Koiraleikkiä?

Miten suhtautua kun ystäväni nuori koira ja minun pentuni leikkivät minusta turhan rajusti? Vanhempi jyrää minun pentuani, se lentelee välillä miten sattuu ja heittää kuperkeikkaa..sitten sen menee hermot ja alkaa käydä isomman päälle, joka tästä tietysti yltyy entistä enemmän. Koirat eivät siis yhdessä juokse ja telmi, vaan touhu on sellaista paikallaan painimista ja vastakkain hyppimistä, ei kuitenkaan vihaista. Komentaminen ei juurikaan tehoa.
3537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos pentusi ei osoita pelkoa, niin eiköhän siinä molemmat ole mukana. Jos koirasi taas pelkää, vinkuu, kiljuu, alistuu toiselle, niin sitten puuttuisin leikkiin, toisaalta jos pentusi välillä älähtää, niin ei sekään vaarallista ole, kuuluu penskojen leikkiin, kunhan leikki vain jatkuu riehakkaana mutta sopuisana. Samoin on hyvä antaa toisen myös alistaa toista, kohtuuden rajoissa, simputus on asia erikseen, mutta pennun on hyvä oppia myös, että hän ei ole kulmakunnan vahvin koira.

Varma tapa saada koirat liikkeelle on liikkua itse, se on tehokas tapa myös estää tappeluita, painileikki voi käydä totiseksi, jos toisella palaa pinna, mutta kun itse liikut, niin koiratkin keskittyvät paremmin liikkumaan ja leikkimään vaarattomampia takaa-ajo leikkejä.

Äänestä

Onko oma koirasi innolla mukana, jatkaako leikkiä? Jos niin ei sitten huolen aihetta. Se on vähän sitä nuorten koirien isottelua mitä tulee jossain vaiheessa ja jos koira, kuten nuuti tuossa totesikin, ei alistu tai pelkää niin antaa leikkiä. Jos taas koira makaa paikallaan tai on häntä koipien välissä niin sitten et anna koirien leikkiä keskenään. Se tuhoaa muuten koirasi itseluottamuksen jos se yrittää rauhoittaa toista koiraa eikä mikään tehoa.

Komentaminen nyt on ihan täysin turhaa. Se on sitten lopetettava ne leikit kokonaan ja erotettava koirat mutta ei ne ole lapsia ja ymmärrä että pitäisi leikkiä varovaisemmin.

Jos olette metsässä niin liikkuminen on hyvä keino, tulee koirien juostua ja unohtuu se paikallaan möyriminen.

Äänestä
  • Kai se sitten on ok. Ei oma koirani alistu tai pelkää, mutta ärsyttää vaan kun se lentelee ympäriinsä kintut solmussa..ja kun yhtään ei olla nätisti yhdessä, autossakaan, vaan riehutaan koko ajan. Toivottavasti omastani ei tule yhtä "rajua" pienempiään kohtaan, vaan ymmärtää toisen koon leikeissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leesia kirjoitti:

Miten suhtautua kun ystäväni nuori koira ja minun pentuni leikkivät minusta turhan rajusti? Vanhempi jyrää minun pentuani, se lentelee välillä miten sattuu ja heittää kuperkeikkaa..sitten sen menee hermot ja alkaa käydä isomman päälle, joka tästä tietysti yltyy entistä enemmän. Koirat eivät siis yhdessä juokse ja telmi, vaan touhu on sellaista paikallaan painimista ja vastakkain hyppimistä, ei kuitenkaan vihaista. Komentaminen ei juurikaan tehoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu