakissa, suotuisemmista olosuhteista huolimatta, on käymässä samoin.
    Lisäksi irakilaiset tietävät jenkkien kotirintaman pettävän.

    Hassanit ovat valmiita uhraamaan itsensä.
    Tekniikan kautta laskien siellähän pitäisi olla ylinopeudet häätappelut suurimpina levottomuuksina!

    Äänestä

  • Taito! kirjoitti:

    Näin käsitän minäkin maanpuolustuksen idean. Vastasit avauksessa esittämääni kysymykseen (ainakin minua) tyydyttävällä tavalla. Mitä Kaskeala laadukkaalla puolustuksella tarkoittaa, selvinnee aikanaan.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Näin käsitän minäkin maanpuolustuksen idean. Vastasit avauksessa esittämääni kysymykseen (ainakin minua) tyydyttävällä tavalla. Mitä Kaskeala laadukkaalla puolustuksella tarkoittaa, selvinnee aikanaan.

    Kaikilla mailla on puolustusvoimat.

    Jos joku hyökkää naapurin kimppuun, onko puolustusvoimat ensin muutettaava hyökkäys-tai sotavoimiksi?

    That's the question!

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Kaikilla mailla on puolustusvoimat.

    Jos joku hyökkää naapurin kimppuun, onko puolustusvoimat ensin muutettaava hyökkäys-tai sotavoimiksi?

    That's the question!

    Esitit Ruune hyvän kysymyksen. Tarja Cronberg loihe lausumaan Tampereella, että "Suomen on lunastettava maineensa rauhanturvaamisen suurmaana".

    Häh, onko meillä sellainen maine? Mitä se käytännössä tarkoittaa? Vihreät ovat hengessään pasifisteja, mutta hallituksessa olo velvoittaa johonkin muuhun.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Esimerkkitapauksesi todistaa välinearvon sotimisessa (kun tukena on aseita toimittava suurvalta). Mutta kun tarkastellaan Irakin tapausta, niin huippuaseistus menettää merkityksensä. USA:n on pakko pitää 160 000 miestä öljyhanoja vartioimassa.

    kaksi "viisasta miestä".
    Ja yksi on kanssani samaa mieltä siittä "miesvahvuudesta" .
    Kirjoitin muutama päivä sitten ,siitä samasta ,ja en voi nyt muuta kun yhtyä siihen samaan aiheeseen taas.

    Muuten se toinen "viisas" ei ole oikeen kanssani samaa mieltä.
    Jos nyt otetaan taasen historia mukaan , niin eikös Ruotsi ole pärjännyt näissä sotahommissa Suomea paremmin , Ottamatta huomioo sitäkin aikaa kun Suomalaiset olivat Ruotsin vallan alla.
    Suomalaiset hakevat aina sitä "kummisetää" joka olisi auttamassa ,mutta ,seolisi tärkeintä että rajavaltioiden kanssa on pidettävä välit kunnossa.
    Ja silloin ei tarvita sotajoukkoja.

    Äänestä

  • ullamirjami kirjoitti:

    oon siun kanssa samoo mielt.Kovin myö Tapereen likat ollaan viksuja.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Esitit Ruune hyvän kysymyksen. Tarja Cronberg loihe lausumaan Tampereella, että "Suomen on lunastettava maineensa rauhanturvaamisen suurmaana".

    Häh, onko meillä sellainen maine? Mitä se käytännössä tarkoittaa? Vihreät ovat hengessään pasifisteja, mutta hallituksessa olo velvoittaa johonkin muuhun.

    Tuntuu vähän siltä, että Suomea tarvitaan joka selkkauksen selvittämiseen. Koskahan on mentävä Irakiin?

    Meidän pitäisi selvittää omat voimavaramme, joiden puitteissa voimme toimia.

    Kukahan kaiken maksaakin?

    Kohta on suomalaisia rauhaa puolustamassa, ettei saada töitä tehtyä.

    No, otetaan kiinalaiset avuksi

    Äänestä

  • ullamirjami kirjoitti:

    kaksi "viisasta miestä".
    Ja yksi on kanssani samaa mieltä siittä "miesvahvuudesta" .
    Kirjoitin muutama päivä sitten ,siitä samasta ,ja en voi nyt muuta kun yhtyä siihen samaan aiheeseen taas.

    Muuten se toinen "viisas" ei ole oikeen kanssani samaa mieltä.
    Jos nyt otetaan taasen historia mukaan , niin eikös Ruotsi ole pärjännyt näissä sotahommissa Suomea paremmin , Ottamatta huomioo sitäkin aikaa kun Suomalaiset olivat Ruotsin vallan alla.
    Suomalaiset hakevat aina sitä "kummisetää" joka olisi auttamassa ,mutta ,seolisi tärkeintä että rajavaltioiden kanssa on pidettävä välit kunnossa.
    Ja silloin ei tarvita sotajoukkoja.

    pitää olla, muuten ei tule mitään",
    sanoi jo viisas äitini aikoinaan.
    :)
    Väkivallattomat keinot kunniaan ja
    konfliktien ennalta ehkäisy
    diplomatian keinoin.

    Ettei taas tarvi tappaa kymmeniä tuhansia
    nuoria miehia rajalle, JOTTA MEILLÄ OLISI
    ITSENÄISYYS.

    Mehän voimme taas pitää jokin hiljaisen
    hetken "sankareiden ANTAMAN uhrin" kunniaksi.
    Tai juhlan, ja juoda täytekakkukahvit päälle.(röyh)
    Voimme pyyhkästä hiukka simäkulmaakin.
    Ihan vaan uskottavuuden vuoksi.

    Sitte kotiin ja vodkapullo kehiin!
    :{ ... :| ... :/ .....

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Tuntuu vähän siltä, että Suomea tarvitaan joka selkkauksen selvittämiseen. Koskahan on mentävä Irakiin?

    Meidän pitäisi selvittää omat voimavaramme, joiden puitteissa voimme toimia.

    Kukahan kaiken maksaakin?

    Kohta on suomalaisia rauhaa puolustamassa, ettei saada töitä tehtyä.

    No, otetaan kiinalaiset avuksi

    Työministeri Cronberg esitti arvion, jonka mukaan tarvittaisiin vuosittain vähintäin 10 000 ulkomaista työntekijää korvaamaan eläköityvät ikäluokat.

    Mikä tuossa särähtää? No se, että kuvitteleeko ministeri kielitaidottomien vaikka kuinkakin ammattitaitoisten ihmisten kykenevän hoitamaan erilaisia vaativia tehtäviä? Minä en pysty kuvittelemaan.

    Äänestä

on sotaveraaneille annettukin.Mutta nykyinen ähes hurmahenkinen liioittelu ei enää kuulu tähän mailmanaikaan."Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä...jne".
Kyllä....oma isänikin kuoli sodissa saamiinsa vammoihi,äitini oli lottana liittyen jopa sinimustiin ns. kiihkoisänmallisena.Huhhuh!
Oma edesmennyt mieheni kuoli majurina,ei ollut kiihkoutunut militaristi,teki työnsä niinkuin minkä muunkin työn.
Sain hiukkasen kyllikseni Joensuussa asuessani veteraanien ihannoinnista,koska he olivat hyviä kamuja skinien kanssa.Täm rotuvihasota toistakymmentä vuotta sitten.Sodan lietsontaa!
Itse sain kyllä monenkin nahkapään ajattelemaan "aatteen" aitoutta,råhinäporukkaahan he.
Ei ole veteraanien mustamaalaamista tämä asia....näin oli silloin.
"Muuttuuko maailma,eskoseni ihannoimalla sotia."Kyllä Suomessa on kylliksi rotuvihaisia....ennakkoluuloisia lintukotolaisia.

Äänestä

vain 17-vuotiaana silmissään valkoisella ratsulla
hyökkäävä voittoisa sankari. Rintamalle tullessaan löi vastaan löyhkä,
veren ja hien, lian ja syöpäläisten lemu, vaikerrus, itku, joku huusi äitiä...

Me uhrasimme heidät itsenäisyytemme tähden,
eivät he itse olisi halunneet kuolla.
Joskus tuntuu niin valheelliselta sodan uhrien
palvominen väärin perustein: "he uhrasivat henkensä,
jotta isänmaamme itsenäisyys säilyisi".

Spoon river antologia, kirja, jossa hautausmaalla kulkeva kuulee hautakivien alta vainajan äänellä kerrotun elämäntarinan, kuului lukion ekalla kiinnostukseni kohteisiin juuri tästä syystä.

Toivoisin kaikkien olevan pasifisteja.
Kouluikäisenä toivoin sinisilmäisesti
kehityksen vievän parempaan,
luulin, että ihmisten ymmärrys lisääntyy,
mutta valitettavasti niin ei käy.

Ei auta mitään, jos vain yksi on sotaa vastaan,
kaikkien tulisi olla.

Länsirintamalta ei mitään uutta.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...

    Sitten vaan rokalle ,jotta saadaan lisää paukkuja.

    Äänestä

venäläisille .

Äänestä

ja venäläinen.
eihän se muuten olisi miinoja rajalta poistanut
ja vetää mereltä merimiehiä pois
sekä nyt pienennetään joukkojen kokoja:
venäjä taas on tuonut tankkinsa suomen
rajalle .selvää selvempää on että joku
on myynyt suomen venäläisille kun ei maan
puolustaminen kiinnosta ollenkaan.
aseetkin vanhoja venäläisiä joilla ei
mitään tee käytännössä /eikä ilmavalvontakaan
toimi näillä laitteilla saati ilmatorjunta
joka ei näytä toimivan ollenkaan:
kai jotain on tehtävä jos pommeja kuljetetaan
päämme päällä ????

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Maalaismies* kirjoitti:

Puolustusvoimain komentaja Kaskeala ilmoitti tarpeen vähentää armeijamme noin 350 000:sta sotilaasta lähivuosina 100 000. Vähennys korvataan LAADULLA, hän sanoi.

Rahan puutteesta johtuva armeijan supistaminen voidaan siis korvata laadulla? Saamme siis laadukkaamman valmiuden maamme puolustamiseen vähemmällä rahalla.

Tuota maalaispoika ei oikein tahdo uskoa. Kun varmasti maailman laadukkain armeija joutuu häntä koipien välissä häipymään Irakista, niin millainen mahtaakaan Kaskealan tarkoittama laatu olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu